Muotoilijan pitää ymmärtää oma IP

Nainen pohtimassa ongelmaa

Muistatteko #loveoriginal-kampanjan? Yli kaksikymmentä kalusteita ja kodinesineitä valmistavaa yritystä lanseerasi some-kampanjan ennen joulun myyntisesonkia. Tempauksella haluttiin kiinnittää kuluttajien huomio tuotteiden aitouteen ja sen takaamaan laatuun. Samaan aikaan yritykset yrittivät ja yrittävät edelleen puuttua verkossa tapahtuvaan laittomaan brändi- ja tuotepiratismiin. 

Muotoilijoiden IPR (Intellectual Property Rights) eli käytännössä teollisoikeudet ja tekijänoikeudet vaikuttavat tuotteiden myyntiin ja kansainväliseen menestykseen. Muotoilijoille IP eli aineettomat oikeudet syntyvät pääsääntöisesti rekisteröimällä. Taiteelle luonnostaan syntyvä tekijänoikeus syntyy teollisille tuotteille vain harvoissa tapauksissa: silloin kun tuote on ulkomuodoltaan poikkeuksellinen. Kuten Eero Aarnion pallotuoli, jonka variaatioita valmistetaan siitäkin huolimatta laittomilla tuotantolinjoilla. Tekijänoikeuteen ei kannata tuudittautua, vaan ennemminkin miettiä, kannattaako sijoittaa tai hakea rahoitusta oman luovan työnsä suojaamiseen. Ainakin niiden tuotteiden kohdalla, joissa on jokin onnistumisen ja tuotekehityksen tärkeä elementti: se mun juttu. Voiko IPR olla tärkeämpi apurahan tai pääoman käyttökohde kuin näyttely? Voiko apurahaa edes saada tällaiseen? Kyllä, mielestäni apurahaa pitää myöntää myös siihen, koska oikeuksien suojaaminen liittyy nimenomaan luovaan työhön ja suunnitteluprosessin alkuun.

Piratismi aiheuttaa tulon ja maineen menetystä muotoiluyrittäjille

Monet muotoilijat sanovat, että he eivät lähde rekisteröimään suunnittelemiaan tuotteita, koska se on niin kallista. Kun eihän niitä pysty valvomaan. Ne vaan muuttavat malleja, ja väistävät syytteet kopioinnista. Entä se tulon menetys, jonka piraatit aiheuttavat, kun kuluttajat ostavat niitä aitojen sijaan? Entä se maineen menetys, kun ihminen luulee ostavansa brändiäsi, mutta se onkin todella huonolaatuinen tai jopa vaarallinen? Entä ne lukuisat tapaukset, joissa väärennökset on saatu poistettua markkinoilta?

Ammattilaisten keskuudessa tuotekopiointi on aina voimakkaita tunteita herättävä keskustelunaihe. Syystäkin. Monelta yritykseltä kopioinnin vastaiset toimet vievät yrityksen tuloksesta saman verran kuin markkinointi. Mallien, tavaramerkkien ja patenttien rekisteröimiseen uppoaa rahaa. Kopioiden etsiminen, niitä myyvien yritysten metsästäminen, yhteyden saaminen ja myynnin estäminen tuntuvat lähes mahdottomalta tehtävältä etenkin mikro- ja pk-yritykselle. Niin kauan kun laitonta toimintaa ei kyetä estämään, piraattifirmat kahmivat voitot muotoilijan luovasta työstä. Samaan aikaan kehitystyötä tekevät pienet firmat toimivat eettisesti pienillä markkinoillaan, ja häviävät.

On se niin väärin!

Koneoppiminen ja tekoäly nopeuttavat verkkorikollisuuden havaitsemisessa

Viime viikolla kuulimme Ornamon verkkoaamupalalla, että tekoäly auttaa muotoiluyrityksiä etsimään tuotekopioita ja piraattibrändejä verkkokaupoista ja digitaalisilta alustoilta maailmanlaajuisesti. Eurooppaan on syntynyt muutama startup-yritys, jotka kehittävät tällaista työkalua ja tarjoavat palveluaan brändien omistajille. Kuulimme Sentrycin järjestelmästä, jossa laittomat kopiot voidaan poistaa nappia painamalla. No ei aivan, koska napin painallus liittyy Sentrycin sopimuksiin yli sadan verkkokaupan kanssa. IP on myös muotoilijan sopimuksiin vahvasti liittyvä asia. Sopimuksissa sovitaan kuka omistaa mitäkin, mitä myydään tai lainataan ja kuinka pitkäksi aikaa.

Ornamon toiminnanjohtaja Salla Heinänen oli mukana Työ- ja elinkeinoministeriön paneelissa 12.10.2020 tuoden päättäjien ja sidosryhmien suuntaan esille muotoilualan vaikuttavuuden eri toimialoilla sekä alan yritysten kasvumahdollisuudet IPR-osaamisen paremmalla hyödyntämisellä. Muotoilijoiden kannattaa nyt hypätä tähän mahdollisuuksien kelkkaan, ja olla samaan aikaan kartalla mitä datatalous ja sen laajat mahdollisuudet omalle alallamme tarjoavat. Mitä sinä voit siitä hyötyä? Pohjoismaisella muotoiluosaamisella on paljon kysyntää kestävien tuotteiden, kiertotalouteen liittyvien ideoiden ja globaalin teollisuuden ongelmien ratkaisijoina. Juna menee jo, hyppää kyytiin!

Lopuksi muistutan, että muotoilijoiden suunnittelemissa tuotteissa merkitsee uutuuden lisäksi myös jälleenmyyntiarvo, vaikka ne olisivat teollisesti valmistettuja. Tästä syystä peräänkuulutan kotimaisiin kalusteisiin ja esineisiin sarjanumeroita ja muotoilijan signeerausta! Tämäkin on yksi tapa saada muotoilijan henkinen omistajuus siirtymään tavaran mukana arvonsa mukaiseen kiertoon.

Tarjoamme videoiden, oppaiden ja sopimusmallien avulla työkaluja yrityksesi IPR-strategian laadinnan tueksi:

TUTUSTU AINEETON ANSAINTA -VERKKOSIVUSTOON TÄÄLLÄ

Lue myös alla olevista artikkelista muita näkökulmia aineettoman omaisuuden suojaamisesta.