Muotoilun koulutus uudistuu: Aalto-yliopisto

Kuvassa Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutin opiskelijoita ja opettajia.
Kuvassa Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutin opiskelijoita ja opettajia. Kuva: John Palmén.

Koulutuksen palikat rakentuvat uusiksi

Muotoilun koulutuskenttä on vuosien varrella kutistunut, mutta myös uudelleen järjestäytynyt ja muovautunut tulevaisuuden tarpeisiin. Esimerkiksi Turussa muotoilua voi opiskella insinöörikoulutuksen alla. Aallossa puolestaan selvitetään sisustusarkkitehtuurin koulutuksen siirtämistä arkkitehtuurin laitokselle. Kovassa nosteessa elävä palvelumuotoilun koulutus seuraa silmä tarkkana työelämän trendejä.

Helsinki: ”Kaikki muotoilun ammatit laajentuvat”

Muotoilun koulutuksessa täytyy jatkuvasti miettiä, mitä kaikkea muotoilijoiden tulisi tulevaisuudessa osata. Aalto-yliopistossa tätä pohdintaa käydään muun muassa sisustusarkkitehtuurin saralla. Kysymyksiin vastasivat tila- ja palvelumuotoilun yliopistonlehtori Antti Pirinen Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta sekä muotoilun professorit Maarit Mäkelä ja Eero Miettinen Muotoilun laitokselta. Antti Pirinen on mukana ryhmässä, joka valmistelee sisustusarkkitehdin opintopolun muutoksia.

Mitä muutoksia on suunnitteilla sisustusarkkitehtuurin koulutukseen?
Meillä on parhaillaan käynnissä valmistelutyö, jossa selvitetään sisustusarkkitehtuurin koulutuksen siirtämistä arkkitehtuurin laitokselle. Päätöksiä asiasta ei ole vielä tehty. Jos muutos toteutuu, se astuu voimaan syksyllä 2018. Koulutuksia ei olla yhdistämässä, vaan mahdollisen muutoksen myötä arkkitehtuurin laitoksella olisi kolme opinto-ohjelmaa: arkkitehtuuri, maisema-arkkitehtuuri ja sisustusarkkitehtuuri. Sisustusarkkitehtuurin tutkinto säilyisi taiteen maisterin tutkintona. Mahdollinen uusi kuvio tarkoittaisi nykyisen Product and Spatial Design -maisteriohjelman jakautumista kahteen ohjelmaan. Tuotesuunnittelu ja materiaalilähtöiseen esinesuunnitteluun liittyvät sisällöt jäisivät muotoilun laitokselle, kun taas tila- ja kalustesuunnittelu siirtyisivät arkkitehtuurin laitokselle.

Mitä on muutosten taustalla?
Valmistelun taustalla on tarve tuoda rakennetun ympäristön eri mittakaavoja paremmin yhteen – kaupunkisuunnittelua, arkkitehtuuria, sisustusarkkitehtuuria ja kalustesuunnittelua.

Muutos asemoisi sisustusarkkitehdit entistä selvemmin rakennetun ympäristön asiantuntijoiksi arkkitehtien ja maisema-arkkitehtien rinnalle.

Millaisia muita muutoksia muotoilun koulutusohjelmiin on tullut?
Neljä vuotta sitten Muotoilun laitoksen pääaineet keramiikka, lasi, tekstiili ja teollinen muotoilu yhdistettiin muotoilun pääaineeksi, jossa näitä kaikkia aloja opetetaan. Jos opiskelija haluaa erikoistua esim. tekstiiliin tai lasiin on se toki mahdollista kandi- ja maisteriopintojen aikana. Meillä on myös kahden vuoden pilottiprojekti Nuutajärven kanssa eli voimme opetuksessa hyödyntää heidän ammattipuhaltaja-koulutustaan.

Millaisia ammattilaisia opinnoista valmistuu?
Kaikki muotoilun ammatit laajenevat. Alan ylipistotasoista koulutusta on siksi tärkeä kehittää. Täytyy miettiä, mitä ovat tulevaisuuden roolit ja kouluttaa niihin. Sisustusarkkitehtuuriin alalla kysyntää olisi esimerkiksi tietynlaisen palvelumuotoilullisen lähestymistavan kytkemiselle sisustusarkkitehdin osaamiseen. Palvelumuotoilun suosio näkyy jo työympäristöjen suunnittelussa. Sisustusarkkitehdeilta vaaditaan myös kestävän suunnittelun osaamista. Yliopistotasoisen koulutuksen ideana ei ole kouluttaa ihmisiä suoraviivaisesti vain kaupalliseen sisustusarkkitehtuurin tarpeeseen. Koulutuksesta pitää valmistua kriittisesti ajattelevia ihmisiä, jotka pystyvät kehittämään uusia ratkaisuja myös systeemisellä tasolla.

Miltä muotoilukoulutuksen tulevaisuus näyttää?
Muotoilun koulutuksessa mietimme sitä, mitä kaikkea muotoilijoiden täytyy tulevaisuudessa osata. Olemme kiinnostuneita sekä uudesta teknologiasta että uusista materiaaleista. Tähän liittyy myös ymmärrys siitä, millaisessa maailmassa elämme. Meidän on huomioitava kaikessa tekemisessämme kestävä kehitys. Muotoilulla ei välttämättä ole enää konkreettisten, käsin kosketeltavien artefaktien kanssa mitään tekemistä ja tämä näkyy myös vahvasti muotoilun laitoksen opetuksessa.

Muotoilun koulutukset kartalla. Voit tarkastella karttaa suurempana klikkaamalla kuvaa.

Teksti: Jenna Heino ja Johanna Lassy-Mäntyvaara