Tiedote: Vuoden 2019 Tekstiilitaiteilija on Merja Keskinen, värikylläisten herkkien taidetekstiilien tekijä

Tekstiilitaiteilijat TEXO ry on valinnut Vuoden 2019 Tekstiilitaiteilijaksi Merja Keskisen.

TEXO haluaa nostaa esiin taiteilijan, joka on määrätietoisesti ja työlleen omistautuen kehittänyt ja laajentanut pitkäjänteisesti omaa taiteellista ilmaisuaan. Merja Keskinen uudistaa omalla luovalla otteellaan tekstiilitaidetta. Keskisen työt ovat kooltaan valtaosin isoja ja hänen omat näyttelynsä ovatkin tilataidetta, jossa tärkeää on töiden suhde toisiinsa ja tilan kokonaisvaltainen haltuunotto.

Merja Keskisen taiteen keskeisiä elementtejä ovat langat, värit ja yksinkertainen omintakeinen tekstiilin tekemisen perustekniikka, jota hän varioi virittämällä langat erilaisten kehikoiden tai raamien, vaikkapa vanhan oven, ympärille. Teoksensa taiteilija toteuttaa huikean hienolla värisilmällä palttinasidoksisista geometrisistä elementeistä, joita hän yhdistelee sommitellen niitä teokseensa.

Merja Keskinen tunnetaan rikkaasta väri-ilmaisustaan. Väriyhdistelmien kompositiot, tekniikka ja pintojen toisiinsa soljuvat yhdistelmät luovat taiteilijan käsissä teoksiin niiden sisällön ja hengen, joka yhdistää ne tekstiilien ja taiteen tekemisen traditioon ainutlaatuisella tavallaan. Keskisen teoksissa värit soivat kuin sinfonia ja saavat liukuvassa skaalassa tuhansia eri sävyjä. Täyteläiset oranssin, punaisen, keltaisen tai vihreän sävyt saavat rinnalleen metrien mittaisen liukuman harmaan eri sävyistä sinisen rikkaisiin variaatioihin.

Tekstiilitaiteilija Merja Keskinen (s. 1959 Turussa) asuu ja työskentelee Helsingissä. Keskinen on valmistunut 1988 Taideteollisesta korkeakoulusta (nyk. Aalto-yliopisto) tekstiilitaiteilijaksi ja taiteen maisteriksi. Taiteellisen työn ohella hän on työskennellyt suunnittelijana Finlaysonilla sekä suunnittelu- ja asiantuntijatehtävissä Almedahlsin julkisten tilojen tekstiilimallistojen parissa. Vuonna 2012 valmistui Suomen Pariisin suurlähetystöön ulkoministeriön tilaustyönä tekstiiliteos ”Kind of Blue”. Omia näyttelyitä Keskisellä on ollut Suomessa ja Japanissa. Lisäksi hän on osallistunut ryhmä- ja yhteisnäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla. Keskiselle myönnettiin valtion kolmevuotinen taiteilija-apuraha 2016.

Tekstiilitaiteilijat TEXO ry on tekstiilitaidetta edistävä ammatillinen asiantuntijajärjestö, joka on yksi Ornamo ry:n jäsenjärjestöistä. TEXO on vuodesta 1981 lähtien nimennyt ansioituneen jäsenensä Vuoden tekstiilitaiteilijaksi. Myönnetty palkinto on merkittävin tekstiilitaiteen palkinto Suomessa.

Linkki tiedotusvälineiden käytössä oleviin teoskuviin: www.merjakeskinen.com/press


Lisätiedot:

TEXO ry:n puheenjohtaja Miia Pöytälaakso puh: 0400 613530, info@tekstiilitaiteilijattexo.fi

Tekstiilitaiteilija TEXO Merja Keskinen puh: 050 355 0967, info@merjakeskinen.com

www.merjakeskinen.com

www.finnishdesigners.fi/portfolio/merja.keskinen