Muotoilualan suhdannekatsaus: Kasvuhakuisuutta riittää, vientijärjestelmä sakkaa

Muotoiluyritysten liikevaihdon kasvu on kiihtynyt ja kannattavuus kohonnut viime vuodesta, ilmenee Teollisuustaiteen Liitto Ornamon tuoreesta muotoilualan suhdannekatsauksesta.

Kasvuhaluisia yrityksiä löytyy muotoiluyrityksistä enemmän kuin pk-sektorilta keskimäärin ja dynaamisen alan kasvuhakuisuus on lisääntynyt viime vuosista. Yli puolet yrityksistä ilmoitti kasvattaneensa liikevaihtoaan viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. 23 prosenttia yrityksistä ilmoitti liikevaihtonsa pienentyneen tänä vuonna, kun vuosi sitten laskusuunnasta kertoi 38 prosenttia yrityksistä.

Alan vienti ei kuitenkaan vedä eikä yritysten kasvu riitä kääntämään alan kokonaisliikevaihtoa nousuun.  Muotoilualan yritykset kerryttivät liikevaihtoa yhteensä 3,1 miljardia euroa vuonna 2014, kun vuotta aiemmin luku oli 3,2 miljardia. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen yritystilastoihin, jotka julkaistaan osana muotoilualan suhdannekatsausta.

Laskua selittää valmistavan teollisuuden väheneminen, jota palveluliiketoiminnan kasvu ei kompensoi. Yritysten onnistuminen toimintansa kansainvälistämisessä onkin kriittistä alan kehittymiselle.

”Ne muotoiluyritykset, jotka pystyvät tasaamaan kotimaan markkinakysyntää ulkomaisella toiminnallaan ovat nyt parhaissa asemissa”, sanoo Ornamon toiminnanjohtaja Salla Heinänen. ”On huomattava, että kotimarkkinoiden kasvu on vielä hauraalla pohjalla.”

Kansainvälinen vientistrategia tarvitaan

Suhdannekyselyihin vastanneista yrityksistä 16 prosenttia panostaa määrätietoisesti kansainväliseen toimintaan. Kahdeksan prosenttia ilmoittaa kansainvälisen toimintansa olevan vakiintunutta ja tasaisen kehittyvää. Osuudet ovat pysyneet samoina vuosina 2013 – 2016. Vientiä tekevistä yrityksistä 38 prosenttia ilmoitti ulkomaisen toiminnan osuuden liikevaihdosta jäävän alle 10 prosenttiin.

Tilanne alleviivaa kansainvälisen vientijärjestelmän uudistamisen tärkeyttä, minkä Ornamo on kirjannut myös hallitusohjelmatavoitteisiinsa.

”Muotoilu on EU:n tasolla aineettomaan talouteen perustuvan viennin kärjessä. Muotoilu on laajentunut palveluiden tuottamiseen ja strategiseen suunnitteluun, ja se tuottaa näin useille muille vientialoille lisäarvoa”, sanoo Ornamon toiminnanjohtaja Salla Heinänen.

Vientistrategiaa kehitettäessä muotoilu olisikin tärkeä nähdä osana muuta tuotekehitys- ja innovaatiotoimintaa.

”Kun esimerkiksi suomalaista teknologiateollisuutta viedään maailmalle, mukaan pitäisi ottaa muotoilualan suunnittelutoimistoja”, Heinänen ehdottaa.

Myös muotoilualan viennin rahoituksen saatavuutta ja byrokratiaa tulisi helpottaa.

”Jotta vientiohjelmat ja rahoitus saadaan tehokkaasti hyödynnettyä ne on pystyttävä kohdistamaan suoraan yrityksen keihäänkärkituotteeseen. Kansainvälistymiseen tarvittavan tuen hakeminen ei saa viedä kohtuuttomasti työaikaa eikä vaatia erityisosaamista, muuten se jää pieniltä yrityksiltä tekemättä”, Heinänen sanoo.

Muotoiluyritystenkasvuhakuisuus lisääntynyt

Ornamon kesällä teettämien suhdannekyselyiden mukaan monilla muotoilupalveluja tarjoavilla yrityksillä on kovat kasvutavoitteet. 70 prosenttia kyselyihin vastanneista yrityksistä uskoo liikevaihdon lisääntyvän seuraavan vuoden aikana. Yhtä suuri joukko uskoo kannattavuuden paranemiseen vuosina 2016 – 2017. Voimakkaasti kasvuhakuisia yrityksiä oli kesällä noin 12 prosenttia kyselyihin vastanneista ja mahdollisuuksien mukaan kasvavia 63 prosenttia.

Ornamon vuotuinen Muotoilualan suhdannekatsaus kartoittaa suomalaisen muotoilualan tilaa ja trendejä. Tämänvuotinen suhdannekatsaus toteutettiin kesäkuussa ja siihen vastasi 130 yritystä.

Muotoilualan suhdannekatsaus 2016:  www.ornamo.fi/suhdannekatsaus

Ornamon vuotuinen Muotoilualan suhdannekatsaus kartoittaa suomalaisen muotoilualan tilaa ja trendejä. Tämänvuotinen suhdannekatsaus toteutettiin kesäkuussa ja siihen vastasi 130 yritystä. Katsauksen laati tutkija Pekka Lith.