Tiedote: Yritysten kustannustuki haettavana 7. heinäkuuta lähtien – edellytyksenä toimialan ja yrityksen liikevaihdon lasku

Yritykset voivat hakea kustannustukea Valtiokonttorista 7.7.2020 alkaen. Tasavallan presidentti vahvisti lain ja valtioneuvosto antoi tukea koskevan asetuksen perjantaina 26.6.2020. Kustannustukea on haettava elokuun loppuun mennessä.

Jotta yritys voi saada tukea, pitää sekä toimialan että yrityksen liikevaihdon olla laskenut merkittävästi. Valtiokonttori on asettanut tuen piiriin 368 toimialaa, joihin lukeutuvat muun muassa

74109 Teollinen muotoilu ym.
74101 Graafinen muotoilu
32120 Jalokivikorujen ja muiden kultasepäntuotteiden valmistus
90030 Taiteellinen luominen

mutta eivät 74102 Sisustussuunnittelu ja 71110 Arkkitehtipalvelut.

Yritysten kustannustuen toimialaluokitukset perustuvat Verohallinnon tietojen kustannusten vertailuun maalis-kesäkuulta 2019 ja huhtikuulta 2020. Toimialalistaukseen on laskettu mukaan alat, joiden liikevaihto on pudonnut vähintään 10 %. Valtiokonttorin mukaan sisustussuunnittelu ja arkkitehtipalvelut eivät tätä ehtoa täytä.

Kustannustuki on kuitenkin kaikille yrityksille harkinnanvaraista, ja näistä toimialaluokituksista voidaan poiketa. 

Ornamo on ollut yhteydessä Valtiokonttoriin ja selvittänyt, että myös sisustusarkkitehtitoimistot voivat hakea kustannustukea, jos liiketoiminta on koronapandemian vaikutusten vuoksi supistunut vähintään 30 %. Liikevaihdon lasku todetaan Verohallinnolle annetuista alv-ilmoituksista.

Tuen perusteet tulee kertoa hakemuksessa selkeästi. Jos suunnittelutoimisto on erikoistunut koronasta merkittävästi kärsineisiin aloihin, kuten hotelleihin ja ravintoloihin, minkä vuoksi yrityksen liiketoiminta on pienentynyt, voi se olla peruste hakea tukea. Liikevaihdon supistuminen voidaan laskea joko huhtikuun tai huhti-toukokuun liikevaihdosta.

Koronapandemia ei vaikuttanut kaikkien suunnittelualojen liiketoimintaan välittömästi, vaan monen suunnittelutoimiston toiminnassa vaikutukset näkyvät viiveellä. Myös Ornamon työmarkkinatutkimuksen ja suhdannekyselyn tulokset viittaavat siihen, että pahin talousahdinko on vielä edessä. Näistä ennusteista on myös kerrottu Valtiokonttoriin.

Uuden kustannustuen tavoitteena on pienentää konkurssiin ajautuvien yritysten määrää koronatilanteessa. Yritykset voivat saada tukea vähintään 2 000 euroa ja enintään 500 000 euroa. Kustannustukea voi hakea, vaikka yritys olisi jo saanut muita suoria tukia koronatilanteessa, mutta saadut tuet vähennetään kustannustuesta. Tukea on haettava Valtiokonttorista viimeistään 31.8.2020.

Valtiokonttori järjesti uudesta kustannustuesta ja sen hakemisesta webinaarin 30.6.2020. Webinaari on katsottavissa jälkikäteen tallenteena. Linkki tallenteeseen lisätään webinaarin sivulle 1.7.2020.

Lue lisää:

Valtioneuvosto: Laki ja asetus kustannustuesta vahvistettu: tuen piirissä 368 toimialaa

Valtiokonttori: Yritysten kustannustuet