Aluetoiminta

Ornamo tukee aluetoiminnallaan muotoilun mahdollisuuksia valtakunnallisesti.

Syksyllä 2016 käynnistynyt aluetoiminta vahvistaa Ornamon roolia Länsi-, Keski-, Itä- ja Pohjois-Suomessa. Toimintaa järjestävät alueille nimetyt yhteyshenkilöt, jotka voivat hakea rahoitusta muotoilualan alueelliseen kehittämiseen Uudenmaan ulkopuolella. Myös muut Ornamon jäsenet voivat järjestäytyä alueilla ja hakea rahoitusta. Rahoitus voi toimia pesämunana isommalle hankkeelle.

Aluetoimintarahoitusta Ornamosta

Länsi-, keski-, Itä- ja Pohjois-Suomessa toimivat ornamolaiset ovat voineet järjestäytyä ja hakea toimintaansa aluetoimintarahoitusta Ornamosta. Vuosittain myönnettävä kokonaissumma on vaihdellut 5 000 ja 10 000 euron välillä, jotka on jaettu hankkeiden vaikuttavuuden ja tarpeen mukaan. Lähtökohtaisesti Uudenmaan alueelle ei ole myönnetty rahoitusta, koska Ornamon tapahtumat ja koulutustoiminta painottuvat Uudellemaalle kuten jäsenistökin, ja ovat siten heidän saavutettavissaan. Rahoituksen jakamisesta on päättänyt Ornamon hallitus.

Hankkeiden on hyödytettavä Ornamon jäsenten alueellista toimintaa, ei yksittäisten toimijoiden tarpeita. Hankkeiden on lähtökohtaisesti oltava kohdennettuja alueen ornamolaisille jäsenille. Hankkeet voivat olla maksullisia, ja ne voivat olla avoimia jäsenten lisäksi muillekin. Hankkeet voivat olla esim. koulutusta, kehitystyötä tai  muuta toimintaa siten, että haku/ilmoittautuminen on avoin ornamolaisille. Viestintä hankkeista tapahtuu jäsenistöön päin Ornamon kautta. Hankkeiden on oltava linjassa Ornamon työn teemojen kanssa: www.ornamo.fi/edunvalvonta. Ornamon luottamushenkilöt eivät voi hakea eivätkä olla toteuttamassa aluetoimintahankkeita. Tämä ei koske alla olevia Aluetoiminnan yhteyshenkilöitä.

Vuoden 202122 HAKU ON UMPEUTUNUT. 

Yhteyshenkilöt

Pohjois-Suomi

Eija Nevala


Eija Nevala, Tekstiilisuunnittelija TaM

”Koulutukseltani olen taiteen maisteri ja tekstiilisuunnittelija; valmistuin Lapin yliopistosta vuonna 2000. Olen tehnyt töitä sekä opettajana että muotoilijana, viimeisen neljä vuotta päätoimisesti omassa yrityksessäni julkitilojen sisustusten ja tekstiilisuunnittelun parissa.”

pohjoissuomi@ornamo.fi

Keski-Suomi

Taina Laaksonen, Muotoilija ja muotoilujohtaja

”Työskentelen kansainvälisissä muotoiluhankkeissa. Mieluisimpia töitä itselleni ovat ne joissa voi ratkoa yhteiskunnallisia ja sosiaalisia kysymyksiä muotoilun keinoin. Syksyllä 2020 käynnistyy ensimmäinen suomalainen käsityöaiheinen elokuvafestivaali Nordic Makers’ Film Festival. Siinä toimin taiteellisen johtajan roolissa.”

keskisuomi@ornamo.fi

Länsi-Suomi

Miia Liesegang

Miia Liesegang, Muotoilija, yrittäjä

”Olen muotoiluyrittäjä, Suunnittelutoimisto Innollisen sekä Belightful Designin perustaja. Toimin Uuden Muotoilun Yhdistyksen hallituksen varapuheenjohtajana. Tavoitteeni on lisätä paikallisten muotoilijoiden mahdollisuuksia muotoilutyönsä kaupallistamisessa sekä muistuttaa yrityksiä muotoilun hyödyntämisestä mm. liiketoiminnan ja brändin kehittämisessä.”

lansisuomi@ornamo.fi