Pitäisikö meidän ymmärtää muotia paremmin?

Muodille tarvitaan oma foorumi, jossa muoti-ilmiön eri laidoilta työskentelevät ammattilaiset voivat kohdata, esittää kysymyksiä, jakaa tietoa ja edistää ymmärrystä muodista, kirjoittaa suunnittelija, Ornamon hallitusjäsen Hanna-Kaisa Alanen.

Väitetään, että muodista ammatikseen kirjoittavien tai jopa tutkijoiden on vaikeaa tehdä tarkkaa luonnehdintaa muodista. Muodin tulkinnat eroavat toisistaan valtavasti, ja yhtä mieltä näytetään olevan vain siitä, että muoti muuttuu jatkuvasti.

Muoti vaatii kehittyäkseen eri alan ammattilaisten ja kuluttajien välistä vuorovaikutusta. Muodin syntymistä kuvataan sosiaalisena prosessina, johon suunnittelijoiden lisäksi osallistuu suuri määrä asiantuntijoita valmistajista markkinoinnin ja viestinnän erityisosaajiin sekä esimerkiksi kauppiaita.

Suunnittelijan rooli on erityinen, sillä hän käynnistää syklin ja on enenevässä määrin mukana kokonaisvaltaisessa menetelmien hallinnassa.

Täytyy kuitenkin muistaa, että ilman kuluttajan hyväksyvää vastaanottoa muoti ei koskaan toteudu. Muodin prosesseilla viitataankin monitahoisiin vaikutteisiin, jotka tapahtuvat henkilöiden, organisaatioiden ja instituuttien välillä.

Muodista keskustellaan tyypillisesti sitä kategorisoivilla termeillä. Tällaisia ovat esimerkiksi pintamuoti, massamuoti, antimuoti tai muotitaide. Lisäksi muoti-sanalla on herkästi pinnallinen kaiku, eikä muodin tutkimuskaan ole vielä valtavirtaa akateemisella areenalla. Maailman vaikutusvaltaiset muodin analyytikot ovat jopa julistaneet muodin kuolemaa.

Mutta muuttuuko muodin merkitys ympäristön muuttuessa? Jos muodin perusolemuksessa on aina kysymys muutoksesta, eikö muoti heijastele aina tulevaa ja tee sitä ymmärrettävämmäksi?

Eikö muoti joka tapauksessa ole tavalla tai toisella kietoutunut eri megatrendeihin sisälle, ja päädy lopulta kuluttajan mieleiseksi mielihyvän kokemukseksi?

Vaatteita ja muotia on lähes mahdotonta erottaa toisistaan, mutta muoti liittyy myös kaikenlaisiin kulttuuri-ilmiöihin kuten ruokaan, musiikkiin, kosmetiikkaan, huonekaluihin, autoihin, leluihin ja moneen muuhun asiaan arjessamme. Sanotaankin, että muoti pitää sisällään symbolisia merkityksiä, joita alan ammattilaiset siirtävät tuotteisiin.

Pitäisikö muoti siten ottaa vakavasti ja antaa sille enemmän huomiota? Pitäisikö muotia ajatella laajemmassa kontekstissa ja pohtia mitkä seikat – materiaaliset tai immateriaaliset – ajavat kuluttajia muodin pariin?

Pitäisikö meidän ennen kaikkea osata luoda muotia paremmin yhdessä, mutta myös ymmärtää paremmin muotia ja sen vaikutuksia?

Ornamo vastaa omalta osaltaan haasteeseen ja on herättämässä henkiin muodin alan omaa intressiryhmää järjestön sisällä. Muodille tarvitaan oma foorumi, jossa muoti-ilmiön eri laidoilta työskentelevät ammattilaiset voivat kohdata, esittää kysymyksiä, jakaa tietoa ja edistää ymmärrystä muodista.

Ryhmän päämääränä on katsoa tulevaan ennakkoluulottomasti ja vahvistaa suunnittelijoiden asiantuntijuutta muodin alan ammattilaisten moninaisessa joukossa.

Ollaan kuulolla!

 

Aiheeseen liittyvä sisältö