Ornamon turvallisemman tilan periaatteet

Ornamon tapahtumissa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita.

Näillä periaatteilla sitoudumme tekemään tapahtumistamme ja tiloistamme turvallisempia kaikille:

Kunnioitamme muiden henkilökohtaista fyysistä ja psyykkistä tilaa ja itsemääräämisoikeutta. Emme koske toista kysymättä lupaa. Muistamme, ettemme voi tietää toisen rajoja kysymättä niitä. ”Ein” sanominen on aina sallittua, eikä sitä tarvitse perustella.

Emme tee oletuksia ulkonäköön tai taustaan perustuen. Emme tee oletuksia esimerkiksi kenenkään kansallisuudesta seksuaalisuudesta, sukupuolesta, etnisyydestä, uskonnosta, sosioekonomisesta taustasta, terveydestä tai toimintakyvystä. 

Emme käytä syrjivää, väheksyvää tai vihamielistä kieltä. Vältämme syrjiviä stereotypioita sekä puheessamme että käytöksessämme. Emme käytä esimerkiksi vamman tai terveydentilan perusteella syrjiviä termejä. 

Puutumme asiattomaan käytökseen. Tapahtumissamme on nimetty häirintäyhdyshenkilö, johon voit olla yhteydessä matalalla kynnyksellä. Jos kohtaat häirintää tai syrjintää, kerrothan siitä henkilökunnalle tai häirintäyhdyshenkilöllle. Ornamon häirintäyhdyshenkilön tavoitat sähköpostilla osoitteesta miia.poytalaakso@ornamo.fi. Yhteystiedot ovat saatavilla myös tapahtumapaikalla.

Pyydämme anteeksi, jos olemme loukanneet muita. Ymmärrämme, että jokainen voi erehtyä ja virheitä voi tapahtua. Uskallamme kysyä ja oppia.

Kuvaaminen ja kuvatuksi tuleminen
Tapahtumissamme kuvataan ja tästä ilmoitetaan osallistujille tapahtumapaikalla tai digitaalisessa ympäristössä. Jos et halua tulla kuvatuksi, ilmoitathan tästä henkilökunnalle. Jos kuvaat tapahtumissamme, varmistathan, että se sopii kuvattaville.


Otamme vastaan palautetta ja kehitämme turvallisemman tilan periaatteita! Turvallisempi tila ja tapahtumat tehdään yhdessä <3