Keramiikkataiteilija – Catharina Kajander

Catharina Kajander valmistaa isot veistokset käsin, makkaratekniikalla. Working with Soil -työryhmän teos on esillä Espoon modernin taiteen museo Emmassa 7.8. asti. Kuva: Amedeo Martines

Kotimainen saventyöstöperinne on kuljettanut keramiikkataiteilija Catharina Kajanderia hänen taiteilijanpolullaan Suomessa ja ulkomailla.

Catharina Kajanderilla on hyppysissään saventyöstön traditio ja tietoa useamman kylän verran. Kylävertaus on osuva, sillä Kajander on kartoittanut perinteisiä savenvalmistustekniikoita sekä Suomen että Tansanian kylissä. Vuonna 1969 myönnetyn Valtion taideteollisuuspalkinnon ja 1971 Kulttuurirahaston apurahan turvin Catharina teki matkoja ympäri Suomea, selvittäen mitä saventyöstöperinteelle ja savenvalutehtaille on tapahtumassa.

Perinteinen savenvalanta oli jo tuolloin uhanalaista. Vähän samaan tapaan kuin tällä hetkellä erittäin uhanalainen kasvi, jolla on mielenkiintoinen nimi: ryytimantumukula. Jos et tiedä miltä kyseinen kasvi näyttää, sen voi tarkistaa Kajanderin valmistamien ruukkujen pinnasta, johon kasvi on maalattu. Ruukut ovat osa Working with Soil -ryhmän teoskokonaisuutta, joka on parhaillaan esillä Espoon modernin taiteen museo EMMAssa, Särkyvää -Keramiikka uuden äärellä -näyttelyssä.

Working with Soil -projektissa tutkitaan ihmisen jättämään jälkeä maaperässä. Ryhmä kerää paikallisia maa-aineksia, analysoi ne saasteiden määrittämiseksi ja käyttää niitä materiaalina teoksissaan. Näin ihmisen ekologiset vaikutukset eri alueilla tulevat esiin.

Projektissa on kolmen vuoden aikana työskennellyt eri vaiheissa noin toistakymmentä henkilöä, keramiikkataiteilijoiden lisäksi assistentteja, kasvi- ja maaperätutkijoita sekä muusikoita. EMMAssa esillä oleva taiteellinen tutkimusprojekti koostuu luonnontieteellisistä lajinäytteistä, maanäytteistä ja maanäytteillä maalatuista koepaloista sekä suomalaisesta punasavesta, käsin rakennetuista ruukuista. Ruukkujen pintaa on maalattu savilietteillä ja eri puolelta Suomea kerätyillä maanäytteillä kriittisesti uhanalaisia kasveja ja hyönteisiä.

”Working with Soil -projekti on Aalto yliopiston Muotoilun osaston professorina toimivan Maarit Mäkelän aloite. Maarit pyysi minua mukaan tietäen osaamiseni suomalaisen saven tuntemuksessa. Yhdessä päätettiin, että teen mahdollisimman suuria ruukkuja. Halusimme osoittaa, että vuosisatojen saatossa ihminen on jättänyt jälkensä luontoon ja maaperään samalla tavalla kuin ihmiseen jää jälkiä ruuasta.” Kajander kertoo.

”Projekti alkoi vuonna 2019 Venetsiassa, jatkuen Otaniemessä sekä Helsingissä Designmuseossa. Venetsiassa tutkittiin alueen maaperää ja rakensin ruukkuja paikallisesta savesta. Maarit maalasi tekemiäni ruukkuja maaperänäytteillä. Designmuseo kutsui projektin pitämään näyttelyä syksyksi 2020 ja minulle rakennettiin keramiikkaverstas kellariin osaksi näyttelyä. Suomessa käytin Someron Kultelan kylän savea. Yleisöllä oli mahdollisuus lähettää maanäytteitä eri puolilta Suomea, joita myös tutkittiin. Niistä selvisi, että tietyillä kasveilla on tapana imeä tiettyjä aineita maasta. Esimerkiksi lupiini tykkää lyijystä, ehkä sen takia sitä on pitkään kasvanut maanteiden varsilla.”

Projekti hyväksyttiin myös Espoon modernin taiteen museon EMMAn ja ORNAMOn yhteistyönä järjestettyyn Särkyvää -näyttelyyn. Kajander rakensi vielä yhden ruukun EMMAn tiloissa. Espoossa projektiin kutsuttiin mukaan myös Sibelius Akatemian opiskelija, koska hän oli erikoistunut hyönteisten ääniin. Hyönteisten ääniä, maanäytteiden kaivamista ja ruukun tekoa nauhoitettiin Espoossa kesällä 2021 ja niistä muokattiin ääniteos. Maannos-teoksen voi kuunnella täällä.

