Ornamo-palkinnosta päättävä Sami Sykkö: ”Tämä on kevääni kohokohta”

Sami Sykkö
Sami Sykkö

Kulttuuriin, muotiin ja taiteeseen erikoistunut toimittaja Sami Sykkö on Ornamon hallituksen valitsema ulkopuolinen asiantuntija, joka saa tänä vuonna päättää Ornamo-palkinnon saajan.

Ehdolla palkinnon saajiksi ovat lasitaiteilija ja muotobetonin kehittäjä Renata Jakowleff, sisustusarkkitehti Martti Lukander sekä vaatesuunnittelijatyöpari Anna Mattelmäki ja Emilia Kiialainen.

”Tämä on harvinaisen kiinnostava tehtävä, sillä jokainen ehdokas on poikkeuksellisen taitava omalla alallaan. Heidän erilaisuutensa taas kertoo siitä, että muotoilua todellakin tarvitaan ihan kaikessa, kuten nyt vaikkapa rakentamisessa, pukeutumisessa ja sisustamisessa – ja tietenkin myös esteettisten ilojen ja nautintojen tuojana.”

Sykön mukaan muotoilua tarvitaan elämän kaikissa käänteissä ja nykyisin yhä enemmän erilaisten sovellusten ja sähköisten palveluiden kanssa.

”Olen todella otettu tästä kunniasta. Rakastan hyvää muotoilua ja nyt saan olla vaikuttamassa siihen, kuka näistä Suomen kärkikaartiin kuuluvista muotoilijoista palkitaan tällä arvostetulla palkinnolla. Tämä on kevääni kohokohta!”, Sykkö kommentoi.

Hän kertoo myös pohtivansa sitä, kuinka suomalainen muotoilu voisi jälleen valloittaa maailmaa, jotta onnistumisia ei tarvitsi enää hakea 1950-luvulta.

”Olin äskettäin Lontoon Design-museossa ja museokaupassa oli myynnissä huonekaluklassikoiden miniatyyrejä. Kymmenestä esineestä melkein puolet oli suomalaisia. En malta odottaa, mikä on seuraava suomalaistuote noiden mestariteosten joukossa.”

Ornamo-palkintoehdokkuus on muotoilualan arvostettu tunnustus, jossa kunnia kumpuaa kentältä kollegojen parista. Ornamon jäsenet ehdottavat joukostaan ansioituneita tekijöitä, joiden parista Ornamon hallitus valitsee kolme ehdokasta. Palkinnon arvo on 5000 euroa.

Teollisuustaiteen Liitto Ornamo julkistaa voittajan 26. huhtikuuta Muotoilupäivänä. Ilmoittaudu tilaisuuteen täällä!

Kuka?

Sami Sykkö on visuaalisiin aiheisiin, kuten muotiin, designiin ja sisustusarkkitehtuuriin erikoistunut toimittaja. Hän on Gloria-lehden entinen päätoimittaja, joka uudisti lehden visuaalisen ilmeen ja sisällön.

Heti ekonomiksi valmistuttuaan Sykkö oli töissä Taideteollisen korkeakoulun muotoilukeskus Muovassa, jossa hän muiden muassa järjesti design-näyttelyitä. Uransa aikana hän on työskennellyt Helsingin Sanomien toimittajana ja televisiotoimittajana Nelosen eri ohjelmissa.

Tällä hetkellä Sykkö kirjoittaa, esiintyy, kouluttaa ja konsultoi. Hän on kirjoittanut kaksi suomalaisia sisustuksia käsittelevää kirjaa, ja äskettäin hän on mm. päätoimittanut Didrichsenin taidemuseolle Jukka Rintalan elämäntyötä käsitelleen julkaisun. Hän on kysytty esiintyjä ja kommentaattori televisio- ja radio-ohjelmissa. Sykön intohimoihin kuuluvat taitoluistelu, tee ja ennen kaikkea design – ihmisten yllä, käytössä ja ympärillä.

Ornamo Palkinto Award
Torstaina 26.4.2018 klo 15−18
Aalto-yliopisto, Harald Herlin -oppimiskeskus
Otaniemientie 9, Espoo

Teksti: Jenna Heino