Muotoilun myytit

Erinomainen työn mielekkäitä sisältöjä ja tavoitteita avaava ohjelma Kahdeksen myyttiä työstä sai minut ajattelemaan muotoilun myyttejä. Listasin niistä muutaman:

1. Muotoilu on muodonantoa

Väärin. Design on sisällöntuotantoa. Muoto on käyttöliittymä joka kertoo mitä designtuotteilla – ja palveluilla voi tehdä. Huonolla muotoilulla voi heittää aggression kohteita, eikä heittoesineen muodolla ole merkitystä, paitsi jos heittää kenguruita.

2. Muotoilemalla vaurastuu

Väärin. Tuntityönä myytävästä designpalvelusta yksittäinen muotoilija ei rikastu. Harvoin myöskään pelkästään rojaltipalkkiolla. Erinomainen polku on opetusvirasta, klassikkotuotteiksi positioituneista esineistä syntyvien rojaltipurojen ja apurahojen & muotoilupalkintojen yhtälö. Se kuka em. yhtälön ratkaisee saa sijoitukselleen paremman tuoton kuin Alfred Berg.

3. Muotoilijat ovat taiteilijoita

Väärin. Muotoilija ei ikinä ole saanut eikä tule saamaan sitä ilmaisuun ja tulostavoitteettomaan vapauteen liittyvää positiota kulttuurituotannon kentällä josta taiteilijat voivat nauttia – tai kärsiä. Toisaalta, muotoilija saa kompetenssinsa myötä peräänsä liudan erilaisia perseellepotkijoita ja hyväksikäyttäjiä, jotka sijoittavat muotoilutyöhön sen minimiajan ja muun resurssoinnin, jonka kaupallisesti kilpailukykyisen tuotteen suunnittelu vaatii. Heillä on merkittävä rooli inspiraation ja motivaation ylläpidossa.

Menestyvällä muotoilijalla on puolestaan merkittävä asema markkinatalouden ravintoketjussa, jossa toimia. Menestyvä taiteilija taas on ravintoketjujen latvoilla, positiossa jossa yhdestä tuotteesta voidaan maksaa perusmuotoilijan vuosiansio, varsinkin jos kyseessä on julkisen tilan taideteos.  Tämä on hyvä peruste kaikille muotoilijolle, joilla on ylikapasiteettia luovuudessa, valuttaa osa tästä energiasta taidekenttään.

4. Design-etuliite tuottaa lisäarvoa

Kyllä – jos sen liittää mihin tahansa taitoon tai käsitteeseen jolla varsinaisesti ei ole muotoilukoulutuksen kanssa mitään tekemistä. Hiusmuotoilu tuo lisäarvoa tukanleikkuuseen, ”Designtalon” täytyy olla parempi kuin ”Rintamamiestalon” tai ”Rakennustaiteen” ja ”Design Week” on ehdottomasti vuoden paras viikko. Seuranhakupalveluissa ammattinimike ”Designer” tuottaa merkittävästi enemmän klikkauksia kuin ”Konsultti”.

5. Muotoilukoulutuksesta on varaa tinkiä

No way. Jos edellamainitut myytit murretaan ja halutaan että Suomi(kin) menestyy kansainvälisessä kilpailussa, pitää muotoilukoulutukseen panostaa jotain kaiken räjäyttävää ja muuttavaa. Sitä kautta voidaan työmarkkinoille tuottaa uusi muotoilijoiden sukupolvi, joka tekee kaiken sen, mistä tähän mennessä olemme puhuneet ja unelmoineet.

Loput teesit ensi kolumnissa, kirjalliset palautteet pyydän nöyrimmin osoitteeseen pekka(a)muotohiomo.com