”Ruukku on muotona ikiaikainen, siinä kulkee mukana saventyöstön ja käyttöesineen traditiot”

Kajander on suomalaisen punasaven pitkäaikainen asiantuntija ja puolestapuhuja, jolle kotimainen materiaali on aina ollut etusijalla. Kajander käytti punasavea jo opintojen aikana ja perehtyi siihen lisää eri puolilla Suomea paikallisten valajien ja tehtaiden kanssa.

”Aloitin opiskelun Ateneumissa 1962. Kyllikki Salmenhaara tuli keramiikkaosaston opettajaksi -63 ja hän halusi uudistaa keramiikan opetusta. Salmenhaaran opetus tähtäsi itsenäiseen työskentelyyn. Hän opetti, että kaiken voi tehdä itse massat, lasitukset ja muodot. Vuonna 1962 koulun metalliosasto jaettiin kahtia teollisen muotoilun osastoksi ja korutaideosastoksi. Sakari Vapaavuori opetti teollista muotoilua myös keramiikkaopiskelijoille. Toisella vuosi kurssilla tutustuttiin materiaaliin ja aloitetiin punasavella käsin rakentamalla. ”Ateneumin piharakennuksessa oli puupolttoinen keramiikkauuni ja rauhallinen tila työskennellä, joten Kajander työskenteli siellä ja innostui rakentamaan suuria makkaratekniikalla tehtyjä ruukkuja. ”Salmenhaara tuli aina välillä katsomaan ja korosti itsekritiikin merkitystä. Se yllytti minua rakentamaan suurempia ja suurempia ruukkuja, joita kuivina sitten rikoin. Siitä tuli leikkiä ja uhmaa ankaraa opettajaa kohtaan. Lopulta Salmenhaaran piti pyytää säilyttämään edes yksi teos kevätnäyttelyä varten.”

Kajander jäi valmistuttuaan Salmenhaaran assistentiksi kahdeksi vuodeksi. ”Pidin ensimmäisen näyttelyn 1968, ja sain Valtion taideteollisuus palkinnon 1969, joka jaettiin silloin ensimmäisen kerran. Suuret, käsin rakennetut veistokset valmistin ja poltettiin Gunnar Franzenin salaojaputkitehtaalla Tähtelässä. 1970-luvulla lähdin reppuselässä tutkimaan perinteisiä saviverstaita, koska halusin tietää mitä perinne on ollut. Kun sain valmiiksi tutkimuksen suomalaisesta saviperinteestä, sain tarjouksen lähteä Tansaniaan 1972. Minulla oli työsopimus Tansanian naisjärjestön kanssa. Otin selvää tansanian perinteistä ja tutustuin eri kylissä ruukuntekijöihin. Tein töitä yhdessä naisten kanssa ja kartoitin paikallisia raaka-aineita. Perustimme osuuskunnan ja järjestimme näyttelyitä, joiden avulla savenvalajat saivat valtion tukea.”

Kajander on urallaan toiminut hyvin aktiivisesti keramiikan ja taideteollisen taiteen edistämiseksi järjestäen näyttelyitä, koulutuksia, symposiumeja ja seminaareja Suomessa ja ulkomailla. Hän on perustanut useita alan yhdistyksiä, toiminut järjestöaktiivina ORNAMOssa sekä opettanut Taideteollisessa korkeakoulussa. Parhaillaan Kajander kirjoittaa kirjaa savipolustaan. ”Minua on aina kiinnostanut oman taiteellisen työni ohella ammatillinen ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Yhdessä taiteilijat voivat vaikuttaa omaan asemaansa.”

Kuva: Amedeo Martines

Kuka?

Keramiikkataiteilija Catharina Kajander, s. 1945 Helsinki, on työskennellyt vapaana taiteilijana vuodesta 1968. Kajander tekee kuvataidetta keraamisin menetelmin sekä on tutkinut perinteistä savenvalantaa ja suomalaisen punasaven käyttöä. Teosten aiheet ovat sekä omaelämänkerrallisia että yhteiskunnallisia ja feministisiä kannanottoja. Kajander on ollut ORNAMOn jäsen vuodesta 1968. Hän on saanut muun muassa taideteollisuuden valtionpalkinnon vuonna 1969. Kajanderille myönnettiin taiteilijaeläke vuonna 2007.

www.ckajander.com


TUTUSTU NÄYTTELYYN

SÄRKYVÄÄ – KERAMIIKKA UUDEN ÄÄRELLÄ

Laaja keramiikkanäyttely on esillä Espoon modernin taiteen museo EMMAssa 7.8.2022 asti. Kahdentoista taiteilijan ja kahden taiteilijaryhmän teokset purkavat keramiikkataiteen keinoin menneen ja tulevan risteyskohtaa, jota leimaavat ympäristöhuoli ja sosiaalisten rakenteiden murros. Savi materiaalina liittyy erityisellä tavalla ihmiskunnan historiaan ja samalla tuntuu vastaavan siihen, mitä juuri nyt tarvitsemme: yhteyttä, läsnäoloa ja käsillä tekemistä

www.emmamuseum.fi