Luovan työn johtaja tuntee tiiminsä vahvuudet

Nina Kallén on sisustussuunnittelutiimin päällikkö Workspace Oy:ssä. Kuva: Maria Putansuu

Yrittäjästä suunnittelutoimiston tiiminvetäjäksi vaihtanut Nina Kallén uskoo jatkuvaan palautteeseen enemmän kuin puolivuosittaisiin kehityskeskusteluihin. Luovien ammattilaisten johtaminen vaatii taitoa lukea ihmisiä. Haasteita pitää osata antaa kullekin työntekijälle sopivasti.

”Tieni on kulkenut Koneen harjoittelupaikan kautta Studio Arcibellaan. Seitsemän vuoden ajan suunnittelin yrittäjänä koteja ja pientaloja. Vähitellen aloin kaivata työyhteisöä. Huomasin myös, että mikroyrittäjän ei ole helppoa saada julkisen puolen suunnitteluhankkeita.

Siirryin työympäristöjä suunnittelevaan Workspaceen. Työntekijöistämme puolet on sisustusarkkitehtejä, puolet kaupallisen, humanistisen tai teknisen koulutuksen saaneita konsultteja. Lisäksi meillä on freelancereiden verkosto.

Tehtäväni sisustussuunnittelutiimin päällikkönä on hyvin lähellä yrittäjyyttä, koska olen mukana monessa hankkeessa. Rakennan suurella sydämellä Workspacea kuin omaa yritystäni.

Luovan yhteisön johtaminen on haastavaa. Sisustusarkkitehdit ja luovat ihmiset ylipäätään tuntevat voimakkaasti ja ottavat herkästi kantaa.

Tärkeää on oppia tuntemaan ihmisen vahvuudet ja antaa heille mahdollisuus kehittää niitä. Liika rutinoituminen on pahasta, mutta haasteita ei saa antaa myöskään liikaa. Täytyy osata lukea ihmisiä.

Tehtäväni sisustussuunnittelutiimin päällikkönä on hyvin lähellä yrittäjyyttä

Omat hankkeeni ovat pääsääntöisesti valtionhallinnon työtilojen muutoksia sekä isoja yrityspuolen hankkeita. Hankkeen aluksi muodostetaan käsitys siitä, millä tavoin asiakas haluaa uudistaa työtapojaan ja minkälaisen vaikutelman se haluaa antaa työnantajana ja omille asiakkailleen. Organisaation työprofiilit ja työpäivien koostumus selvitetään.

Nuoret ovat taitavia työnhakijoita ja saamme paljon hyviä hakemuksia. Muotoilijan koulutukseen toivoisin kuitenkin lisättävän kaupallista osaamista ja projektinhallintaa, jotta vastavalmistuneet olisivat valmiimpia työelämään.

Ornamon ja SIOn jäsenenä arvostan erityisesti viikoittaista uutiskirjettä, josta saan vaivattomasti alamme ajantasaista tietoa ja tärppejä kiireen keskellä. Toisinaan vinkkaan hyvistä koulutuksista tai kiinnostavista tilaisuuksista myös tiimiläisilleni, joista monet ovat siolaisia.”

Kuka?

Nina Kallén
Johtaa työympäristösuunnitteluun erikoistuneen konsultointi- ja suunnittelutoimisto Workspacen sisustussuunnittelutiimiä.
Sisustusarkkitehti SIO
Opiskellut Lahden muotoiluinstituutissa ja taideteollisessa korkeakoulussa (nykyinen Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu) tilasuunnittelua.

Teksti: Päivi Lehto-Trapnowski

Aiheeseen liittyvä sisältö

Artikkeli

Muotoilujohtaja verkostoituu Ornamossa

Johdatko tiimiä tuulisella paikalla muotoilun huipulla? Kaipaatko sparrausta kun pyrit viemään muotoiluajattelua osaksi koko yrityksen toimintaa? Muotoilujohtajan työ vaatii monenlaista…

Lue lisää
Artikkeli

Muotoilujohtajuutta muovaamassa

Muotoilujohtajan toimenkuva on vasta muotoutumassa monessa yrityksessä, ja työtä tekevät johtajat ovat taustoiltaan kirjava joukko. Parhaimmillaan muotoilujohtaja vaikuttaa koko organisaation…

Lue lisää