Muotoilumessuja siirretään tai perutaan koronaviruksen takia – nyt lykättiin Milanon Salone del Mobilea

Salone del Mobile. Milano
Kuva: Diego ravier / Salone del Mobile.Milano

Kiinasta alkanut koronavirusepidemia on johtanut merkittävien muotoilualan messutapahtumien peruuntumiseen tai siirtämiseen. Viimeisimpänä uudesta aikataulusta kertoi Milanon Salone del Mobile, joiden piti avautua huhtikuussa.

Milanon Salone del Mobile, maailman suurimmat huonekalumessut, on päätetty siirtää kesäkuulle koronaviruksen takia. Messujen uusi ajankohta on 16.–21. kesäkuuta. Päätöksestä kerrottiin Twitterissä. Milanon pormestari Giuseppe Sala vetoaa twiitin yhteydessä julkaistulla videolla näytteilleasettajiin, jotta nämä palaisivat Milanoon, kun terveysuhka on väistynyt.

”Meidän täytyy toimia objektiivisesti, jotta voimme pysäyttää tämän viruksen leviämisen. Samalla meidän täytyy huolehtia, ettemme levitä epäluottamuksen virusta”, pormestari Sala kertoo videolla.

Sala vetoaa myös Milanon hotelliyrityksiin, jotta nämä eivät korottaisi majoituksen hintoja, kun Salone di Mobile koittaa kesällä. Pormestari pyytää myös taloudellista tukea Italian hallitukselta, jotta merkittävien messujen siirtäminen ei aiheuttaisi kaupungille kohtuuttomia tappioita.

Italiassa on tähän mennessä todettu eniten koronavirustartuntoja Aasian ulkopuolella. Vahvistettuja tartuntoja on lähes 300. Pohjois-Italiassa yli 50 000 asukasta on asetettu karantiiniin Milanoa ympäröivissä kaupungeissa ja kylissä. Milanossa on aiemmin jo peruttu maailman laajin silmälasialan messutapahtuma MIDO.

Frankfurtin Light + Building siirtyy syyskuulle

Muista eurooppalaisista messuista Frankfurtin Light + Building -messut on tältä vuodelta siirretty maaliskuulta syyskuulle. Järjestäjien mukaan etenkin Kiinasta saapuville messuvieraille olisi pitänyt järjestää laajat terveystarkastukset, mikä olisi messutapahtumassa ollut liian hankalaa. Dezeen-julkaisun mukaan useat Light + Building -messuille ilmoittautuneet brändit olivat jo aiemmin ilmoittaneet vetäytyvänsä tapahtumasta.

Kiinan muotoilumessut palaavat toukokuussa jos epidemia talttuu

Kiinassa kaikki merkittävät muotoilumessut ja -tapahtumat on siirretty alkuvuodesta kesälle. Design Shanghai siirtyy maaliskuulta toukokuulle. Festival of Design -arkkitehtuurikonferenssi on peruttu tältä vuodelta kokonaan, ja se järjestetään ensi vuonna.

Shenzhen International Furniture Fair, jonka piti avautua maaliskuun 18., on siirretty kesäkuulle. Guangdongissa ja Guangzhoussa on peruttu kaikki suuret messutapahtumat, mukaan lukien China International Furniture Fair.

Design Shanghai on siirretty marraskuusta toukokuun loppuun, jos koronavirusepidemia on siihen mennessä talttunut.

Ornamon jäsen, muuttuivatko messusuunnitelmasi tai peruuntuiko osallistumisesi? Päivitämme messutietoja viikkotiedotteeseen, johon voi lähettää päivityksiä osoitteeseen info(at)ornamo.fi.