Ornamon tammikuu: SIO:n 70-vuotisjuhlavuosi käyntiin, 5G-muotoilukilpailu ratkesi ja jäsenkoulutuksia

Sisustusarkkitehdit SIO juhli 70-vuotista taivaltaan

Sisustusarkkitehdit SIO viettää tänä vuonna 70-vuotisjuhlavuottaan. Vuosi alkoi ekskursiolla Helsingin uuteen keskustakirjastoon Oodiin. Varsinainen ensimmäinen tapahtuma oli Helsingin Tiedekulmassa pidetty juhlaseminaari, joka käsitteli työn uusia ulottuvuuksia. Lue seminaarista lisää SIO:n blogista. Juhlavuoden kunniaksi SIO palkitsee tänä vuonna vuoden kalustesuunnittelijan ja sisustusarkkitehdin. Palkinnot sekä SIO:n juhlavuoden kunniajäsenet julkistetaan 23.5. avoimessa iltapäiväseminaarissa sekä iltajuhlassa Kilta-salissa Helsingissä. Myös SIOn suositut jäsenekskut jatkuvat juhlavuonna.

Ornamolaiset menestyivät 5G-muotoilukilpailussa

Ornamon, Helsingin kaupungin, Elisan ja Nokian muotoilukilpailussa etsittiin tyylikästä mallia Helsinki 5G -tukiasemille ja -verkkoympäristölle. Ehdotusten kolmen kärki julkistettiin tammikuun alussa. Voittajaksi valikoitui Stadika-niminen ehdotus, jonka tekijät ovat Keny MuesaPekka Selonen ja Aaro Sariola. Voittajajoukkue sai 20 000 euron palkinnon. Toiseksi sijoittui Reflect-niminen ehdotus, jonka tekijätiimin muodostavat Ornamon jäsenet Arni Aromaa ja Simon Örnberg sekä Jari-Petri Voutilainen. Kolmannen sijan sai ehdotus Kehikot, tekijöinä ornamolainen Jukka Jokinen sekä Heikki Konu. Ornamon jäsenet Verna Kaipainen ja Mia Erlin nappasivat kunniamaininnan mehiläispesää muistuttavalla Nest-nimisellä ehdotuksellaan. Lue lisää aiheesta

Taide käyttöön -valmennus alkoi

Ornamo johtaa vuoden 2020 loppuun saakka laajaa Taide käyttöön -yhteistyöhanketta, jossa haetaan ja tarjotaan ratkaisumalleja taiteen yhdistämiseksi rakentamiseen. Tammikuussa käynnistyi kumppanimme Haaga-Helia ammattikorkeakoulun valmennus taidekonsulteille ja sellaisiksi aikoville. Ensimmäisessä valmennustyöpajassa käsiteltiin taidekonsultin työnkuvaa: mitä taidekonsultti tekee, mitä palveluja hän tarjoaa ja miten omaa osaamista kannattaa esitellä. Taidekonsultti ja taiteilija Kirsi Pitkänen kertoi Art Impact -yrityksestään, jonka kautta hän tarjoaa julkisen taiteen palveluja. Luovan talouden agentit ja managerit AGMA:n johtaja Kati Uusi-Rauva avasi agenttityön ja manageroinnin käytäntöjä. Seuraa hankkeen uutisia ja kuulumisia sivustolla taidekayttoon.fi.

Taiteen hinnoittelua

Ornamossa valmistaudutaan suosittuun Teosmyyntiin, joka järjestetään 9.-17.3. Kaapelitehtaalla. Kuinka taiteilijat voivat hyödyntää somekanavia taitavasti osana Teosmyynnin markkinointia? Kuinka määrittää oman taiteen arvo ja mitä kaikkea siihen liittyy? Mm. näistä aihepiireistä järjestimme tammikuussa kaksi koulutusta jäsenistölle. Lue Ornamon taideasiantuntijan Miisa Pulkkisen kolme vinkkiä taiteen hinnoitteluun.

Vuoden alussa kertasimme myös jäsenkoulutuksessa hyvän apurahahakemuksen tekoa. Lue lisää: Älä kompastu apurahahakemuksen kanssa.

Kurkistus kevään tapahtumiin

Kevään tulevissa jäsenkoulutuksissa otamme muun muassa projektit haltuun, neuvomme verkkokaupan perustamisessa ja tutkimme, miten muotoilija ja taiteilija löytää töitä.

Tämä on Ornamon kooste kuluneen kuukauden kuulumisista. Kerromme aina kuun viimeisenä torstaina, mitä kaikkea Ornamossa tapahtuu joka kuukausi.

#ornamotekisentaas
#vainornamonjutut