Hyvinkään Metsäkaltevatalon avoin taidekilpailu

Hyvinkään kaupunki julistaa avoimen taidekilpailun Metsäkaltevataloon sijoitettavasta taideteoksesta. Kilpailu toteutetaan sähköisen haun kautta, ja palkittavat ehdotukset valitaan määräaikaan mennessä saapuneiden ilmoittautumisten joukosta. Kilpailuun saavat osallistua kaikki Suomessa toimivat taiteilijat.

Hyvinkään Metsäkaltevataloon sijoittuvat esiopetuksen ja alakoulun oppilaat. Tulevan teoksen sijoituspaikka on kaksikerroksisen rakennuksen aulatila. Teoksen suositeltava sijaintialue on ilmoitettu liitteenä olevissa 1. ja 2. kerroksen pohjapiirustuksissa. Teoksen suunnittelussa tulee ottaa huomioon, että sitä voi tarkastella lattiantasosta, vieressä olevasta portaikosta ja toisen kerroksen käytävältä eli kolmesta eri tasosta. Ehdotusten materiaaleissa ja rakenteissa on hyvä ottaa huomioon myös teoksen pintojen säännöllisen puhtaanapidon vaatimus. Sijoituspaikkana ensisijaisena vaihtoehtona on katosta ripustettava teos.

Palkinnot

Palkintoina jaetaan yhteensä 10 000 €, joka jakaantuu seuraavasti:

  1. palkinto 5 000 €
  2. palkinto 3 000 €
  3. palkinto 2 000 €

Lue lisää