Ornamo tukee design-yritysten kampanjaa aitojen tuotteiden puolesta

Jopa 24 muotoilualan yritystä kampanjoi yhdessä aitojen tuotteiden puolesta. Taustalla on pk-yritysten havainto siitä, että alkuperäisten tuotteiden kopiointi on kasvava ongelma sekä kansainvälisesti että kotimaassa.

Myös Ornamo haluaa tuoda esiin alkuperäisten tuotteiden taustalla olevaa työtä. Tuotteiden suunnittelu ja muotoilu voi olla parhaimmillaan usean vuoden luomistyön tulos ja erityisesti pienet yksittäiset firmat joutuvat ahtaalle taistelussaan kopiointia vastaan. Kampanja on erityisen ajankohtainen, sillä Ornamon toiminnanjohtaja Salla Heinäsen mukaan aineettomien oikeuksien merkitys yrityksissä on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana Suomessa ja Euroopassa.

”Joka kolmas työpaikka Euroopassa on IP-intensiivisissä yrityksissä, se on 90 % Euroopan viennistä, 26 prosenttia kaikista työpaikoista ja 39 % EU:n kokonaan lasketusta BKT:sta. Noin puolet EU:n teollisuudesta”, Heinänen havainnollistaa.

Heinäsen mukaan näiden isoa kuvaa antavien lukujen valossa on tärkeä ymmärtää, että laiton kopiointi laskee yritysten kilpailukykyä. Osa yrityksistä kertoo, että kopioinnin vastaiset toimet nielevät yrityksen tuloksesta saman verran kuin markkinointi. Todellisuus on nähtävissä myös Ornamon tuoreesta suhdannekatsauksessa, jossa kartoitettiin mm. muotoilijoiden aineettomien oikeuksien suojaamista.

”Ornamon suhdannekatsaukseen vastanneista 46 prosenttia ei ole suojannut työtään millään tavalla. Vain runsaalla kymmenesosalla oli yritystä varten laadittu IPR-strategia.”

Tilanne on pienten yritysten resurssien puitteissa kohtuuton.

”Vaikka yrityksellä oli varaa suojata tuotteensa, eivät resurssit välttämättä riitä valvomiseen”, Heinänen kommentoi.

Hän muistuttaa, että Suomen laki kieltää tekijänoikeudella suojattujen ja luvattomasti valmistettujen design-huonekalujen maahantuonnin, vaikka huonekalut tulisivat yksityiseen käyttöön.

”Pienet kehittävät, isot hyödyntävät”

Useat yritykset ovat suojanneet tuotteidensa tuotemerkin ja muotoilun, jolloin teollisoikeudet suojaavat tuotteen kopiointia lakisääteisesti. Omintakeinen ja uniikki muotoilu voi myös saada osakseen tekijänoikeussuojan, joka syntyy luonnollisesti rekisteröimättä. Näitä tuotteita suojaa tekijänoikeuslaki.

Monia tuotteita ja mallistoja julkaisevat yritykset eivät kuitenkaan pysty suojaamaan jokaista tuotettaan. Kaikkien tuotteiden, siis myös suojaamattomien, kopioiminen on joka tapauksessa eettisesti erittäin kyseenalaista toimintaa.

Kampanjaan mukaan haluavia brändejä ja kuluttajia kannustetaan jakamaan kuvia alkuperäisistä tuotteista hashtagilla #loveoriginal. Kampanjan puolesta puhuvat mm. Lundia, Himmee, Muoto2 ja Lapuan Kankurit.

”Lapuan Kankureiden kuoseista ja tuotteista on tehty suoria kopioita sekä muunnelmia niin idässä kuin lännessä. Lapuan Kankurit ovat tehneet vuosien varrella myös paljon tuotekehitystyötä, jota toiset yritykset ovat hyödyntäneet omissa mallistoissaan. Valitettavan yleistä designalalla on, että pienet yritykset kehittelevät ja tekevät innovaatioita, joita isot yritykset sitten hyödyntävät”, kertoo markkinointijohtaja Jaana Hjelt.

Ornamon Design Joulu antaa takuun tuotteen alkuperästä

Kampanja muistuttaa kuluttajia siitä, että alkuperäisten tuotteiden kohdalla taustalta löytyy aina yritys, johon voi ottaa yhteyttä vuosienkin päästä. Myös osa jälleenmyyjistä tuntee aidot tuotteet ja välittää tietoa valmistajille, mikäli he ovat tavanneet markkinoilla kopioita.  Erityisesti Ornamon Design Joulu -myyntitapahtuma on tunnettu siitä, että kuluttajat saavat varmuuden myytävän designin laadusta ja tuotteiden alkuperästä.

”Kopiointi on yrityksille suuri ongelma, johon toivoisimme enemmän tukea virallisilta tahoilta. Kopiointiteollisuutta pyörittää järjestäytynyt rikollisuus ja on selvää, että pienet yksittäiset firmat eivät pysty taistelemaan sitä vastaan. Tästä seuraa myös mittavia kansantaloudellisia menetyksiä”, kommentoi Secto Designin toimitusjohtaja Emma Frenzel.

Ornamo oli vuonna 2012 tekemässä  suomalaisten yritysten kanssa tutkintapyyntöä brittiläisen verkkokaupan markkinoinnista. Kuluttajille kaupattiin mm. halpoja Kiinassa valmistettuja kopioita Artekin tuotteista sekä Eero Aarnion pallotuolista.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Ornamon toiminnanjohtaja Salla Heinänen, salla.heinanen@ornamo.fi

 

Lisätietoa #loveoriginal -kampanjasta antavat:

Larissa Immonen, Finarte, 040 701 0913, sähköposti: larissa.immonen@finarte.fi

Emma Frenzel, Secto Design, 040 565 4543, sähköposti: emma@sectodesign.fi

Tuomo Puhakainen, LumoKids, 044 070 3248, sähköposti tuomo@lumokids.com

 

Kampanjan allekirjoittajat:

BEdesign, Bette Eklund ja Cilla Eklund

Eero Aarnio Originals, Stefan Mahlberg

Finarte, Larissa Immonen

Fleimio, Jussi Leimio

GRANdesign, Meiju Granholm

Hakola, Annaleena Hämäläinen ja Jari Hakola

Hile Design, Hilja Nikkanen

Himmee, Timo Niskanen

Inno Niklas Korhonen

Interface, Tuukka Leppänen

Kutomo Rasinmäki, Eija Rasinmäki

Langø, Susanna Osala

Lapuan Kankurit, Jaana Hjelt

Lovi, Anne Paso ja Mikko Paso

LumoKids, Tuomo Puhakainen

Lundia, Michaela von Wendt

Magisso, Juhani Sirén ja Anssi Hurme

Mattotalo Helma, Aino Herlevi

Muoto2, Kirsi Pasanen ja Mikko Kentta

Nikari, Johanna Vuorio

Parolan Rottinki, Anitta Herranen

Secto Design, Tuula Jusélius ja Emma Frenzel

Teemu Järvi Illustrations, Teemu Järvi

Woodnotes, Mikko Puotila