”Käsitys siitä, ettei palvelua voi suojata, on vanhentunut”

Palveluiden kehittäminen on aina investointi, jotem myös palvelun suojaaminen ansaitsee huomiota. Kuvassa Ympyrätalon apteekki, jonka asiointimallia on kehitetty palvelumuotoilun keinoin. Apteekissa siirryttiin palvelemaan seisaaltaan, jotta asiakasta voidaan auttaa sujuvasti sekä reseptilääkkeiden että käsikauppatuotteiden valinnassa. Kuva: Arsi Ikäheimo.
Palveluiden kehittäminen on aina investointi, jotem myös palvelun suojaaminen ansaitsee huomiota. Kuvassa Ympyrätalon apteekki, jonka asiointimallia on kehitetty palvelumuotoilun keinoin. Kuva: Arsi Ikäheimo.

Miksi ja miten palvelukonsepti kannattaa suojata? Kysymyksiin vastaa Ornamon lakimies Iiris Adenius. 

Miksi palvelukonseptien suojaaminen on tärkeää?

Palveluiden merkitys Suomen kansantaloudelle on kasvanut tasaisesti vuosikymmenten ajan. Vuonna 2016 palveluiden osuus bruttokansantuotteesta oli yli 70 prosenttia. Muotoilun kentällä aineettoman muotoilun osuus kasvaa ja muotoilutyö suuntautuu yhä enemmän fyysisten tuotteiden sijaan ja niiden ohella palveluihin.

Palvelujen suojaaminen on kuitenkin perinteisesti ollut haastavaa. Mikään yksittäinen immateriaalioikeudellinen suojamuoto ei usein suojaa palvelua sellaisenaan, vaan riittävä suoja saavutetaan vasta useamman immateriaalioikeuden eli IP-oikeuden yhdistelmänä.

Muotoilijan, jonka oma liiketoiminta perustuu palvelujen tarjoamiseen tai joka suunnittelee työkseen palveluja asiakkaille, tulee tuntea aineettomien oikeuksien muodot erityisen hyvin.

Miksi aihe on ajankohtainen?

Käsitys siitä, ettei palvelua voi suojata, on vanhentunut. Sen sijaan palvelua voidaan harvoin suojata sellaisenaan millään yksittäisellä IP-oikeudella. Palvelun suojaaminen vaatii siksi hyvää suunnittelua.

Kun palvelujen merkitys kansantaloudessa kasvaa, samalla kasvaa myös tarve suojata palveluihin liittyvää aineetonta omaisuutta. Myös kansainvälisesti on tärkeää, ettei Suomi jää jälkeen kansainvälisestä kehityksestä.

Palvelujen kehittäminen vaatii tuotekehityspanostuksia siinä missä fyysisten tuotteiden tuotekehityskin. Investoinnit ansaitsevat suojan kopiointia vastaan.

Miten palvelukonsepti suojataan?

Tyypillisesti palvelukonseptia ei voida suojata millään yksittäisellä aineettomien oikeuksien muodolla. Kari-Pekka Syrjän väitöskirjan Palvelukonseptin suoja ja immateriaalioikeus mukaan tavaramerkki on perinteisestä aineettomista oikeuksista eniten käytetty suojamuoto, kun palveluja suojataan. Myös epäformaalien suojamuotojen käyttö on tyypillistä. Esimerkiksi salassapitosopimukset ovat keskeisessä roolissa palveluiden suojaamisessa.

Palvelun suojaamisessa on loppujen lopuksi kyse aivan samasta asiasta kuin aineellisen hyödykkeen suojaamisessa.

Mikäli kilpailija kopioi palvelukonseptin sellaisenaan, voidaan kilpailijan toimiin mahdollisesti puuttua sopimattomana menettelynä elinkeinotoiminnassa.

Yleensä palvelun suoja muodostuu useista eri elementeistä. Oman toiminnan erottavat tunnusmerkit, kuten brändin, logot, tunnusäänet- tai värit voi suojata tavaramerkillä. Mallioikeus voi soveltua esimerkiksi erilaisten ikonien suojaamiseen. Tekijänoikeus soveltuu puolestaan muun muassa toimintaan liittyvien kirjallisten tai kuvallisten osioiden suojaamiseen.