Hyvää Design Joulua!

”Taiteilijat ovat itse töidensä takana ja kaikki on ostettavissa: pyttyjä, rättejä, piirakoita, tauluja, kuteita, pullia, keramiikkaa, koruja, pipareita, pystejä, riipuksia, jööttejä ja paljon muuta sekä tarpeellista että tarpeetonta kaunista kamaa ja yllättäviä asioita.” Näin kuvailtiin Ornamon ja Taiteilijaseuran yhteisiä Taiteilijoiden markkinamenoja lehti-ilmoituksessa joulukuun 8. päivänä vuonna 1971.

Mikä on muuttunut? No ensinnäkin nimi: Ornamon Design Joulu. Toiseksi työt: nyt myydään tuotteita, muotia, brändejä, designia ja taidekäsityötä. Kolmanneksi: jäsenet.

Mutta edelleen mukana on 70-luvun nuoriakin myymässä tuotteitaan.

Esimerkiksi keraamikko Ulla Fogelholm, joka on osallistunut vuodesta 1975 lähtien, ja kultaseppämestari Harri Syrjänen vuodesta 1979 lähtien. Mahtavaa!

Ornamon jäsenet ovat järjestäneet joulumyyjäisiä Helsingissä talkoovoimin vuoteen 2003 asti. Tuolloin osallistujia oli 69. Sen jälkeen tuotanto siirtyi Ornamon toimistolle. Osallistuja- ja kävijämäärä on kasvanut noista vuosista tasaisesti ja tapahtuma on Design Forumin ja Valkoisen salin kautta päätynyt Kaapelitehtaalle.

Suomen suurimmaksi kasvaneen muotoilun ammattilaisten joulutapahtuman tuotanto kilpailutettiin neljä vuotta sitten. Tuottajaksi valikoitui Lumi Accessories. Ornamon Design Jouluun osallistuu tänä vuonna 265 osallistujaa.

Vuodesta 2011 lähtien Design Joulua on järjestetty säännöllisesti myös Lahdessa.

Lahden tapahtuma on järjestetty muotoilija Eeva Väänäsen tuottamana, yhteistyössä Lahden taidemuseon kanssa.

Merkittävää Helsingin Design Joulussa on, että se kokoaa jäsenet ympäri Suomea sinne missä on eniten ostovoimaa. Tapahtuman pitkä perinne, laadukas maine ja näkyvä markkinointi tuovat paikalle reilusti yli 20 000 kävijää. Osallistujille tärkeää on myös tavata kollegoita, vaihtaa kuulumisia ja ideoida tulevaa. Monet tulevat kokeilemaan uusien tuotteiden menekkiä ja ottamaan vastaan asiakaspalautetta.

Tärkeintä on tietenkin myynti. Siihen annankin nyt pari vinkkiä:

  1. Älä räplää kännykkää pöydän takana.
  2. Katso asiakasta silmiin, houkuttele hänet luoksesi. Hymyile 😊
  3. Puhu asiakkaalle, kerro tuotteistasi. Opettele hissipuhe.
  4. Tuo esiin se oleellinen ”juttu”. Kerro, että olet itse suunnittelija.
  5. Koita ymmärtää mistä erilaiset asiakkaat ovat kiinnostuneita.
  6. Kerro asiakkaalle suunnittelusi filosofiaa ja tuotteiden materiaaleja sekä tekniikoita.
  7. Ota tuotteiden lisäksi mukaan hyvää mieltä ja jaksamista.

Tehdään yhdessä hieno tapahtuma!

Ornamon jäsenet voivat halutessaan järjestää omalla alueellaan Ornamon Design Joulu -tapahtuman. Tapahtuman tuotanto on tällöin järjestäjän vastuulla sopimuksen mukaisesti. Myyjäisiä on Lahden lisäksi järjestetty Seinäjoella ja Rovaniemellä. Lisätietoa järjestämisestä voit kysyä minulta! Löydät minut tapahtumasta Ornamon info-pisteestä.

Aiheeseen liittyvä sisältö

Kysymys

Ornamon Design Joulu 2017 osallistujat

  Ornamon Design Joulu kokoaa 1.–3.12.2017 kotimaisen designin ja taidekäsityön ammattilaiset ja uudet lupaukset myymään tuotteitaan Helsingin Kaapelitehtaalle Merikaapelihalliin, Puristamoon…

Lue lisää
Tapahtuma

1.–3.12. Ornamon Design Joulu 2017

Aika: 1.–3.12.2017. Avoinna pe 15–19 la–su klo 10–17. Paikka: Kaapelitehdas: Merikaapelihalli, Puristamo ja Valssaamo, Tallberginkatu 1, Helsinki.   Ornamon Design…

Lue lisää
Tapahtuma

25.–26.11. Ornamon Design Joulu Lahdessa

Aika: 25.–26.11.2017. Avoinna klo 11–16. Paikka: Lahden Taidemuseo, Vesijärvenkatu 11 Kuudes Ornamon Design Joulu Lahdessa järjestetään tuttuun tapaan Lahden Taidemuseossa…

Lue lisää