Suomalaismuotoilulle jalansijaa Kiinassa

Kysyimme muotoilun ammattilaisilta mitä mahdollisuuksia Aasian talousjätti Kiina voisi tarjota alan kansainvälistymiseen ja muotoiluosaamisen vientiin.  

Uusille markkinoille on tarvetta, sillä Ornamon uusimman suhdannekatsauksen mukaan kansainvälisen toiminnan osuus yritysten liikevaihdosta junnaa paikallaan liikevaihdon ja kannattavuuden kohotessa. Suhdannekyselyihin vastanneista, vientiä tekevistä yrityksistä yli kolmannes ilmoittaa ulkomaisen toiminnan osuuden jäävän yrityksen liikevaihdosta alle 10 prosenttiin.

Helena ja Tapani Hyvönen toimivat aktiivisesti kansainvälisissä verkostoissa

Aalto-yliopiston professori emerita Helena Hyvönen sekä Tapani Hyvönen, muotoilija ja ED-Design muotoilutoimiston perustaja, toimivat Shanghai International College of Fashion and Innovationin (SCF), Donghuayliopisto, vierailevina professoreina toista vuotta. Helena Hyvösen kehittämisalueena on erityisesti tekstiilialan opinto-ohjelma, Tapani Hyvösellä puolestaan fashion wearable technology maisteri-ohjelma. Monialainen koulutusohjelma yhdistää muotoilun, tekniikan ja bisneksen. Lisäksi Helena antaa asiantuntemustaan yliopiston kansainvälistymisen ja yritysyhteistyön kehittämiseen.

Helenan ja Tapanin vinkki kansainvälistymiseen: Verkostoitumaan! 

Kansainvälisiä verkostoja kannattaa alkaa luoda hyvissä ajoin. Opiskelun, kontaktien ja kansainvälisten järjestöjen kautta syntynet kumppanuuden säilyvät pitkään.

Kun ajoissa aloittaa yhteistyön se voi jatkua. Kiinalaiset ovat lojaaleja ja pitävät solmituista suhteista kiinni. Jos heitä joskus on auttanut, he muistavat sen.

Hyvöset ovat toimineet erilaisissa verkostoissa ja tehtävissä aktiivisesti; Tapani Hyvönen on ollut mukana mm. kansainvälisen muotoilujärjestön ICSIDin hallituksessa, Red Dot Juryn tuomaristossa 20 kertaa sekä toiminut Ornamon puheenjohtajana. Helena Hyvönen on toiminut uransa aikana muun muassa Taideteollisen korkeakoulun rehtorina ja Aalto-yliopiston ARTSin dekaanina.

Lue lisää Helen ja Tapani Hyvösten Kiina-kokemuksista ja vinkeistä Ornamon jäsenlehdestä 4/2016 (vaatii kirjautumisen jäsentunnuksilla).

hyvoset_albumikuva

Helena Hyvönen yhdessä opiskelijoiden kanssa Shanghai International College of Fashion and Innovationin (SCF) muotinäytöksessä. Kuva: Hyvösten albumi.

Jonas Hakaniemen lastenkalusteet päätyvät Shanghain messuille

Muotoilija Jonas Hakaniemi suunnittelee kalusteita yhdelle Kiinan suurimmista lastenkalusteiden valmistajista, suomalaisittain tutun kuuloiselle Shenzen Sampolle. Hakaniemi tapasi kalustetehtaan edustajia viime keväänä Finpron järjestämässä tapahtumassa Helsingissä ja päätti mennä juttusille. Muutaman viikon kuluttua tapaamisesta kiinalaiset kutsuivat suomalaiset muotoilijat Etelä-Kiinan Shenzheniin touko–kesäkuun vaihteessa tutustumaan tehtaisiin ja neuvottelemaan jatkosta. Hakaniemi ja kalustemuotoilija Tapio Anttila neuvottelivat Sampon kanssa tarjouksesta kesän ajan. He työskentelevät tavallaan parina, mutta molemmat tekevät omat konseptinsa. Valmiit kalusteet nähdään maaliskuussa Shenzhenin kansainvälisillä kalustemessuilla, joilla on vuosittain 150 000 kävijää.

