Sisustusarkkitehti SIO Maarit Hiltunen nauttii kodinsisustuksesta – ura on vienyt televisiotöistä Suomen edustustojen suunnitteluun maailmalla

Maarit Hiltusen suunnittelema keittiö.
Yksityisasunnon keittiö muodostuu kahdesta huoneesta; vanhasta keittiöstä ja sen viereisestä makuuhuoneesta. Tila antoi mahdollisuuden suurelle saarekkeelle keittiön keskelle. Ikkunan viereinen ovi vie tuuletusparvekkeelle. Kuva: Maarit Hiltunen

Sisustusarkkitehdit SIOn jäsenistöstä huomattava enemmistö toimii julkitilasuunnittelijoina, mutta joukossa on myös kodinsisustukseen erikoistuneita suunnittelijoita. Sisustusarkkitehti SIO Maarit Hiltunen on yksi heistä.

 

”Nautin todella paljon työstäni, koska suunnittelen erilaisia koteja upeille asiakkaille, jotka arvostavat sisustusarkkitehtuuria ja muotoilua”, Maarit sanoo. Hän valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta varsin nopeasti aloitettuaan opinnot aikuisiällä. ”Pääsin onnekseni ensimmäisellä yrittämällä sisään. Voin hirveän pahoin koko karsintatehtävien ajan, koska olin raskaana. Se taisikin olla hyvä asia, ehkä jopa motivoi siinä tilanteessa”, Maarit paljastaa.

”Olin opiskeluaikana töissä pienessä sisustustoimistossa. Työnantajani oli hyvin inspiroiva ja taitava työssään, ja löysinkin hänen kauttaan kosketuksen kotien sisustukseen. Ennen sitä olin vahvasti suuntautumassa julkitilasuunnitteluun. Koulussa en todellakaan vielä ajatellut, että voisin innostua niin paljon vaikkapa kankaista”, hymyilee Maarit puhelimessa.

”Oman yrityksen perustin vuonna 2005. Pari vuotta yrityksen perustamisen jälkeen menin mukaan Pientä pintaremonttia -ohjelmaan muutamaksi tuotantokaudeksi. Tv-työ oli mielenkiintoista ja haastavaakin monin eri tavoin. Elimme silloin lama-aikaa, jonka vaikutukset näkyivät myös sisustusalalla. Ohjelmassa mukana oloni siivitti pahimpien vuosien yli.

Maarit Hiltunen
Sisustusarkkitehti SIO Maarit Hiltunen

 

2015 sain mielenkiintoisen puhelun, jossa tiedusteltiin kiinnostustani ylitarkastajan viran sijaisuuteen ulkoministeriön kiinteistöyksikössä. Sain viransijaisuuden, ja se tehtävä oli minulle unelmatyötä, koska sain myös matkustaa ja nähdä erilaisia edustustiloja maailmalla. Suomen edustustoista pyritään huolehtimaan hyvin, sillä ne ovat käyntikorttejamme maailmalle ja tilat vaativat jatkuvaa huolenpitoa ja päivitystä. Tunnetuimmat Suomen lähetystöt ovat tilasuunnittelun kannalta esimerkiksi New York, Delhi ja Pariisi. Sain myöhemmin työstä itselleni viran. Minulla oli upea työ ja ihania työkavereita, mutta työ sisälsi niin paljon ulkomailla oloa, että päätin kolmen vuoden jälkeen siirtyä takaisin yrittäjäksi saadakseni olla enemmän perheeni kanssa. Yrittäjänä voin itse määritellä työmääräni ja -aikani ja ajattelenkin, että se on suuri etuoikeus. Olen siitä todella iloinen. Työskentelen pääasiassa yksin, mutta välillä pyydän kollegoilta kiireapu”, suunnittelija kertoo.

 

 

Maarit ennakoi, että kotien toiminnallinen suunnittelu tulee entistä tärkeämmäksi. Etätyömahdollisuudet tulevat vaikuttamaan tilojen käyttöön. ”Usein kodit ovat liian tukossa. Tilojen ja ihmisten täytyy voida hengittää. Kaunis ja toiminnallinen ympäristö inspiroi ja tuo hyvää mieltä. Haluan kuunnella asiakkaitani tarkasti, koska suunnittelen kodin heille, en itselleni. Asiakkaat ovat hyvin erilaisia, eikä samaa suunnitteluprosessin kaavaa voi soveltaa kaikkiin. Parasta työssäni on tilakokonaisuuksien rakentaminen alusta saakka. Tällöin suunnittelen sekä kiinteän että irtosisustuksen eli tilasommittelusta valaistukseen ja pintamateriaaleihin ja irtokalusteista tekstiileihin. On ihanaa saada hyvää palautetta asiakkailta, vaikka kuulemalla ’Hienoo, hienoo!’ jo luonnosteluvaiheessa.”

 

Yksityiskoti Munkkiniemessä. Portaikko, lasten lelu ja tulisija. Suunnitellut sisustusarkkitehti Maarit Hiltunen.
Yksityiskoti Munkkiniemessä. Asunnon ala-aulasta on läpi talon näkymä kahden makuuhuoneen kautta. Lasiseinät ja ovet päästävät luonnonvaloa myös aulaan. Alkuperäiset 50- luvun portaat jätettiin pintakäsittelemättä. Vanhat kaiteet, 80- tai 90-luvulta, vaihdettiin uusiin metallikaiteisiin. Takka on alkuperäisessä kunnossa, maalipinta uusittiin. Aulaan asennettiin kaksi pitkää valokiskoa, joissa on himmennettävät, tehokkaat valaisimet. Aulaan valittiin helppohoitoinen lattialaatta. Kuva: Maarit Hiltunen
Yksityiskoti Töölössä, kuvassa kylpyhuone. Suunnitellut Maarit Hiltunen.
Töölöläisasunnon saunan yhteydessä oleva kylpyhuone toimii myös kodinhoitohuoneena. Kuva: Maarit Hiltunen
Yksityiskoti Munkkiniemessä. Lapsen makuuhuone on pieni, mutta sinne mahtuu kaikki tarvittava. Sängyn vetolaatikot toimivat sekä vaatteiden että pienesineistön säilytyspaikkana. Suuri oviaukko antaa tilan tuntua. Kuva: Maarit Hiltunen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Teksti: Minna Borg