Käsityö lisää hyvinvointia

Mikä on käsityön arvo tulevaisuudessa? Kuka sitä ostaa ja miksi? Yhä harvempi nuori haluaa kotiinsa koriste-esineitä, ne tuovat mieleen mummolan ja tavarapaljouden. Moni kuitenkin haluaa ympäröidä itsensä kauneudella – siitä kertoo jo KonMari-siivousfilosofian suosio: luovu kaikesta, joka ei tuota sinulle iloa ja mielihyvää.

Tulevaisuudessa ihmiset haluavat elää yksinkertaisemmin ja sellaisten tavaroiden ympäröimänä, joilla on merkitystä. Tavaraa on maailmassa ja monessa kodissa jo liikaa – karsimalla ja valikoimalla saamme selkeyttä ja iloa arkeen ja säästämme luontoa.

Näinä valtavan tehdastuotannon aikoina käsityö voi kokea renessanssin. Kodin esineet voivat olla kuin pieniä taideteoksia, jotka tuovat arvoa ja merkitystä elämään.

Mutta jaksaako asiakas odottaa kuukauden tilaamaansa tuotetta?

Käsin tekemisen voima hyvinvoinnin lisääjänä ja yhteiskunnallisena toimintana näkyy niin kansalaisopistojen kursseilla kuin tuotemuotoilussakin; esimerkiksi Ragamuf-tuoliryijy uudistaa ryijyperinnettä. Kuka tahansa voi tehdä ryijyn missä tahansa, koska tekniikka on hyvin yksinkertainen ja helposti sovellettavissa. Projektin avulla tekstiiliteollisuuden ylijäämämateriaalista on kehitetty myytävä tuote, ja samalla työllistetty vaikeassa elämäntilanteessa olevia syyrialaisia pakolaisnaisia. Valmistusprosessissa on huomioitu eettiset ja ekologiset lähtökohdat tärkeänä osana tuotteen arvoa. Lisäarvoa tuo myös se, että jokainen tekijä suunnittelee ryijyn kuviot ja värit itse. Lopputuloksena on hyvinvointia sekä tekijöille että tuotteiden kokijoille ja käyttäjille.

Mutta jaksaako asiakas odottaa kuukauden tilaamaansa tuotetta? Odottaa, että tekijä valmistaa esimerkiksi keraamisen astiaston alusta alkaen käsin? Tässäpä haaste nykyihmiselle, joka on tottunut ostamaan kaiken valmiina, yhdenmukaisena ja heti toimitettuna. Odottaminen täytyy voida palkita. Kun vuosikymmenien muovikulttuurista opetellaan eroon, alku voi olla hankalaa mutta lopulta vapauttavaa.

Mitä jos nostaisimmekin hyvinvoinnin ja mielihyvän myyntiargumenttien kärkeen. Kertoisimme asiakkaillemme, kuinka paljon enemmän hän saa kuin pelkän tavaran? Se on kilpailuvaltti, johon harva massatuottaja pystyy.

Katja Hagelstam on mukana Ornamon ja Designmuseon näyttelyn Enter and Encounter kuraattoritiimissä. Näyttelyn kuraattorit pohtivat Suomen itsenäisyyden juhlavuonna muotoilun tilaa ja tulevaisuutta. Näyttely jatkuu Designmuseolla 22.10. saakka.