Sisustussuunnittelija

Technopolis -logo

Haemme Workspace Solutions -tiimiimme työympäristöratkaisuista innostunutta

Sisustussuunnittelijaa.

Pääset tekemään työtä, joka huomataan ja josta saa kiitosta.

Technopoliksella tarjoamme asiakkaillemme joustavia ja tehokkaita toimitiloja sekä niihin liittyviä monipuolisia palveluita. Yhtenä palveluna meillä on asiakkaan tarpeeseen muuntuvat toimistokonseptit ja niihin liittyvä tilasuunnittelutyö – ja juuri tähän tehtävään haluamme nyt sinun luovuuttasi ja osaamistasi.

Tulet osaksi huikeata työyhteisöä, jossa luodaan asiakkaille toimitiloja, joissa työskentelee iloisia ja onnellisia työntekijöitä.

Kuulut konsernin Workspace Solutions tiimiin ja toimit asiantuntijaroolissa myynnin rinnalla. Pääkonttorilta käsin tuemme kaikkia maantieteellisiä alueitamme. Osa projekteista toteutetaan Technopoliksen tarjoamien konseptien puitteissa, toiset asiakkaan brändiä huomioiden ja yhteistyössä heidän kumppaneidensa kanssa. Työpäiväsi vaihtelevat asiakasprojektien mukaan ja pitävät sisällään toimitilojen layoutien piirtämistä, tilamallien hahmottamista sekä kalustehankintojen kartoittamista. Osallistut tarvittaessa myynnin kanssa asiakaspalavereihin ja olet mukana myyntimateriaaliemme ja konseptiemme kehittämisessä. Pidät itseäsi ajan tasalla ja olet aidosti kiinnostunut suuressa murroksessa olevan toimialamme viimeisimmistä trendeistä.

Toivomme sinulta sisustussuunnittelijan koulutusta ja että portfoliostasi löytyy jo ennestään onnistuneesti toteutettuja työnäytteitä. Arvostamme työkokemustasi monitilatoimistojen sisustus- ja kalusteratkaisuista, mutta kokemuksesi muiltakin toimialoilta huomioidaan. Työskentelet sujuvasti Archicadilla tai Autocadilla ja kommunikoit hyvällä englannin ja suomen kielellä. Olet utelias ja luova, saat ideoitasi tuotua sujuvasti osaksi suunnitelmia, haluat oppia uutta ja olet parhaimmillasi tilanteissa missä ”useampi pallo pitää pysyä ilmassa saman aikaisesti”.

Tule meille suunnittelemaan joustavia toimitiloja asiakkaidemme muuttuviin tarpeisiin! Tehtävä on kokoaikainen ja vakituinen. Työpöytäsi löytyy Technopoliksen Ruoholahden kampuksesta. Etätyö on osittain mahdollista työhön perehdytyksen jälkeen.

Kysymyksiisi tehtävästä vastaa S&S Consultingissa Vivi Stening, puh. 0500 773 755 tai vivi.stening@ssconsulting.fi.
Kuulostaako sinulta? Jos vastauksesi on kyllä, lähetä CV:si ja hakemuksesi palkkatoiveineen linkin kautta mahdollisimman pian, mutta viimeistään 18.10.2021. Älä suotta viivyttele, haastattelemme ehdokkaita jo hakuprosessin aikana.

Technopolis on työympäristöjen asiantuntija. Tarjoamme joustavia ja tehokkaita toimitiloja sekä niihin liittyviä palveluita. Hoidamme kaiken työtilojen suunnittelusta sekä aula- ja kokouspalveluista ravintoloihin ja siivoukseen. Asiakaskokemus ja sen kehittäminen ovat toimintamme ytimessä. Meillä on 16 kampusta, joissa toimii 1400 asiakasyritystä ja niiden 44 000 työntekijää kuudessa maassa Euroopassa.

Technopolis -konserniyhtiöiden työnhakijarekisterin tietosuojakäytäntö löytyy täältä.