Taitelijat O:n Vuodenaikataitelija: Paavo Halonen

Materiaali ohjaa Paavo Halosen työskentelyä. Hän viettää paljon aikaa ympäristöään tutkien. Kuva: Yehia Eweis

 

Tekstiilisuunnittelija, taitelija Paavo Halonen rakastaa käsin työskentelemistä. Hän on Taiteilijat O:n vuoden 2020 Kesän taitelija.

 

Teoksen ”Runo” laulujoutsenen sulat on kerätty soutuveneellä saaria ja luotoja kiertäen. Työ komistaa Penquin Booksin tänä vuonna ilmestyvän englanninkielisen Kalevalan kantta. Kuva: Ulla Kokki

”Materiaali on lähtökohtani taiteellisessa prosessissa. Hyödynnän paljon suoraan luonnosta ja maasta löytyvää ainetta. Siksi aika talven väistymisen jälkeen on inspiroiva; kaikki lumen alle kertynyt paljastuu ja odottaa poimijaansa. Jos voisin, työskentelisin aina ulkona, lähellä maata.

Olen perheestä jossa rakennetaan ja tehdään itse, ja se näkyy myös työssäni. Lähestyn taidetta käsillä tekemisen kautta. Kädentaidot ovat kaikessa tekemisessäni läsnä, tapani jäsentää maailmaa.

Minua kiinnostavat ihmisen esineisiin jättämät jäljet, sekä merkitysten kerrostumat – käyttötarkoitukset, joita objekteilla on ollut. En useinkaan etsi mitään tiettyä, vaan tartun eteeni tulevaan intuitiivisesti. Olen ollut onnekas, sillä olen pystynyt urallani liikkumaan ja matkustamaan paljon. Vaihtuvat maisemat tekevät havainnoista tarkempia.

 

Ilona Valkosen perustama Vieno Motors toteuttaa kokemuksellisia ja hetkellisiä spektaakkeleita,
joissa kukat, kasvit ja muu ympäristöstä löydetty
materiaali yhdistyvät yleisön silmien edessä. Kuva: Ulla Kokki

 

Iso elementti työskentelyssäni on tila, ympäristö johon kokonaisuutta ollaan luomassa. Nautin ripustamisesta, itse näyttelyn rakentamisesta. On ihanaa, jos teokset saavat rauhassa etsiä paikkaansa. Olen erityisen kiinnostunut epäkonventionaalisista tiloista. Voisiko näyttelytila olla jotain muuta kuin institutionaalinen ympäristö, neljä valkeaa seinää? Tätä tutkimusta jatkamme myös anarkistisessa sisustuslehdessä, jota työstämme parhaillaan Mari Savion kanssa. Etsimme asumiseen ja kodin käsitteeseen erilaisia, kokeellisia kulmia.

Sekä taiteessa että sisustuksessa suhtaudun intohimoisesti kasveihin. Yksi tärkeä projekti viime vuosien aikana onkin ollut anarkofloristinen Vieno Motors. Vieno on materiaalien ilottelua ja kukilla leikkimistä koko projekti: hyvin vapaata ja kaavoista poistunutta. On uskomatonta, miten kokonaisvaltainen elämys iholle ja aisteille on luonnonkukka tai kasvi, kaikissa taiteen tekemisen ja olemisen vaiheissa.”

 

Teoksesta ”Kato”, ruisleivät, leipähäkki. Ilmastonmuutos
vaikuttaa rukiin kotimaiseen viljelyyn, kaikkialle ei sada
enää talvella orasta suojaavaa lumipeitettä. Kuva: Ulla Kokki

www.paavohalonen.com

#vienomotors

Teksti: Hilla Uotila