Taiteilijat O:n Talven vuodenaikataiteilija: Laura Kärki

Laura Kärki, Cleaning, 2020. 3D-printattu ja käsinrakennettu keramiikka.
Laura Kärki, Cleaning, 2020. 3D-printattu ja käsinrakennettu keramiikka.

Berliinissä jo kymmenen vuotta asunut taiteilija Laura Kärki nauttii materiaalien runsaudesta, ja pohtii työssään virheitä sekä ihmisen haurautta.

“Taiteellinen työskentelyni on hyvin monialaista. Inspiroidun keramiikasta aina tekstiili- ja maalaustaiteeseen. Teen myös ääni-installaatioita ja kirjoitan runoja. Olen onnellinen saadessani iloitella materiaalien runsaudella. Tylsistyisin, jos joutuisin työstämään päivästä toiseen yhtä ja samaa materiaalia.

Valitsen teosteni materiaalit intuitiivisesti. Prosessi alkaa usein välähdyksenä, ajatuksena, joka ei jätä rauhaan. Joskus ajatus syntyvästä teoksesta ja sen materiaalivalinnasta on kristallinkirkas. Välillä taas on mielenkiintoista pysähtyä pohtimaan, miten teoksen merkitys ja sisältö muuttuu, jos vaikkapa tekstiiliteokseksi suunnitellun työn toteuttaakin Dibond-alumiinilevylle tai pleksille. Monien materiaalien parissa työskentely on kuin palapeli, on löydettävä miten palaset loksahtelevat paikalleen ja muodostavat kokonaisuuden.

Laura Kärki, Äiti sängyn reunalla. DIBOND-alumiinille, 30,4 cm x 45 cm x 0,3 cm, 2/5. Kuvattu 2014, tulostettu 2020.

Laura Kärki, Äiti sängyn reunalla. DIBOND-alumiinille, 30,4 cm x 45 cm x 0,3 cm, 2/5. Kuvattu 2014, tulostettu 2020.

Pienen lapsen äitinä koen olevani juuri nyt erityisen herkkä intuitioille. Elän työntäyteistä, mutta inspiroivaa aikaa kolmen tyttären äitinä. Äitiys auttaa kirkastamaan taiteellista prosessia, kun ei ole aikaa pyöritellä ajatuksia liikaa, vaan on tartuttava toimeen.

Virheet, nurinkurisuus ja piilottaminen ovat tällä hetkellä työskentelyssäni pinnalla. Virheitä vältellään, ja niihin suhtaudutaan hyvin ankarasti. Oman vajavaisuutensa näyttäminen vaatii rohkeutta. Haluan tuoda esiin inhimillisyyttä ja sitä, että huolimatta kaikista virheistään ja vioistaan on ihminen arvokas ja riittävä. Olen kapinoinut täydellisyyttä vastaan, esimerkiksi ommellessa käytän vastakkaisia värejä tai ompelen epäsuoria linjoja.

Keramiikka on tehnyt viime aikoina paluun työpöydälleni. Se tuntuu ikään kuin paluulta juurilleni. Olen innostunut keramiikkaveistosten 3D-printtaamisesta, johon sain hiljattain Ornamo-säätiön apurahan. Koneella työskentely muistuttaa minua esineiden valamisesta. Paikallinen alihankkija auttaa mallintamisessa ja tulostamisessa, ja toivon oppivani lisää ohjelmistoista.

Ensi vuonna Berliinissä avautuvan näyttelyni valmistelu pitää minua kiireisenä. Yhteisnäyttely Niina Lehtonen Braunin kanssa käsittelee perhesuhteita, ja olen työstämässä näyttelyyn aiemmin tekemäni teosten lisäksi uusia teoksia.”

Laura Kärki, 33 Who is she, 2017. Tekstiiliprintit, helmet, nauhat ja täytemateriaali. 32 cm x 39 cm x 10 cm.

Laura Kärki, Who is she, 2017. Tekstiiliprintit, helmet, nauhat ja täytemateriaali. 32 cm x 39 cm x 10 cm.

Laura Kärki ompelukoneen ääressä työstämässä tekstiiliä

Monitaiteellinen työskentely tuo Laura Kärjelle suurta iloa. ”Tunnen uskaltavani heittäytyä teoksissani henkilökohtaisempiin aiheisiin, ja toivon niiden resonoivan katsojissa.”

Laura Kärjen teos Big Mouth Bitch

Laura Kärki, Big mouth bitch, 2020. Öljypastelliiliidut MDF-levylle
60 cm x 80 cm x 2 cm.

www.laurakarki.com

Teksti: Maija Toivonen
Kuvat: Bernhard Ludewig