Ornamo ja STS: Uudet suositukset hyvistä sopimus- ja korvauskäytännöistä ovat tärkeä avaus taiteilijan aseman parantamiseksi

Teollisuustaiteen Liitto Ornamo ja Suomen Taiteilijaseura iloitsevat opetus- ja kulttuuriministeriön asettaman työryhmän antamista suosituksista hyviksi sopimus- ja korvauskäytännöiksi taidenäyttelyissä. Järjestöjen mielestä nyt tunnistetaan, että kuvataiteilijan työ on ammattimaista asiantuntijatyötä, josta kuuluu myös maksaa korvaus. Järjestöjen tekemän kyselyn mukaan julkista tukea saavien museoiden käytännöissä on paljon kehitettävää, sillä tällä hetkellä vain yksi prosentti ammattikuvataiteilijoista saa aina korvauksen museonäyttelyistään.

Taidealan järjestöt Teollisuustaiteen Liitto Ornamo ja Suomen Taiteilijaseura iloitsevat opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmän loppuraportista, joka antaa useita suosituksia suomalaisen taidenäyttelytoiminnan kehittämiseksi. Alan keskeisten toimijoiden muodostama työryhmä mm. antaa museoille ja muille näyttelynjärjestäjille suositukset asioista, joista näyttelyn järjestämisen yhteydessä tulisi sopia. Näihin asioihin kuuluu myös palkkio, joka taiteilijalle maksetaan näyttelyyn liittyvästä työstä.

”Yhteisten suositusten aikaansaaminen on työryhmältä historiallinen saavutus kuvataiteen käytäntöjen parantamiseksi. On merkittävää, että olemme yhteisrintamassa museoalan kanssa muuttamassa kuvataidealan pelisääntöjä ammattimaiseksi. Kyse ei ole edes merkittävistä lisäkustannuksista museoille, mikä on tärkeää tässä taloustilanteessa”, sanoo Teollisuustaiteen Liitto Ornamon toiminnanjohtaja Salla Heinänen.

Ornamo ja STS arvioivat, että neuvottelutuloksena syntyneet suositukset vastaavat keskeisiltä osiltaan kansainvälisiä käytäntöjä, kuten Ruotsin MU-sopimusta, jotka takaavat taiteilijalle korvauksen museonäyttelyssä tehdystä työstä. Järjestöjen mielestä työryhmän työ luo hyvät edellytykset taiteilijan ammatillisen aseman ja toimeentulon parantamiseksi, sillä nyt alan keskeiset toimijat ovat yhdessä sitoutuneet kehittämään taidenäyttelyiden käytäntöjä Ornamo ja STS tulevat seuraamaan tiiviisti, kuinka suosituksia aletaan noudattaa.

”Kuvataiteilijat ovat heikoimmin toimeentuleva taiteilijaryhmä. Nyt on otettu historiallinen askel kohti sitä, että kuvataiteilijan työ tunnustetaan yhtä arvokkaaksi kuin muiden ammattiryhmien työ. Taiteilijan taiteellinen työ on kuvataidenäyttelyn ydin, jolle muu näyttelytoiminta rakentuu”, sanoo Suomen taiteilijaseuran toiminnanjohtaja Kirsi Korhonen.

Ornamo ja STS pitävät hyvänä, että yhtenä toimenpiteenä opetus- ja kulttuuriministeriö selvittää, voidaanko museoille myöntää avustuksia taiteilijoiden näyttelypalkkioiden kattamiseksi.

Vain prosentti ammattikuvataiteilijoista saa aina palkkion museonäyttelyistään

Ornamon ja STS:n toteuttama kysely osoittaa, että taidenäyttelyihin liittyvissä käytännöissä on paljon parannettavaa. Järjestöt selvittivät taiteilijoiden kokemuksia suomalaisista näyttelykäytännöistä opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmän pyynnöstä. Kysely toteutettiin kesällä 2015, ja siihen osallistuivat Ornamon taidejaoston jäsenet sekä Suomen Taiteilijaseuran jäsenjärjestöjen jäsenet. Kyselyyn tuli yhteensä 327 vastausta.

Kysely osoittaa, että suomalaiset ammattikuvataiteilijat tekevät runsaasti ilmaista työtä julkista tukea saavissa museoissa. Vain yksi prosentti kyselyn vastaajista kertoi saavansa aina korvauksen museonäyttelystään. 22 % kertoi saaneensa jonkinlaisen korvauksen. Valtaosalle, 77 %:lle, ei oltu koskaan maksettu taiteilijapalkkiota museonäyttelystä. Kyselyn mukaan taiteilijoilla on museonäyttelyissä useita työtehtäviä. Esimerkiksi kaksi kolmesta taiteilijasta on osallistunut näyttelyn suunnitteluun ja yhdeksän kymmenestä on osallistunut teosten kuljetukseen.

Museonäyttelyistä maksetut taiteilijapalkkiot vaihtelivat 33 eurosta 10 000 euroon. Palkkiosummien vertailu on vaikeaa, koska taiteilijapalkkioita maksetaan hyvin vaihtelevin perustein ja useilla eri nimikkeillä. ”Osallistuin seinämaalausnäyttelyyn, siitä ei maksettu korvausta, mutta kun maalasin teokset peittoon sain tuntikorvausta”, kertoo yksi kyselyn vastaajista. Kuitenkin kolme neljästä taiteilijasta pitää museonäyttelyitä merkittävinä uran kannalta, sillä näyttelyt mm. parantavat mahdollisuuksia saada apurahoja jatkossa.

Kysely osoittaa myös, että kuvataiteilijoiden ja museoiden välisissä sopimuksissa on runsaasti eroja. Vain neljännes vastaajista kertoi laativansa aina kirjallisen sopimuksen museonäyttelystä. Joka viides vastaaja ei ollut koskaan laatinut museonäyttelystä kirjallista sopimusta.

Kysely PDF: Kuvataiteilijoiden kokemuksia museoiden ja gallerioiden näyttelykäytännöistä