Jonaksen vinkki Kiina-vientiin: Manageri tarvitaan

”Finpron matchmakingtilaisuus tuotti kohdallamme tulosta melko nopeasti. Suomalaisen designosaamisen Kiinan-vientiin kaipaan myös managerin kaltaista henkilöä, jolla olisi hyvät verkostot yrityksiin, ja joka puhuisi suomen lisäksi sujuvaa kiinaa.” Tärkeää on ollut myös suunnittelijoiden oma aktiivisuus.

Tämä olisi jäänyt, jos ei oltaisi itse oltu aktiivisia ja sanottu, että tulemme käymään.

Lue lisää Jonas Hakaniemen tarinasta Ornamon jäsenlehdestä 4/2016 (vaatii kirjautumisen jäsentunnuksilla).

Ornamo 201601102 Muotoilija Jonas Hakaniemi ja kiinalainen Sampo-niminen maskotti.

Jonas Hakaniemen kalusteet nähdään ensi vuonna Shenzhenin kansainvälisillä messuilla. Shenzhen Sampo on Kiinan suurimpia lastenkalusteiden valmistajia, ja se myös vie Suomesta Kiinaan tukkipuuna mäntyä. Kuva: Petteri Kivimäki.

Ranska avasi Satu Maaraselle markkinat Kiinaan

Muotisuunnittelija Satu Maaranen toimii suomalaista muotia edistävän Pre Helsingin luovana johtajana. Ensi keväänä viisi vuotta täyttävä Pre Helsinki on esitellyt suomalaisia muotisuunnittelijoita Kiinassa jo kolme kertaa, ja näyttäytynyt myös New Yorkissa sekä Pariisin muotiviikoilla syksyisin. Maaranen voitti kansainvälisen Festival de Hyèresin suunnittelukilpailun pääpalkinnon vuonna 2013. Hän työskentelee freelancerina muun muassa Marimekolle ja ranskalaiselle Petit Bateaulle. Ranskan kautta hänen osaamiselleen avautui markkinat myös Kiinassa. Hänestä tuli ensimmäinen ulkomainen kiinalaisen Exception de Mixmind -yrityksen suunnittelija. Maarasen kautta Exception de Mixmind kiinnostui myös muista suomalaisista suunnittelijoista ja lokakuun puolivälissä yritys kutsui Pre Helsingin suunnittelijoita Shanghain muotiviikon aikana showroomiinsa esittelemään vaatteitaan nuorekkaalle Why not -brändilleen.

Sadun vinkki Kiina-bisnekseen: Valitse oikea brändi

Brändien arvostus on Kiinassa korkealla ja yhteistyö oikean brändin kanssa on tärkeää.

Exception de Mixmind on tuntematon Euroopassa, sillä se toimii tällä hetkellä vain Kiinan markkinoilla, jossa sillä on 130 myymälää. ”Olemme kyselleet ihmisten mielipiteitä ja todenneet, että teemme yhteistyötä parhaan brändin kanssa. Se on Kiinan arvostetuimpia brändejä tällä hetkellä, ja muun muassa Kiinan presidentin puoliso käyttää Exception de Mixmindin vaatteita.”

Lue lisää Satu Maarasen kansainvälistymisestä Ornamon jäsenlehdestä 4/2016 (vaatii kirjautumisen jäsentunnuksilla).

satu_maaranen_albumikuva

Kiinalainen Exception de Mixmind kutsui Lokakuun puolivälissä Pre Helsingin suunnittelijoita Shanghain muotiviikon aikana showroomiinsa esittelemään vaatteitaan nuorekkaalle Why not -brändilleen. Satu Maaranen alarivissä neljäntenä vasemmalta. Kuva: Satu Maarasen albumi.

 Teksti: Johanna Lassy-Mäntyvaara ja Hannu Pöppönen.