Kollegat muistelevat: Toikan kanssa oli oivallista työskennellä
Yhteistyökumppanit muistelevat pääsiäismaanantaina menehtynyttä lasitaiteen mestaria ja Ornamon kunniajäsentä Oiva Toikkaa (1931–2019). Muistoissa näyttäytyy monipuolinen taiteilija ja humoristinen herrasmies.
Kesätöissä Oiva Toikan ja Kaj Franckin oppipoikana
Oiva Toikka. Kuva: Indav
Taideteollisen korkeakoulun (nykyisen Aalto-yliopiston) entinen keramiikkataiteen professori Tapio Yli-Viikari tutustui Oiva Toikkaan kesällä 1972 ollessaan kesätöissä Nuutajärven lasitehtaalla, ensimmäisessä oman alansa työpaikassa. ”Suurimman osan kesästä istuin suunnitteluhuoneessa, jonka toisessa päässä istui Kaj Franck, toisessa Oiva Toikka. Heikki Orvolan kanssa istuimme siinä keskellä. Kuuntelin kaikki jutut, ja se oli hyvä tapa päästä asioihin sisälle. Ilmeisesti kuulin sellaistakin, mitä ei olisi tarvinnut, sillä myöhemmin sain sivuhuoneesta oman pöydän”, Yli-Viikari kertoo. Joitakin vuosia myöhemmin hän teki Toikan kanssa Arabian myyntinäyttelyitä Saksaan.
Yli-Viikari ihailee helppoutta, jolla Toikka yhdisti koristeen muotoihin. ”Esineestä tulee täysin moderni, kun se perustuu uuteen tulkintaan jostakin vanhasta. Esimerkiksi hänen Rörstrandille suunnittelemassaan astiastossa on koriste, joka näyttää klassiselta sinivalkoiselta kuviolta, mutta kun katsoo tarkemmin, huomaa, että se on täysin villi viivakoriste. Se on hengeltään klassinen, mutta yllättäen täysin moderni ja uusi.”
Huumori ja yllättävyys olivatkin Yli-Viikarin mukaan Toikan tavaramerkki. ”En tunne ketään toista, joka pystyisi samaan. Se on vaativaa, sillä täytyy tuntea historia ja olla samalla täysin riippumaton siitä. Se onnistuu, kun on hyvä huumorintaju ja vahva temperamentti.”
Yli-Viikari muistaa Toikan monipuolisena taiteilijana. Tämä teki lasin lisäksi tekstiilejä, julisteita, kutsukortteja ja lavastuksia oopperaan, oli loistava piirtäjä ja tunsi hyvin kirjallisuutta. ”Hän pystyi yhdistämään kirjallisen ja kuvallisen ilmaisun. Teosten nimien assosiaatiot olivat rikas maailma. Hänellä oli esimerkiksi näyttely, jonka nimi oli Oj va’ blå. Kaikki oli koboltinsinistä.”
Suoraa puhetta Nuutajärven lasitehtaalla
Lasitaiteilija Markku Salo tunsi Oiva Toikan kollegana 40 vuoden ajan. ”Hän palkkasi minut muotoilijaksi Nuutajärven lasitehtaalle vuonna 1983, ja noin 15 vuoden ajan teimme päivittäistä ammatillista yhteistyötä. Sen jälkeen olimme ystäviä ja pidimme yhteisiä näyttelyitä”, Salo kertoo.
Kaksikolla oli samanlainen ajattelutapa, joka lähti vapaan taiteen tekemisestä. ”Pyrimme saamaan lasin taiteen materiaaliksi ja pääsemään eroon vanhoista rasitteista, yhtymäkohdista maljakoihin ja juomalaseihin”, Salo kertoo.
Miesten välit olivat suorapuheiset. ”Meidän välillämme ei ollut minkäänlaista kyräilyä. Ruodimme ja räävimme avoimesti toistemme töitä. Se oli sitä aikaa, kun taiteilijat vielä tekivät enemmän yhdessä.”
Saloa ja Toikkaa yhdisti myös kiinnostus kielenkäyttöön ja suomen kieleen. ”Hän oli äärimmäisen hyvä suustaan. Ajattelu ja sanojen hallinta on sitä, että osaa myös tehdä taidetta. Hänellä oli loistavia nimiä töilleen. Ne olivat usein humoristisia, mutta niiden takana oli aina vakavampaa sisältöä.”
Salo oppi Toikalta, että uudet ideat syntyvät tekniikan kautta. ”Hän oli puhaltajien kanssa niin hyvä, että sai heidät tekemään melkein mitä vain. Hän pyrki aina kehittämään tuotantotekniikkaa, ja tekniikan kautta tuli uusia oivalluksia. Nykypäivänä on vaikeampaa mennä tehtaalle kokeilemaan”, Salo huomauttaa.
Toikan luottopuhaltajana
Arto Lahtinen oli yksi Oiva Toikan luottopuhaltajista. Hän työskenteli lasinpuhaltajana Nuutajärvellä vuodesta 1973 lähtien. Yhteistyö Oiva Toikan kanssa kesti nelisenkymmentä vuotta. ”Oivan kanssa oli tosi kiva tehdä töitä. Hän oli tarkka, mutta luotti kuitenkin siihen, mitä puhaltaja sanoi. Hän tunsi hyvin puhaltajien taidot ja olosuhteet eikä vaatinut liikaa. Hän oli hyvin tietoinen teknisistä asioista”, Lahtinen kertoo.
”Kun Oiva tuli teettämään malleja, siitä saattoi tulla mitä vaan, sen mukaan, mitä ideoita sattui tulemaan. Hänellä ei ollut piirustuksia, vaan rupesimme vain tekemään. Joskus, kun oli joku erikoistilaus, katsoimme lintukirjasta mallia. Muuten tekeminen oli aika rentoa.”
Lahtinen arvioi puhaltaneensa yli tuhat lintua Toikalle. Hän kävi Toikan kanssa myös Yhdysvalloissa, Seattlen lähellä Tacomassa sijaitsevassa Museum of Glassissa esittelemässä lasinpuhallusta. ”He halusivat minut sinne uudestaankin ja kävin vielä monena vuonna peräkkäin ilman Oivaa”, Lahtinen kertoo.
Toikan oppilaana Tukholmassa
Lasimuotoilija Jukka Isotalo oli Oiva Toikan oppilaana ollessaan vaihdossa Tukholman Konstfackissa 1990-luvun alussa. ”Oiva oli tosi kiva ja kannustava opettaja. Vaikka miten surkea viritelmä olisi ollut itsellä tekeillä, hän löysi aina jotakin kannustavaa sanottavaa, joka vei työtä eteenpäin.”, Isotalo kertoo. ”Opetustyö oli hänelle selvästi mieluista, ja hän oli hyvin pidetty opettaja. Hän kirjoitti minulle myös hyvän suosituskirjeen, vaikkei olisi tarvinnut”, Isotalo jatkaa.
Isotalon mukaan harva ihminen jättää itsestään yhtä hyväntuulisen muiston. ”Hän oli lämmin, huumorintajuinen ja hymyili aina. Hän kohteli opiskelijaa kuin vertaistaan, vaikka oli jo kansainvälistä tunnustusta saanut muotoilija.”
