Ornamon Teosmyynti tulee taas!

Ornamon Teosmyynti 2018. Kuva: Minna Kurjenluoma
Ornamon Teosmyynti 2018. Kuva: Minna Kurjenluoma.

Ornamon Teosmyynti on yksi vuoteni kohokohdista. Olen jo usean vuoden ajan saanut kunnian toimia Teosmyynnin galleristina. Olen päässyt rakentamaan myyntinäyttelyn rautaisten ammattilaisten kanssa. Vuosien varrella meistä on hioutunut tiimi, jonka jäsenet ymmärtävät toisiaan jo lauseenpuolikkaasta. Meille annettu tehtävä ei ole helppo. Pikemminkin se on haastava, mutta sitäkin antoisampi.

Teosmyyntinäyttelyssä useampi sata (viime vuonna ennätysmäärä) teosta etsii paikkansa kovalla kiireellä. Kokonaisuus täytyy saada valmiiksi Valtion taideteostoimikuntaa ja muita tärkeitä ostajia varten jo ennen varsinaisia avajaisia. Kiireestä huolimatta näyttelyä ei ole kertaakaan rakennettu hosumalla. Teoksille on etsitty mahdollisimman hyvä paikka, ja erilaiset teokset on saatu keskustelemaan keskenään niin että ne muodostavat ehjän kokonaisuuden.

Ihan parasta on, kun ostaja ja teos kohtaavat

Rakastan sitä tunnetta, kun jokin kokonaisuus yhtäkkiä ”klikkaa”. Paria teosta on pyöritelty vähän aikaa ja tehtävä tuntuu hetken mahdottomalta. Sitten mukaan tulee kolmas teos, ja yhdessä teoksista muodostuukin kokonaisuus.

Teosmyynnin valtteja on myös se, että näyttely muuttuu koko ajan. Tämä on joidenkin asiakkaiden mielestä myös se ”huono puoli”. Kokonaisuuden muuttuessa pitäisi käydä aina uudestaan Kaapelitahtaalla katsomassa kaikkea sitä ”ihanaa”, mitä siellä on reilun viikon verran esillä.

Ihan parasta on, kun ostaja ja teos kohtaavat. Se, kun huomaa, että jokin seikka kiinnittää asiakkaan huomion niin, ettei hän enää näe muuta. Teos on vain pakko saada.

Myytävät teokset ovat ihania yllätyksiä joka vuosi. On tuttujen, vuosia mukana olleiden taiteilijoiden uusia ideoita sekä ihan uusien tekijöiden innovaatioita. Tekniikoita ja materiaaleja on uskomaton määrä. Viime vuonna myimme ensimmäisen 3D-tulostetun teoksen. Oli mahtavaa nähdä, miten innoissaan ostaja oli teoksen löytäessään.

Taiteilja, kiinnitä huomiota teoksen ripustukseen

Taiteilijoille heitän vielä pienen haasteen: kiinnittäkää erityistä huomiota siihen, miten teos ripustetaan! Ostajan ensimmäinen kysymys on yleensä tuo sama. Miten ihmeessä teos ripustetaan? Vastaus tähän vaikuttaa turhan usein ostopäätökseen. Ja ei, ei ole kyse siitä, onko ripustaminen hankalaa, vaan ihan käytännön seikoista. Miten ihmeessä ripustan tuon maailman ihanimman ja kauneimman tekstiiliteoksen betoniseinääni, kun se on tuossa nuppineulojen varassa? Tai miten tuon keramiikkateoksen saa seinälle, kun ruuvi pitää propata seinään ja ruuvin pää ei mahdu ripustusaukkoon? Niille ihanille asiakkaille, joille porakone on haaste, olen antanut ripustuksen kotona kaupan päälle. Tai mikäli se on ollut mahdollista, olen sopinut erikseen, että taiteilija tulee ripustamaan teoksen.

Ja ei, en tietenkään ole vaatimassa ripustuksen helppoutta rakennustiimille enkä taiteen edelle. Sen sijaan toivoisin, että me kaikki, jotka teemme teoksia, pohtisimme edes joskus sitä, miten voisimme auttaa asiakasta helpottamaan ostopäätöstä sillä, että sen halutun teoksen saa heti helposti seinälle. Sinne sen teoksen lopulliseen kotiin.

Lopuksi vielä sitaatti ylen artikkelista:

”Taidetoimintaan osallistuminen voi vähentää riskiä dementian ja masennuksen syntymiseen. Tutkimusten mukaan esimerkiksi museoissa tai gallerioissa käyminen muutaman kuukauden välein tai useammin on liitetty vähäisempään kognitiivisen toimintakyvyn laskuun ja matalampaan dementian kehittymisen riskiin.”

Odotan taas innolla että saan olla mukana rakentamassa vuoden hienointa tapahtumaa jossa materiaalit, muodot ja värit kohtaavat. Nähdään Kaapelilla!

 

Ilmiottautuminen Ornamon Teosmyyntiin on käynnissä 16.12.2019–31.1.2020. Mukaan mahtuu 140 ensimmäisenä ilmoittautunutta Ornamon varsinaista tai vapaajäsentä. Ilmoittautumisohjeet löytyvät täältä. 

Aiheeseen liittyvä sisältö

Tapahtuma

Ornamon Teosmyynti 2020

Ornamon Teosmyynti tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden tehdä taideostoksia omaan kotiin, yritykseen tai julkisiin tiloihin. Näyttelykokonaisuus elää koko Teosmyynnin ajan, sillä taiteilijat tuovat uusia…

Lue lisää