Muotoilija Linda Vanni vieraili Aurinkolahden peruskoulussa

Linda Vanni keskustelemassa oppilaiden kanssa pihalla
Kuva: Anni Koponen

Helsingin Vuosaaressa sijaitsevan Aurinkolahden peruskoulun nelosluokkalaiset ovat jakautuneet kahteen tutkimusryhmään. Meneillään on ympäristöopin luontokurssi. Toinen ryhmä suunnistaa Suorttion niemen luontoon ja toinen jää Aurinkolahden rakennusten joukkoon tekemään ympäristöhavaintoja.

Ketkä käyttävät tätä ympäristöä? Mitä näen ympärilläni? Mitä kuulen? Miltä minusta tuntuu? Luonto- ja kaupunkiympäristöä vertailevia tutkimusryhmiä luotsaavat koululla vieraileva muotoilija Linda Vanni sekä Aurinkolahden peruskoulun opettajat Sanni Koppanen ja Heidi Holopainen.  Linda Vannin suunnittelemassa 12 tunnin opintokokonaisuudessa Hyvää lähiympäristöä muotoilun keinoin opitaan ympäristöasioita yhteissuunnitteluna, palvelumuotoilun menetelmiä käyttäen.

Ympäristössä tehtyjen havaintojen jälkeen, tutkimusryhmät lähtevät soveltamaan opittua omaan tuttuun kouluympäristöönsä. Oppilaat tunnistavat siellä olevia haasteita ja alkavat yhdessä kehittää sinne parempia ratkaisuja. Kukaan ei vielä tiedä mitä se on, koska edessä on vielä monta vaihetta, jossa kaikkien mielipiteitä kuullaan ja parhaista ideoista äänestetään ennen kuin niitä viedään eteenpäin.

Linda Vannin muotoiluprosessikuva
© 2020 Linda Vanni

Ornamon ja Designmuseon luotsaama Designakatemia vie muotoilun ammattilaisia helsinkiläiskouluihin ja kehittää samalla muotoilukasvatuksen työtapoja ja työkaluja laajemmin koulujen käyttöön. Yhteissuunnittelu on muotoilun ammattilaisten keskeinen työväline, jota käytetään erityisesti palvelujen ja tuotteiden suunnittelussa.

Kouluissa muotoilukasvatus on havainnointia ja ideointia sisältävää tiedonhankintaa ja suunnittelua. Se on kokeilujen ja ideoiden testaamista, niiden edelleen kehittämistä sekä toiminnan ja sen tuotosten arviointia ja analysointia. Muotoiluprosessin avulla on mahdollista opettaa oppilaille kokonaisuuksien hahmottamista, kehittää omaa ajattelua ja sen esille tuomista.

Muotoiluoppiminen on yhteisen hyvän kehittämistä ja ongelmien ratkaisua kestävän kehityksen näkökulmasta

”Tärkeänä kulmakivenä muotoiluoppimisessa kasvatustehtävänä on haastaa oppilaat tarkastelemaan ihmisten kulutus- ja tuotantotapoja kriittisesti oikeudenmukaisuuden, eettisyyden ja kestävän kehityksen näkökulmista. Luontokurssilla toteutetun projektin kautta uskomme oppilaiden ymmärtäneen, millä tavoin muotoiluprosessia voi hyödyntää ongelmien ratkaisussa ja paremman ympäristön kehittämisessä”, Linda Vanni sanoo.

Aurinkolahden oppilaat loivat vision Aurinkolahden koulun unelmien pihasta. Nykyisen koulupihan pääongelmaksi havaittiin, että oppilaat liikkuvat liian vähän. Aktiiviset pienet oppilaat joutuvat jonottamaan keinulle ja heitä ei ole muutenkaan huomioitu tarpeeksi pihan suunnittelussa ja välineissä. Nelosluokkalaiset kaipasivat myös lisää luontoa koulupihaan: puita, kukkia ja suojapaikkoja lahden linnuille.

Ideoinnin pohjalta ajatukset koottiin julisteiksi. Kukin ryhmä esitteli siinä mielestään tärkeän ongelman, siihen ideoidun ratkaisun sekä perustelun sille, miksi ratkaisu on merkittävä. Julisteet ja viimeisellä tunnilla tehdyt kolmiulotteiset mallit unelmien pihasta koottiin näyttelyksi. Muiden oppilaiden osallistuminen yhteissuunnitteluun varmistetiin post-it -lappujen avulla. Oppilaiden kanssa pohdittiin lisäksi keinoja ideoiden toteutukseen esimerkiksi kaupungin Ruuti-rahaa hakemalla.

”Muotoilukasvatus tarjoaa hyvän mahdollisuuden ilmiöpohjaiseen oppimiseen. Käsiteltävät ilmiöt nousevat opetussuunnitelmien tavoitteista, mutta muotoilukasvatuksen työkaluilla niihin on mahdollista yhdistää ajankohtaisia asioita ja tulevaisuuden pohtimisen näkökulma. Ympäristöä tarkkaillan kriittisesti, mutta empaattisesti muotoilijan linssit päässä. Käsiteltävät asiat ovat silloin luonnollisessa kontekstissa ja merkitys hahmotetaan laajemman kokonaisuuden kautta.”, Vanni kertoo.

Valokuva Anni Koponen
kuva: Anni Koponen

”Mielestämme opetuskokonaisuus oli onnistunut ja oppilaat suhtautuivat annettuihin tehtäviin innostuneesti. Erityisesti käsillä tekeminen sekä yhdessä ajattelu antoivat onnistumisen kokemuksia. Kokonaisuus huipentui kerättyihin havaintoihin siitä, miten koulupihaa voidaan muuttaa viihtyisämmäksi. Tämä kokonaisuus on tarkoitus esittää koulumme johdolle, ja näin edistää välituntipihan viihtyisyyttä”, kertovat Aurinkolahden opettajat Sanni Koppanen ja Heidi Holopainen.

Aurinkolahden peruskoulu kuuluu Alvar Aalto -koulujen verkostoon. Alvar Aalto -verkosto on vuodesta 2019 lähtien toiminut yhteistyömalli, jonka tavoitteena on edistää arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatusta kouluympäristöissä. Linda Vanni työskentelee muotoilijana helsinkiläisessä Pentagon Design -muotoilutoimistossa.

 

Teksti: Petra Ilonen

Aiheeseen liittyvä sisältö

Artikkeli

Skidiakatemia on nyt Designakatemia

Ornamo ja Designmuseo ovat toteuttaneet muotoilukasvatusta jo yhdeksän vuoden ajan. Skidiakatemiana tunnettu hanke on siirtynyt iltapäiväkerhotoiminnasta peruskoulun puolelle ja laajentunut…

Lue lisää