Luovuutta kehittämässä

Sonja Antosalo. Kuva: Atte Leskinen.

Kevätjuhlien ja valmistujaisten humua on ilmassa. Kukkien tuoksu ja autojen päälle laskeutuvat siitepölyhunnut muistuttavat pian häämöttävästä lomasta. Ilmassa on uuden tuulen tuoksu, mutta valmistumisen sijaan on kyse täysin uudesta koulutuksesta, joka on vasta alkamassa. Olen aloittanut merkonomiopinnot, jotka on suunnattu nimenomaan meille luovan alan ammattilaisille.

Markkinointi-instituutti ja Faros & Com ovat yhdessä Ornamon kanssa perustaneet liiketoiminnan perustutkinnon, joka on räätälöity luovan alan yrittäjille ja ammattilaisille. Tutkinnon tavoitteena on kehittää osaamista muun muassa yrittäjyydessä, taloudessa ja asiakkuuksien hoitamisessa. Koulutus antaa työkaluja työskentelyyn ja yrityksen kehittämiseen, opettaen niin suunnitelmallisuuteen kuin toiminnan seuraamiseen ja arviointiin. Koulutus istuu meille kuin kynä luovan käteen, sillä usein alamme yrittäjiltä puuttuvat kokonaan nämä taidot, tai ne jäävät toissijaisiksi luovan työskentelyn ohella.

Tänään on ensimmäinen opiskelupäivä ja tunnelma on innostava. Markkinointi-instituutin tilat ovat uuden raikkaat, ja jokainen luokka väritykseltään erilainen – oikea ilo luovalle silmälle. Ryhmiä on kaksi, joista ensimmäisessä meitä on 16 osallistujaa eri aloilta. On jalkinesuunnittelijaa, sisustusarkkitehtia, keramiikka-, tekstiili- ja korusuunnittelijaa, teollista muotoilijaa sekä taiteilijaa.

On mielenkiintoista kuulla ihmisten kertovan, miksi he ovat tulleet koulutukseen. Osa on toiminut yrittäjänä jo pidempään ja kaipaa uutta inspiraatiota yritystoiminnan kehittämiseen sekä kasvua ja kansainvälistymistä. Osa tekee tutkinnon oppisopimuksella toiselle luovan alan yritykselle. Oma motiivini on selkeä: haluan vahvistaa omaa liiketoiminnallista osaamistani ja tulla itsevarmemmaksi myyjäksi. Lisäksi yritystoiminnan laajentamisen mahdollisuudet kiinnostavat kovasti ja uskon tämän koulutuksen tuovan lisää intoa aiheeseen.

Perehdytyspäivän teemana ovat vuorovaikutustaidot ja asiakkaan näkökulma.

Ilmapiiri on rento ja kouluttajat asiantuntevia ja osallistavia. Perehdytyspäivän teemana ovat vuorovaikutustaidot ja asiakkaan näkökulma. Keskustelemme kohtaamisen merkityksestä ja omista tunnetaidoistamme. Disc-analyysin jälkeen jokaiselle on hahmottunut oma persoonallisuustyyppi, joka nostattaa mukavan puheensorinan luokkaan. Meidän ryhmämme on värikäs.

Päivän päätteeksi saamme oppimistehtäväksi SWOT-analyysin tekemisen yrityksistämme. Viime kerrasta onkin aikaa, ja on hyvä päivittää oman yrityksen vahvuudet ja heikkoudet sekä mahdollisuudet ja haasteet yritystoiminnan kehittämisessä.

Koulutuksen ensi askeleet ovat innostavia ja uskon tehtävien tuovan mukavaa vaihtelua yritysarkeen. Lisäksi tutkinnon verkkotehtävät voi suorittaa oman aikataulunsa mukaan ja ne sopivat omalle kohdalleni erittäin hyvin nyt kauden hiljentyessä. On siis aika ja aikaa kehittää itseäni. Syksyllä kokoonnumme taas seuraavaan koulutuspäivään, jolloin teemana onkin sesonkiin sopivasti ”Tuloksellinen toiminta”.

Teksti: Sonja Antosalo
CreatingKind