Puut puhuvat

Kirja Puiden salattu elämä muutti metsäkokemukseni. Se syventyi. Aloin kuulla miten puut puhuvat. Verkottautuvat. Talvellakin. Peter Wolhlleben kuvaa kokemuksellisesti metsää, mitä me emme puilta näe, ja harvemmin edes ymmärrämme. Puiden tieto ja vuorovaikutus on todella moninaista. Metsä voi esimerkiksi sananmukaisesti elättää monisatavuotisia kantoja, jotka ovat sammaloituneet ja kerrostuneet valolta piiloon. Kuitenkin ne elävät – saavat fotosynteesin tuottamaa ravinnetta muilta puilta ja viheriöivät sammaleiden alla. Puiden ajassa 100 vuotta on lyhyt aika, mutta osaavat ne olla nopeitakin. Savannien akaasiat varoittavat toisiaan tuoksulla, jota erittyy, kun kirahvit lähestyvät. Näin ne voivat puolustautua kemiallisesti – lehdet muuttuvat hetkessä pahanmakuisiksi. Saavat kirahvit vaihtaa puulajiketta, kun hamuavat apetta.

Hiljainen tieto on juuri tällaista. Kätkettyä. Valikoivaa. Vaikuttavaa.

Ei metsäkään kaikkia kantoja elätä – vain valikoidut puuvanhukset saavat vielä myrskyn kaataminakin jatkaa olemassaoloaan. Suuri osa kannoista lahoaa ja multaantuu. Eivätkä kaikki pensaat saa varoitusta kirahveista, vaan tutut akaasia-lajitoverit. Useimmat työpaikat ovat kuin metsiä. Kerroksellisia. Ilmastosta riippuvaisia. Ekosysteemejä. Ja hiljaisen tiedon tyyssijoja. Kaikki tämä on murroksessa. Digitaalisuuden vuoksi, avoimuuden takia, keinoälyn myötä ja uusien tekemisen tapojen kautta. Tietojamme voidaan lukea ja jakaa yhä useammasta lähteestä, myös tietämättämme.

Mutta olemmeko me valmiit itse avautumaan?

Luova ymmärrys, kontaktit ja ideat ovat erittäin omaa ja kovaa valuuttaa luovilla markkinoilla. Juuri niitä useimmiten halutaan suojata ja rajata, nehän ovat suorastaan kauppatavaraa. Corea. Ydintä. Puista parhaiten menestyvät ne, jotka onnistuvat kasvattamaan omaa yhteisöään ja ovat vuorovaikutteisia. Puupellot ja yksinäiset erakkopuut eivät menesty – ilman ihmisen apua. Luonnon armoilla ne menehtyvät ensimmäisinä kuivuuteen tai myrskyyn.

Miksi mietin puita? Hiljaista tietoa? Siksi, että intuitiivisen tiedon merkitys tuntuu kasvavan. Ja se, miten ystävät, kollegat ja joskus jopa tuntemattomatkin jakavat hiljaista tietoaan yhä useammin. He kertovat miten asiat oikeasti menevät. Keihin he todella ovat yhteyksissä. Mitä he tuntevat. Se on harvinainen vuorovaikutuksen ja luottamuksen muoto, ja tuntuu että jakaminen toteutuu yhä useammin. Ehkä se menee jotenkin näin: mitä salaisempaa hiljainen tietosi ja kokemuksesi on, sitä arvokkaampaa on se, että jaat sen. Samalla kun yksittäiset puut tukevat ja auttavat toisiaan, metsä voi paremmin. Ehkä luovuus ja uudistuminenkin voimaantuu juuri tästä samasta jakamisesta, osallisuudesta, jonka voimme antaa toisille?