Viisi nyrkkisääntöä toimivaan etätyöskentelyyn

Työpiste ja työpöydän tavaroita, kuten puhelin, kuulokkeet ja kyniä sekä papereita.
Kuva: Anni Koponen.

Onnistunut etätyö on taito, jonka oppiminen vaatii aikaa, luovuutta ja toimivaa teknologiaa. Läsnäolon merkitys ei poistu, se vain muuttaa muotoaan. Ornamo kokosi viisi vinkkiä etätyön helpottamiseksi.

1. Priorisointi

Olennaiseen keskittyminen on avainasemassa. Kokeile post-it -lappusovelluksia kuten Miroa tai luo To-do -lista hyödyntäen Google Tasksia tai Trelloa. Ilmaisia muistikirjasovelluksia on pilvin pimein. Ornamon toimiston suosikkeja ovat esim. Minimalist ja Evernote.

2. Päivän rytmittäminen

Tauot ovat tärkeitä, vaikka työskentely tapahtuisi kotoa käsin. Aloita päiväsi kävelyllä, syö lounas muualla kuin työpisteellä ja pyri luomaan erillinen tila työskentelyä varten. Huolehdi vapaa-ajasta ja rentoutumisesta.

3. Läsnäolo

Työyhteisö ei poistu, vaikka pääsyä fyysiseen työympäristöön ei olisi. Kuuntelemisen taito ja selkeys viestinnässä ovat ratkaisevia. Tartu puhelimeen helposti, ole ajoissa videopalavereissa ja kunnioita muiden työaikaa. Kaipaatko työkaveria vierustoveriksi? Kokeile työtilan jakamista etänä Google Meetin avulla. Jos käytössäsi on Microsoft Office, Teamsissa voit sekä keskustella, jakaa tiedostoja että järjestää videokokouksia. Zoom on myös hyvä sovellus etätapaamisiin sekä maksullisena versiona myös vaikkapa seminaarin pitämiseen. Jos kaipaat yhteistä projektinhallinta-alustaa, kokeile Basecampia, Mondayta, Confluencea , Stormboardia tai Muralia. Trellossakin voi jakaa ajatuksia ja kommentteja.

4. Asenne ja myötätunto

Hiljainen työympäristö on luksusta, joka ei ole kaikille kotona saavutettavissa. Panosta tiimipelaamiseen. Ymmärrä erilaisia tilanteita ja ole joustava. Säilytä positiivisuus – tilanne on haastava kaikille.

5. Opi kollegoilta ja tuttavilta

Hyödynnä tietotaitoa ja kekseliäisyyttä ympärilläsi! Perustakaa vaikkapa WhatsApp-ryhmä tai oma Facebook-ryhmä jotain tiettyä aihetta tai ihan vain kuulumisten vaihtamista varten. Olet lämpimästi tervetullut keskustelemaan myös Ornamon kanaviin, joista luontevimmin keskustelemisen mahdollistavat Facebook-sivumme ja LinkedIn.

Oletko löytänyt hyviä uusia keinoja tai työkaluja etätyöskentelyn avuksi? Jaa vinkkisi Ornamolle ja muotoilijoiden yhteisölle Facebookissa ja LinkedInissä!