Ornamon Teosmyynnissä vieraillut norjalaiskuraattori: Varaa aikaa katsomiseen

Norjalainen kuraattori ja galleristi Randi Grov Berger vieraili Helsingissä tutustumassa suomalaiseen taidekäsityöhön. Bergeniläistä Entree-galleriaa johtava Grov Berger on valittu Tendenser 2020 -taidekäsityönäyttelyn kuraattoriksi, ja hän perehtyy parhaillaan taiteilijoihin ja teoksiin Pohjoismaissa.

Tendenser 2020 -näyttelyn tuottavat yhteistyössä norjalainen taidekeskus Punkt Ø ja Nordic Network of Craft Associations -verkosto, johon Ornamo kuuluu. Ornamo kutsui Grov Bergerin Suomeen nimenomaan Teosmyynnin aikaan, koska Kaapelitehtaalla on mahdollisuus tutustua yhdellä kerralla kymmeniin taiteilijoihin ja satoihin teoksiin.

”Näin kaiken haluamani ja paljon enemmän. Olin tutustunut kaikkiin taiteilijoihin etukäteen Finnish Designers -sivustolla, jotta saisin kokonaiskäsityksen siitä, missä Suomessa mennään. Kuvien perusteella ei kuitenkaan aina saa käsitystä teoksen tunnusta. Esimerkiksi Aino Favénin teosten yksityiskohtien herkkyydestä on lähes mahdotonta ottaa valokuvaa”, Grov Berger kertoo.

Luonto ja ympäristökysymykset kiinnostavat

Teosmyynnin lisäksi Grov Berger vieraili taiteilijoiden ja muotoilijoiden työhuoneilla ympäri kaupunkia, gallerioissa ja museoissa. Hän etsii Tendenser 2020 -näyttelyyn erityisesti taiteilijoita, jotka käsittelevät teoksissaan luontoa sekä ympäristökysymyksiä.

”Halusin tavata taiteilijoita, joille tekemisen prosessi ja lopullinen teos ovat yhtä tärkeitä. Heille on tärkeää, kuinka teosprosessi vaikuttaa ympäristöön ja se, että tämä prosessi sekä teoksen ympäristövaikutukset ovat hallittuja. Näyttelyssä on tärkeää myös se, mistä teosten materiaalit ovat peräisin. Haluan käsitellä pistettä, jossa ympäristö- ja maataide sekä taidekäsityö kohtaavat. Tapaamiani taiteilijoita yhdistää myös se, että monet tekevät esimerkiksi korutaidetta ja pieniä teoksia mutta jotka työskentelevät myös tilallisesti ja tekevät installaatioita, joissa materiaali saa kasvaa. Monet käyttävät todella paljon aikaa, usein kuukausia, yhteen teokseen.”

Raja-aidat kaatuvat ja kynnys lähestyä taidetta madaltuu

Grov Berger kertoo keskustelleensa suomalaistaiteilijoiden kanssa visuaalisen taiteen raja-aitojen kaatumisesta.

”Keskusteluja yhdistää kysymys siitä, kuinka raja-aidat ovat muuttumassa liukuviksi. Vanhat luokitukset ja kategoriat sullautuvat yhteen niin, että monet nykytaiteilijat työskentelevät materiaalilähtöisesti ja taidekäsityötä edustavat taiteilijat työskentelevät käsitteellisesti.”

Millaisia elämyksiä Helsinki tarjoaa taiteen ammattilaiselle?

”Näin lukuisia näyttelyitä ja taideinstituutioita, mikä oli fantastista. Lokal oli hyvin jännittävä tila, ja uskon, että tulemme näkemään tulevaisuudessa enemmän ja enemmän paikkoja, joissa on tarjolla esineitä kodin sisustukseen ja pieniä taide-esineitä. Samalla on tarjolla näyttely, kuten tällä hetkellä Katy Hertellin keramiikkaa ja Jari Huhdan maalauksia. Sekä Lokal että Ornamon Teosmyynti madaltavat kynnystä lähestyä taidetta. Kynnys ei ole niin korkea kuin galleriassa, jossa vierailemista monet saattavat arastella.”

Vielä ammattilaisen vinkit Teosmyyntiin: kannattaa varata aikaa ja palata Kaapelitehtaalle, jos jokin jäi kutkuttamaan mieltä.

”Palasin Teosmyyntiin avajaisten jälkeen lauantaina ja katsoin teokset uudelleen. Esillä oli uusia töitä, ja toisella kerralla myös tunsin vetoa eri teoksiin kuin avajaisissa. Teosten materiaalisuus on puhuttelevaa, mutta lisäksi on kiinnostavaa kuulla niiden tekoprosesseista. Luulen, että monet tekevät kuten minä: otan kuvia kiinnostavien taiteilijoiden teoskylteistä ja etsin heistä lisää tietoa verkosta ja Finnish Designersista.”

Tendenser 2020 -näyttely on Norjan Mossissa 28.3.–17.6.2020. Randi Grov Berger valitsee näyttelyyn ainakin kolme taiteilijaa kustakin Pohjoismaasta. Kuulemme hänen lopulliset valintansa alkuvuodesta 2020.

Teksti: Miisa Pulkkinen