Ornamon huhtikuu: Opiskelijajärjestöt kokoontuivat, vaateteollisuuden vastuullisuus puhutti

Kurkistus vuoteen 2018

Ornamon vuosikokouksessa 25.4. esiteltiin Ornamon toimintakertomus viime vuodelta. Vuonna 2018 saimme uuden nimen lisäksi uuden puheenjohtajan, tarjosimme jäsenillemme runsaasti koulutuksia, tuimme opiskelijoiden toiminnan lisäksi jäsentemme toimintaa eri puolilla Suomea ja konsultoimme kovatasoisia muotoilukilpailuja. Käynnistimme myös uusia hankkeita ja juhlimme ansioituneita muotoilijoita monin eri tavoin. Lue lisää vuodesta 2018 Ornamossa toimintakertomuksestamme.

Muistelimme Oiva Toikkaa

Huhtikuussa saimme suru-uutisen Ornamon kunniajäsenen Oiva Toikan poismenosta. Toikka oli yksi kansainvälisesti tunnetuimmista lasitaiteilijoistamme. Pyysimme Toikan hyvin tunteneita kollegoja ja entistä oppilasta kertomaan muistojaan lasitaiteen mestarista. Lue verkkoartikkeli

Osallistuimme keskusteluun vastuullisesta vaateteollisuudesta

Huhtikuussa kampanjoitiin Vaatevallankumous-teemalla ja käytiin vilkasta keskustelua vaateteollisuuden vastuullisuudesta. Lue verkkojuttumme, jossa kaksi kansainvälisillä markkinoilla vastuullisesti toimivaa suomalaista vaateteollisuusyritystä, Reima ja Lille, kommentoivat keskustelua. Järjestimme jäsenillemme huhtikuussa myös webinaarin, jossa Anniina Nurmi koulutti kiertotalouden mukaisesta vastuullisesta vaateteollisuudesta.

Opiskelijajärjestöjen edustajat tapasivat

Ornamo kutsui opiskelijajärjestöjen edustajia muotoilun korkeakouluista tapaamiseen Ornamon toimistolle Helsinkiin torstaina 18.4. Edustettuina olivat Aalto-yliopiston TOKYO ry, Nuoret Designerit ry ja SISTA, Lapin Yliopiston TAO ry, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XAMKin Virta sekä Hämeen ammattikorkeakoulu HAMKin opiskelijaedustaja. Saimme palautetta koulutuksen nykytilasta sekä ideoita toiminnan kehittämiseen. Opiskelijat olivat kiinnostuneita järjestäytymään ja lisäämään yhteistyötä eri korkeakoulujen välillä. Ornamo ja opiskelijat lähtevät yhteisvoimin kehittämään toimintaa ja tapaavat seuraavan kerran toukokuussa.

Vaikutimme EU:n mallioikeuslainsäädäntöön

Ornamo antoi huhtikuussa vastauksensa EU:n kyselyyn mallioikeuslainsäädännön kehittämistarpeista. Vastauksessamme toimme esiin, että nykyinen EU:n laajuinen suojajärjestelmä on tärkeä säilyttää jatkossakin muotoilualan liiketoiminnan turvaamiseksi. Järjestelmää ja sen hyödyntämistä koskevaa tiedotusta tulee kuitenkin kehittää, sillä tiedossa on, että varsinkin pienemmät yritykset mm. Suomessa hyödyntävät mallioikeussuojaa verraten harvoin. Suojaa voidaan parantaa muotoilijoiden kannalta mm. pidentämällä rekisteröimättömän yhteisömallin suoja-aikaa, parantamalla laajalti tunnettujen ns. klassikkomallien ja design-palvelutuotteiden suojaa, tekemällä suojan kiertämisestä vaikeampaa, tekemällä oikeuksien valvomisesta entistä kustannustehokkaampaa sekä edistämällä kohtuullisia sopimusehtoja parantavaa IPR-lainsäädäntöä myös työsuhteisessa työssä.

Ruodimme julkisen taiteen hankintapoja

Ornamo, Suomen Taiteilijaseura, Frei Zimmer ja Suomen Kuvanveistäjäliitto järjestivät 26.4. julkisen taiteen hankintatapoja käsitelleen seminaarin ”Hyvällä mallilla”. Seminaarin parhaita paloja voi katsella videokoosteina Taide käyttöönhankkeen verkkosivuilla. Sivuilta voi myös tilata hankkeen uutiskirjeen, joka lanseerattiin huhtikuussa.

Koulutimme jäseniämme työnhaussa

Tekniikan Akateemiset TEKin uravalmentaja Sari Taukojärvi veti huhtikuussa Ornamon jäsenille työpajan työnhaun kanavista ja piilotyöpaikoista. Loppukevään aikana käsittelemme vielä IPR-strategian laadintaa sekä kilpailukieltoja ja salassapitoa työsuhteessa ja otamme projektit haltuun.

Tämä on Ornamon kooste kuluneen kuukauden kuulumisista. Kerromme aina kuun viimeisenä torstaina, mitä kaikkea Ornamossa tapahtuu joka kuukausi.

#ornamotekisentaas
#vainornamonjutut