Tulevaisuuden tuntu
COVID-19 on tuonut kertakäyttömuovit takaisin. Samalla se antaa meille mahdollisuuden kuvitella vaihtoehtoisia materiaalisia tulevaisuuksia. Millaisessa materiaalimaailmassa haluamme elää?
“Pahis ei todellakaan ole aina muovi, vaan se miten käytämme sitä”, sanoo Pirjo Kääriäinen, materiaalitutkimukseen erikoistunut muotoilun professori Aalto-yliopistosta. “Muoveja on monenlaisia ja oikein käytettynä muovimateriaali saattaa olla paras ratkaisu kokonaisuuden kannalta. Esimerkkinä voi mainita ruuan säilyttämisen – tai juuri nyt ajankohtaiset hengityssuojaimet.”
“On laskettu, että kun ympäristövaikutuksia katsotaan tietystä kulmasta, esimerkiksi muovipussit saattavat olla puuvillakasseja parempia ympäristölle kokonaisuuden kannalta. Tällaisia laskelmia muoviteollisuusverkosto pyrkii tuottamaan. Mutta sitä laskelmat eivät huomioi, miten se vaikuttaa ympäristöön, jos muovipussit haudataan maahan tai lasketaan mereen”, Kääriäinen sanoo. “Fakta on se, että ilmasto on muuttumassa ja meret täynnä muoviroskaa, joka hapertuessaan muuttuu mikromuoviksi.”
Pirjo Kääriäinen on luotsannut vuodesta 2012 Aalto-yliopiston CHEMARTSia, monialaista yhteistyöverkostoa, joka etsii uusia käyttötapoja puupohjaisille materiaaleille. Verkoston uusimpiin julkaisuihin kuuluu ‘The CHEMARTS Cookbook’ (2020), kokoelma ideoita ja tapoja hyödyntää puuta ja selluloosaa innovatiivisesti. Viime vuoden lopulla Kääriäinen oli yhdessä kollegansa Tapani Vuorisen kanssa New Yorkissa Parsons School of Designin Healthy Materials Labin ‘Material Health: Design Frontiers’ -symposiumissa puhumassa siitä, miten biopohjaisilla materiaaleilla ja biofabrikaatiolla, sienten ja mikrobien hyödyntämisellä materiaalikehityksessä, voidaan korvata synteettisiä polymeereja. Monet tulevaisuuden materiaalien raaka-aineista löytyvät suomalaisista metsistä.
“Meidän täytyy ajatella uudelleen suhteemme materiaaleihin”, sanoo Helena Manner, CHEMARTS-kesäkoulun alumni. Mannerin suunnittelema valkoinen pilli makaa pöydällä puuhalon vierellä viattomana. Se on valmistettu nanosellulloosasta.
Britanniassa muovisia pillejä kuluu jopa 4.7 biljoonaa vuodessa. On arvioitu, että maailman merissä on 150 miljoonaa tonnia muovijätettä ja määrä voi kolminkertaistua vuoteen 2025 mennessä. Helena Manner suunnitteli pillin nanoselluloosasta Central St Martins -yliopiston Material Futures -ohjelman lopputyöksi. Kuva: Helena Manner
Manner valmistui hiljattain Lontoon Central St Martins -yliopiston Material Futures -ohjelmasta, jossa suunnittelutyön lähtökohdaksi otetaan paitsi materiaalisuus, myös tulevaisuusajattelu, ja muotoilun kriittinen sekä spekulatiivinen puoli. Manneria kiinnostaa erityisesti se, kuinka arkisten tuotteiden kysynnällä on kauaskantoisia vaikutuksia planeetalle. “Suunnittelijoiden vastuu materiaaliympäristömme muokkaamisessa on ensisijaisesti päivittäisissä tuotteissa, joita valmistetaan suurina määrinä”, Manner sanoo. “Koska suunnittelijana toimiminen on jo luonnostaan tuottavaa ja kuluttavaa toimintaa – maailmassa on jo niin paljon tavaraa – jokainen vaihe valmistusprosessin alusta lopputuotteeseen on harkittava huolellisesti”, Manner sanoo. ”Tarvitaan holistisempaa ajattelua ja enemmän alojen välistä yhteistyötä.”
“Muotoilijoiden vastuu on ymmärtää, mistä materiaalit tulevat, mistä niitä tehdään”, Pirjo Kääriäinen muistuttaa. Kuinka moni oikeasti tietää, mistä materiaalit esimerkiksi matkapuhelimeen tulevat? Vain jos ymmärrämme nykyisestä materiaalimaailmastamme nykyistä enemmän, voimme etsiä keinoja, joilla sitä voidaan muuttaa”, Kääriäinen sanoo.
Seuraa Instagramissa: