Oona Ritari: Ergonomian puolesta pikamuotia vastaan

Mioonan kengät ja laukut ovat värikkäitä. Työskentely eri puolilla maailmaa, erityisesti Kuubassa ja Itä-Afrikassa, ovat vaikuttaneet vahvasti Ritarin suunnitteluun ja estetiikan tajuun. Kuva: Katro Lehtola.
Mioonan kengät ja laukut ovat värikkäitä. Työskentely eri puolilla maailmaa, erityisesti Kuubassa ja Itä-Afrikassa, ovat vaikuttaneet vahvasti Ritarin suunnitteluun ja estetiikan tajuun. Kuva: Katri Lehtola.

Muotoilija, kenkäsuunnittelija Oona Ritari tuo väriä, kestävyyttä ja käytännöllisyyttä ihmisten arkeen.

Ritari on taustaltaan tanssija ja hiusmuotoilija. Hänen työnsä on aina ollut täynnä liikettä, muotoja ja väriä. Siksi opiskelu kolmanteen ammattiin kenkäsuunnittelijaksi ei ollut aivan niin sattumanvarainen siirto kuin ensin voisi ajatella. Edelleen Ritari miettii työssään paljon värejä ja muotoja, mutta myös ihmisen liikettä ja ergonomiaa.

”Tanssi on ollut pienestä pitäen ehdoton rakkauteni, mutta se on myös vuosien varrella hajottanut kroppaani. Etenkin jalat ovat olleet kovilla. Minulle on nykyään todella tärkeää se, miten ja millä kävelen”, Ritari kertoo.

”Painavan laukun kantaminen ja huonot kengät vaikuttavat salamannopeasti ryhtiin ja ihmisen koko olemukseen. Mioonan El Doble tuplalaukun ideana on, että paino jakautuu tasaisesti molemmille hartioille. Laukku sulautuu ihmisen muotoon ja liikkeeseen. Kengän koron taas sijoitan tavanomaista keskemmälle nimenomaan ergonomisista syistä. En vain siksi, että se saa kengän näyttämään kiinnostavalta.”

Mioonan Fisu-lenkkarit valmistuvat niilinahvenen nahkasta – materiaalista, joka muuten päätyisi roskiin.

Ergonomian lisäksi Ritarin suunnittelutyötä ohjaavat kestävän kehityksen periaatteet. Hän haluaa taistella pikamuotia ja huonoa laatua vastaan. Suurin osa Mioonan tuotteista valmistetaan tällä hetkellä Portugalissa, perheomisteisissa tehtaissa ja ateljeissa. Lisäksi Mioona tekee yhteistyötä Itä-Afrikassa, josta saadaan materiaali kalannahkaisiin Fisu-lenkkareihin.

”Opiskelin sivuaineenani kehitysyhteistyöopintoja, jotka veivät minut Tansaniaan. Verkostoiduin Itä-Afrikassa ja päädyin tekemään lopputyöni ugandalaisen yrityksen kanssa. Ideoimme yhdessä muun muassa kenkien valmistusta banaaninkuidusta.”

Ugandasta yhteistyökumppaniksi jäi lopulta kalateollisuuden yritys, joka sivutuotteenaan parkitsee kalan nahkaa kenkiin ja laukkuihin sopivaksi materiaaliksi. Nyt Mioonan Fisu-lenkkarit valmistuvat niilinahvenen nahkasta – materiaalista, joka muuten päätyisi roskiin.