Muotoiluratkaisut syntyvät nyt virtuaalisesti: ”On mahdollista, että todistamme parhaillaan uuden työkulttuurin syntymistä”, sanoo Bloftin Atte Linna

Koronakriisi ravisuttaa paitsi yhteiskuntaa myös muotoiluprosessia. Miten sujuu 3D-tuotekehitys, kun yhteistyökumppanien tapaaminen keskitetysti ei onnistu? Kysyimme Bloft Design Labin Atte Linnalta.

Mitä kuuluu, Atte Linna?

Kiitos, hyvää kuuluu!

Miten arki on sujunut koronapandemian aikaan?

Meillä, kuten hyvin monella muullakin, arki pysähtyi kuin seinään poikkeustilan jälkeen. Opiskelemme viimeistä vuotta teollista muotoilua Metropolia Ammattikorkeakoulussa Arabiassa, ja yrityksemme Bloft Design Lab toimii Turbiini-yrityskiihdyttämön tiloissa Helsinki XR Centerissä, joka on osa Metropoliaa. Koulujen sulkemisen jälkeen emme käytännössä pystyneet enää jatkamaan toimintaamme. HUS:n johtajaylilääkäri Markku Mäkijärven haastattelu YLE:llä, jossa hän kertoi tarvikkeiden niukkuudesta, sai ajatuksen heräämään, että pystymme tarjoamaan apuamme 3D-tulostettavien tarvikkeiden suunnittelussa. Maker 3D Oy:n toimitusjohtaja Jarkko Lohilahden kanssa lähdimme kehittämään ajatusta pidemmälle.

Bloft on lanseeraamassa roiskesuojavisiirin terveydenhuollon ammattilaisten käyttöön, sekä silmälasien päälle sopivat suojalasit, molemmat 3D-tulostamalla valmistettuja. Juuri tällaisia muotoiluratkaisuja tarvitsemme! Mikä teitä inspiroi tuotteiden kehityksessä?

Olemme jo pitkään seuranneet 3D-tulostuksen kehitystä ja olimme varhaisessa vaiheessa tietoisia Prusa Research:n kehittämästä roiskesuojavisiiristä, jota nyt parhaillaankin valmistetaan ympäri maailmaa kotikäyttäjien, harrastelijoiden ja yritysten toimesta. 3D-tulostuksella tuotekehityksessä päästään edistymään hyvin nopeasti ja tarpeen vaatiessa sillä pystytään paikkaamaan normaalien tuotantoketjujen katkoksia, kuten nyt on tapahtunut. Usein 3D-tulostettavat mallit julkaistaan avoimen lisenssin alaisuudessa. Tämä mahdollistaa mallien jatkojalostuksen ja joukkoistetun tuotekehitysprosessin.

Bloft Design Labin roiskesuojavisiiri terveydenhuollon käyttöön syntyy 3D-tulostamalla.

Miten näet muotoiluajattelun merkityksen koronaviruksen kaltaisten kansainvälisten kriisien ratkaisussa?

Tämä on mielenkiintoinen kysymys! Pandemian nopeus ja laajuus on yllättänyt käytännössä kaikki yhteiskunnat housut kintussa, ja se on pakottanut taloudet sulkutilaan. Kaikessa kauheudessaan tämä on kuitenkin mitä sopivin tila uuden luomiselle. Tilanteessa, jossa tuttu ja turvallinen on kadoksissa, kaikki joutuvat pakon sanelemana keksimään uusia keinoja tekemiseen ja tuottamiseen. Sitä mielestäni muotoilu kaikkein pelkistetyimmillään on. Tyhjästä luomista ja ratkaisujen tarjoamista olemassa oleviin ongelmiin.

Bloft on osa Covid-19 Task Force Finland  ja Ventilator Crowd Finland -kooperaatioita, joissa terveydenhuollon, muotoilun, insinööritieteiden, hallinnon ja tuotannon ammattilaiset kehittävät ja koordinoivat suojavarusteiden ja hengityslaitteen kansallista kehitystyötä. Oletteko tehneet vastaavaa yhteistyötä jo aiemmin? Miksi yhteistyö on niin tärkeää?

Emme ole tehneet vastaavaa yhteistyötä aiemmin – en usko, että tämä olisi ollut aiemmin edes mahdollista. On ollut uskomatonta huomata, miten eri toimijat ovat löytäneet toisensa kriisin keskellä ja alkaneet muodostamaan kooperaatioita yhteisen asian hyväksi. Eri toimijoiden ja yritysten puolelta tarjottu vilpitön, nopea ja epäbyrokraattinen apu on ollut hämmästyttävää kokea. Kehitystyö on käytännössä tapahtunut hajautetusti ja virtuaalisesti ympäri Suomen, ja siitä huolimatta se on edennyt nopeammin kuin normaali keskitetysti toteutettava työ.

On hyvin mahdollista, että olemme parhaillaan todistamassa uudenlaisen työkulttuurin kehittymistä. Nykyisessä tilanteessa kansallinen ja kansainvälinen yhteistyö ei ole optio, vaan se on välttämätöntä pandemiaa seuraavasta talouskriisistä selviämiseen.

Mitä Bloftilla on luvassa lähitulevaisuudessa?

Jatkamme akuutin tilanteen jälkeen kesken jääneitä projektejamme. Olemme kehittäneet 3D-suurtulostinta, ja nyt aivan viimeisimpänä ruuviekstruusioon perustuvaa tulostuspäätä, jolla pystymme jatkossa tulostamaan murskattua jätemuovia. Tällä tähtäämme muovijätteen paikalliseen kierrätykseen ja sen hyödylliseen uusiokäyttöön. Jatkamme myös 3D-tulostettavien tuotteiden kehittämistä, ja tulostukseen soveltuvien biopohjaisten materiaalien kartoitusta.

 

Haastattelu: Hilla Uotila

 

Helsinki Design Weekly ja Ornamo keräävät nyt myönteisiä muotoiluratkaisuja: kuinka muotoilu voi auttaa näinä vaikeina aikoina? Kerromme ratkaisuista ja hyvistä esimerkeistä kanavissamme: sivuillamme, uutiskirjeissä, podcastissa ja somekanavissamme. Haastamme koko alan mukaan talkoisiin hashtageilla #muotoiluratkaisut #designsolutionsfinland ja #covid19. 

Hae mukaan täällä.