Tiedote: Ornamon Teosmyynti jatkuu turvallisesti – ensimmäinen näyttelyviikonloppu varattiin nopeasti loppuun

Tiedote 19.3.2021 / julkivapaa

Vuotuinen taideteollisen taiteen ja muotoilun myyntitapahtuma Ornamon Teosmyynti jatkuu vielä viikonlopun ajan. Tänä vuonna tapahtumassa on korostettu turvallisia järjestelyjä, ja se toteutetaan hybridimallilla sekä verkossa että Helsingin Kaapelitehtaalla. Teosmyynnin suosio osoittaa, että taiteella on poikkeusaikana erityistä kysyntää. Ensimmäinen näyttelyviikonloppu varattiin loppuun hetkessä, ja ostoksia ovat tehneet niin yksityisasiakkaat kuin julkiset ja yksityiset taidekokoelmatkin.

Teosmyynnissä ensi kertaa mukana olevan taiteilija ja suunnittelija Melissa Sammalvaaran kierrätysmateriaaleista valmistettu ryijyteos Sienimetsä myytiin Valtion taideteostoimikunnalle.

”Ihan mahtava fiilis, että ryijyni pääsi osaksi valtion taidekokoelmaa! Tuntuu myös upealta, että teokseni kiinnostavat tällaista isoa julkista tahoa”, Sammalvaara iloitsee. ”Teosmyynti on erinomainen mahdollisuus nuorelle taiteilijalle ja myös toteutettu todella hyvin näin hybriditapahtumana koronan aikaan”, Sammalvaara sanoo.

Uuden verkkogallerian teosmyynti.fi suosio on ylittänyt odotukset jo nyt: vierailuja on ollut parhaimmillaan yli 1200 päivässä.

”Uuden verkkogallerian suosio on yllättänyt meidät. Samoin on ollut hienoa nähdä, miten hyvä myynti on ollut jo tähän mennessä, vaikka kävijämäärä on rajoitettu. Poikkeusaikana taiteelle on erityistä kysyntää”, iloitsee Ornamon Teosmyynnin tuottaja Anna Rikkinen.

 

Ornamon Teosmyynti 2021


Ornamon Teosmyynti järjestetään 13.-21.3. turvallisesti hybriditapahtumana verkossa ja Kaapelitehtaalla. Mukana on satoja uniikkeja käyttöesineitä, veistoksia, valaisimia ja taidetta keramiikasta, lasista, tekstiilistä, puusta ja muista materiaaleista. Uudessa verkkogalleriassa voi tehdä teosvarauksen ja varata vierailuajan Kaapelitehtaan näyttelyyn. Katseluajan varanneet vierailijat voivat tulla paikalle myös ilman teosvarausta. Ostopäätöksen saa tehdä paikan päällä nähtyään teoksen.

Puristamon näyttelytila on toteutettu väljästi siten, että pystymme välttämään turhia lähikontakteja. Asiakkaiden määrä rajoitetaan korkeintaan kuuteen henkilöön kerrallaan.
Teosmyynti on vakiinnuttanut asemansa keräilijöiden keskuudessa, joista moni etsii Kaapelilta nuoria kykyjä. Teosmyynnistä kartutetaan myös arvostettuja taidekokoelmia, kuten Valtion taidekokoelmaa.

 

Kaapelitehtaan Puristamo, Tallberginkatu 1 C, 00180 Helsinki.
Avoinna ajanvarauksella. Varaa vierailuaika: teosmyynti.fi

 

Kuvia:

ornamo.fi/fi/kuvapankki

Olethan yhteydessä, jos tarvitset lisää kuvia.

 

Seuraa sosiaalisessa mediassa:

Instagram: @teosmyynti
Facebook: Ornamon Teosmyynti 2021

 

Lisätiedot:

Anna Rikkinen

Tuottaja, Ornamon Teosmyynti 2021
puh. 044 743 3577
anna.rikkinen@ornamo.fi

Hilla Uotila

Viestintä, Ornamon Teosmyynti 2021
puh. 044 762 0509
hilla.uotila@ornamo.fi

Aiheeseen liittyvä sisältö

Tapahtuma

Ornamon Teosmyynti 2021

Uniikkia taidetta ja muotoilua Ornamon Teosmyynti 13.–21.3.2021 teosmyynti.fi   Teokset verkossa 15.2.-21.3.2021 Kaapelitehtaan Puristamossa 13.-21.3.2021 Puristamo, Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 C, Helsinki…

Lue lisää