Muotoilualan Ornamo-palkinnosta päättää tänä vuonna toimittaja Sami Sykkö

Arvostettua Ornamo-palkintoa tavoittelevat vuonna 2018 lasitaiteilija ja muotobetonin kehittäjä Renata Jakowleff, sisustusarkkitehti Martti Lukander sekä vaatesuunnittelijatyöpari Anna Mattelmäki ja Emilia Kiialainen. Teollisuustaiteen Liitto Ornamo julkistaa voittajan 26. huhtikuuta.

Palkinnon voittajan valitsee hallituksen valitsema ulkopuolinen asiantuntija, joka on tänä vuonna kulttuuriin, muotiin ja taiteeseen erikoistunut toimittaja Sami Sykkö.

”Olen todella otettu tästä kunniasta. Rakastan hyvää muotoilua ja nyt saan olla vaikuttamassa siihen, kuka näistä Suomen kärkikaartiin kuuluvista muotoilijoista palkitaan tällä arvostetulla palkinnolla. Tämä on kevääni kohokohta!”, Sykkö kommentoi.

Martti Lukander, Renata Jakowleff sekä työpari Anna Mattelmäki ja Emilia Kiialainen ovat saavuttaneet ornamo-palkintoehdokkuuden vuonna 2018. Kuva: Aleksi Poutanen.

Sykön mukaan muotoilua tarvitaan elämän kaikissa käänteissä ja nykyisin yhä enemmän erilaisten sovellusten ja sähköisten palveluiden kanssa. Hän kertoo myös pohtivansa sitä, kuinka suomalainen muotoilu voisi jälleen valloittaa maailmaa, jotta onnistumisia ei tarvitsi enää hakea 1950-luvulta.

Ornamo-palkintoehdokkuus on muotoilualan arvostettu tunnustus, jossa kunnia kumpuaa kentältä kollegojen parista. Ornamon jäsenet ehdottavat joukostaan ansioituneita tekijöitä, joiden parista Ornamon hallitus valitsee kolme ehdokasta. Palkinnon arvo on 5000 euroa.

Kaikki ehdokkaat ovat esimerkkejä siitä, miten muotoilu ja taide kehittää kaupunkikulttuuria ja tuo lisäarvoa muille toimialoille.  Esimerkiksi lasitaiteilija Jakowleff kehitti muotobetoni-innovaation rakennusalan tarpeisiin yhteistyössä betonirakentamisen asiantuntija Parman kanssa. Hän on laajentanut osaamistaan rakennusalan puolelle, mikä on hieno avaus taiteilijalta.

”Muotoilun vaikuttavuus syntyy vuoropuhelussa kaupunkien toimintamahdollisuuksien, tilojen, palveluiden ja visuaalisen ympäristön toimivuudesta luoden yhteistä kaupunkikulttuuria. Sen lähteenä ovat kaupunkilaisten tarpeet, yhteisöllisyyden tunne ja vaikuttamisen mahdollisuudet. Ornamo-palkintoehdokkaat ovat omalla työllään vaikuttamassa paremman arjen rakentamisessa ihmisille ja ihmisten kanssa”, kuvailee Ornamon toiminnanjohtaja Salla Heinänen.

Pääsuunnittelija Lukander on jättänyt kädenjälkensä lukuisiin helsinkiläisiin ravintoloihin. Lukander on myös ollut aktiivinen sisustusarkkitehtien puolustaja. Hän oli ajamassa sisustusarkkitehtien etua 2000-luvun alussa, kun uutta maankäyttö- ja rakennuslakia alettiin tulkita sisustusarkkitehtien ammattikunnalle epäsuotuisasti. Viime vuosina hän on myös tehnyt paluuta kalustemuotoilun pariin Topbox-terassimyyntipisteiden myötä. Kyseessä on asiakaslähtöisyydestä kehitetty palvelumoduuli, jonka avulla asiakkaat ovat kasvattaneet myyntiään 20-40 prosenttia ja henkilökuluissa on saatu peräti 10 000-20 000 euron säästöt.

Muka va-yrityksen suunnittelijapari Mattelmäki ja Kiialainen ovat puolestaan panostaneet kotimaiseen vaatetuotantoon ja onnistuneet saavuttamaan jalansijan erittäin haastavalla markkinalla. Muka va vastaa tuotteillaan valistuneen kuluttajan arvomaailmaan tekemällä vaatteet ympäristöystävällisesti ja laadukkaasti. Työpari on myös aina ollut kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja heidän perustamansa DesignOnTampere-yhdistys kehittää kaupunkikulttuuria ja luo yhteisöllisyyttä paikallisten suunnittelijoiden välille.

Kuvia ehdokkaista ja heidän töistään voi ladata Ornamo-palkinto 2018 -kuvapankista osoitteesta: https://www.ornamo.fi/fi/kuvapankki/