Lakimies neuvoo: Korona ja muotoilijoiden sopimussuhteet

Co-design – yhteissuunnitteluprosessin hyvät sopimuskäytännöt

Korona-pandemialla, tai paremminkin sen aikaansaamilla vaikutuksilla, voi olla olennaista vaikutusta yrittäjien sopimussuhteisiin. Pandemia tai poikkeusolot eivät automaattisesti vapauta sopimusvastuusta tai muuta sitä. Kuitenkin käytännössä monessa tapauksessa näin tulee käymään, joko sopimusehtojen nojalla tai mikäli pandemian vaikutukset tosiasiassa muodostavat ns. ylivoimaisen esteen (force majeure) sopimuksen täyttämiselle. 

Koronan vaikutusten kartoitus omiin sopimussuhteisiin, esimerkiksi suunnittelu- ja alihankintasopimusten osalta, on suositeltavaa tehdä ensi tilassaLaajemminkin, yrityksen talouden ja riskien ripeä tilannearvio sekä neuvotteleminen poikkeusolosuhteiden johdosta ovat juuri nyt erittäin tärkeitä yrittäjien elinkeinotoimintaa turvaavia toimenpiteitä.   

 Myös omien sopimuskumppanien vedotessa force majeureen kannattaa pysähtyä arvioimaan tilannetta – ensisijaisesti tarkistamalla, mitä osapuolten välisessä sopimuksessa lukee asiasta ja millä tavoin koronaepidemian vaikutukset ovat syy-yhteydessä suorituksen estymiseen. Etenkin tulkinnanvaraisissa tilanteissa viipymättä aloitettu neuvotteleminen on monesti kustannustehokkain tie jatkaa yhteistyötä tai muuttaa yhteistyön ehtoja jo sovitusta. 

 

Koronaepidemia ja KSE 2013 

 Kaikkien yrittäjänä toimivien jäsentemme, joiden sopimuksissa on sovittu sovellettavan konsulttitoiminnan yleisiä sopimusehtoja (KSE 2013), on hyvä muistaa, että KSE:n nojalla koronan aikaansaamat vaikutukset voivat merkitä oikeutta saada tilaajalta pidennystä toimitusaikaan (kohdat 7.5, 7.6), saada tilaajalta ehtojen mukaisia erinäisiä korvauksia (kohdat 7.5, 8.2.1) ja jopa oikeutta purkaa sopimus (kohta 8.2.1). Luonnollisestikaan purkaminen ei yleensä ole toivottava vaihtoehto kummallekaan osapuolelle, mutta vaihtoehto on hyvä tiedostaa. Neuvotteleminen kannattaa aina pitää vaihtoehtona mielessä myös sopimuksissa, joihin sovelletaan KSE 2013:ta, etenkin jos aukkokohtia tai molemmille osapuolille epätoivottavia tilanteita ilmenee.  

 Force majeure muussa tilanteessa 

Korostettava toisaalta on myös, että kohtuuttomiin suorituksiin ei ole missään nimessä syytä muotoiluyrityksen taipua silloinkaan, kun KSE 2013:n soveltamisesta tai pandemian vaikutuksista ei ole sovittu mitään osapuolten välillä. Ylivoimaisen esteen (force majeure) edessä osapuolvapautuu vahingonkorvausvastuusta, joka sopimusrikkomuksesta normaalioloissa seuraisi sovitun suorituksen estyessä, sillä force majeurella on suoritusvastuusta vapauttava oikeusvaikutus myös sopimusoikeudellisena periaatteenaKäytännössä edellytetään, että sopimukseen perustuvan oman suorituksen tai sen osan on esteen johdosta käytävä mahdottomaksi tai kohtuuttoman vaikeaksi toteuttaa. Esteen on oltava myös sellainen, jota ei ole voitu ennakoida sopimusta tehtäessä ja johon sopimusosapuolet eivät voi vaikuttaa. 

 On syytä huomioida, että esimerkiksi määreen ”kohtuuttoman vaikea” rajanveto voi olla joissain tapauksissa hyvin vaikeaa, jolloin helpompi tie voi olla yrittää mieluummin neuvotella asiasta, tavoitteena molempien sopimuspuolten edun optimaalinen toteutuminen. Kohtuuden rajat huomioivat, projektien jatkuvuutta turvaavat ratkaisut ovat ylipäätään omiaan turvaamaan yritysten taloutta ja yrittäjien mielenrauhaa 

 Kaikissa tilanteissa olosuhdemuutoksista on erittäin tärkeää ilmoittaa viipymättä vastapuolelle. Monet sopimusehdot edellyttävät tätä nimenomaisesti. Osapuolten on syytä pikaisesti sopia uusista aikatauluista ym. seikoista, joko olemassaolevien sopimusehtojen tai kompromissina syntyvien uusien pelisääntöjen mukaan.   

 Sopimukset tulee siis lähtökohtaisesti aina pitää ja elinkeinoelämä pyrkiä pitämään mahdollisimman toimintakykyisenä tässä poikkeuksellisessa tilanteessa. Ornamo seuraa ja asiantuntijavoimin tukee alan yritysten toimintakyvyn edellytyksiä ja laajemminkin muotoilualan ammattilaisten työelämän turvaamista korostetusti seuraavat kuukaudet. Tiedotamme tähän liittyen myös esimerkiksi viranomaispäätöksistä ja lainsäädäntömuutoksista, joilla voi olla vaikutusta mm. sopimusvelvoitteisiin.

Päivitys 25.3.2020 klo 14:13: tekstiin tehty tarkennuksia, merkitty kursiivilla