Ornamo-palkinto 2018

Martti Lukander, Renata Jakowleff sekä työpari Anna Mattelmäki ja Emilia Kiialainen
Martti Lukander, Renata Jakowleff sekä työpari Anna Mattelmäki ja Emilia Kiialainen ovat saavuttaneet ornamo-palkintoehdokkuuden vuonna 2018. Kuva: Aleksi Poutanen.

Ornamo-palkinto 2018

Pelkäämätön ja uutta luova lasitaiteilija Renata Jakowleff. Muuntautuva ja ammattivastuuta kehittävä sisustusarkkitehti Martti Lukander. Vaatesuunnittelun sitkeä pioneeriparivaljakko Anna Mattelmäki ja Emilia Kiialainen. Edessä tulee olemaan vaikea valinta!

Lasitaitelija Jakowleff, sisustusarkkitehti Lukander ja Muka va-yrityksen vaatesuunnittelijapari Mattelmäki ja Kiialainen ovat tänä vuonna ehdolla Ornamo-palkinnon saajiksi. Perusteluissaan Ornamon hallitus toteaa, että Jakowleff on arvostettu ja monipuolinen taiteilija, jonka käsissä taipuu lasi ja muotobetoni. Hän tekee myös yhteistyötä yritysten kanssa taiteen edistämiseksi. Sisustusarkkitehtina Lukander on urallaan toiminut pääsuunnittelijana laaja-alaisissa suunnittelutehtävissä luontevana osana rakennusalaa. Tila- ja tuotesuunnittelun lisäksi Lukander on edistänyt aktiivisesti sisustusarkkitehtien ammatillista asemaa.

Muka van Kiialainen ja Mattelmäki ovat puolestaan kotimaisen vaatebisneksen edelläkävijöitä. He ovat onnistuneet tekemään eettisestä, kotimaisesta tuotannostaan kannattavaa ja päässeet markkinoihin kiinni pohjoismaisella tyylillään myös kansainvälisillä mittareilla. Myös työparin aktiivinen toiminta ja yhteisöllisyys keräävät kehuja, sillä he ovat vieneet eteenpäin Tampereen designviikkoa.

Voittaja julkistetaan 26.4.

Lue tiedote