Muotoilukasvatus muokkaa seuraavaksi oppiaineita – kolme muotoilijaa jalkautuu kouluihin

Muotoilija Natalia Ritari veti lapsille iltapäiväkerhoa Desigmuseolla tammikuussa. Kuva: Laura Oja

Ornamon ja Designmuseon Muotoilun Skidiakatemia saa tänä vuonna jatkoa, kun kolme muotoilijaa lähetetään kouluihin kehittämään kouluopetusta muotoilukasvatuksen keinoin. Muotoilija koulussa -hankkeeseen valitut muotoilijat ovat Natalia Ritari, Laura Aalto-Setälä sekä Linda Ukkonen.

Muotoilijat toimivat opettajien työpareina kolmessa helsinkiläisessä peruskoulussa. Hankkeen tavoitteena on tuoda oppilaslähtöiset muotoilun menetelmät mukaan monialaisten oppimiskokonaisuuksien kehittämiseen.

Hankkeen rahoittajana toimii Helsingin kaupunki. Avustuksella katetaan muotoilijoiden palkkioita, museossa toteutettavia työpajoja, koulutuksia ja opetussuunnitelmien ohjausta, dokumentointia sekä hankkeen koordinointia.

Sisustusarkkitehti Natalia Ritari jatkaa työssään koulukiusaamisen puuttuvaa #olerohkea-konseptia, jota hän on pilotoinut Snellmanin ala-asteen iltapäiväkerhossa. Laura Aalto-Setälän konseptissa yhdistyvät muotoilu ja luonnontieteet. Teollinen muotoilija Linda Ukkonen jakaa puolestaan osaamistaan opettajille 3D-mallinnuksen ja koodauksen muodossa. Muotoilijat ja opettajat haastetaan pohtimaan, minkä oppiaineiden sisältöjä voidaan integroida muotoiluoppimiseen.

Tuloksena hanke tuottaa esimerkkejä siitä, miten muotoilijan osaamista ja muotoilukasvatuksen menetelmiä voidaan konkreettisesti käyttää kouluopetuksessa.

Ornamo vastaa uudessa hankkeessa muotoilijayhteistyöstä ja Designmuseo tukee pedagogista suunnittelua ja toteuttaa kurssiin liittyvää opetusta museossa.

Designmuseo ja Ornamo ovat järjestäneet Helsingin kulttuurikeskuksen tukemia Muotoilun Skidiakatemia -iltapäiväkerhoja jo vuodesta 2010 alkaen ja toteuttaneet lisäksi kehityshankkeen Muotoilukasvatus kouluihin vuosina 2015−2017.

Aiheeseen liittyvä sisältö

Artikkeli

3 kysymystä Natalia Ritarille

Sisustusarkkitehti ja suunnittelija Natalia Ritari vetää iltapäiväkerhoa Ornamon ja Designmuseon Muotoilukasvatus kouluihin 2015−2017-hankkeessa. Hanke kehittää muotoilukasvatuksen opetuskokonaisuuksia Skidiakatemia-iltapäiväkerhoissa, jotka on…

Lue lisää