Prosenttitaiteen edistämishanke synnytti käsikirjat

Kuvataiteilija Ilkka Väättiin teos on mukana yhteisteoksessa Väliaika, joka rajaa työmaa-aluetta Tampereen Vuoreksen kaupunginosassa. Kuva: Aino Huovio.
Kuvataiteilija Ilkka Väättiin teos on mukana yhteisteoksessa Väliaika, joka rajaa työmaa-aluetta Tampereen Vuoreksen kaupunginosassa. Kuva: Aino Huovio.

Kiinnostus rakennetun ympäristön laadun kehittämiseen taiteen avulla on kovassa kasvussa. Prosenttiperiaate on yksi keino integroida taide arkipäivään, vaikkapa sairaalaan tai päiväkotiin.

Mistä hankkeessa on kyse?

Ornamo oli yhteistyökumppanina opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa prosenttiperiaatteen kehittämishankkeessa vuosina 2014 – 2015 Prosenttiperiaatteella tarkoitetaan sitä, että rakennushankkeen rakennuskustannuksista varataan tietty prosenttiosuus (0.5 – 2 %) taiteen hankkimiseen.

Prosenttiperiaate soveltuu uudisrakentamiseen, peruskorjauksiin ja täydennysrakentamiseen sekä infrarakentamiseen.  Taiteelle on monta sopivaa paikkaa. Se tuottaa elämyksiä sisällä ja ulkotiloissa, pihoilla, puistoissa, toreilla ja teiden varsilla.

Hankkeen suunnitteluun ja toimeenpanoon osallistuivat Ornamon lisäksi Suomen Taiteilijaseura ja Arkkitehtuurin tiedotuskeskus sekä Ympäristötaiteen Säätiö ja Taiteen edistämiskeskus.

Mitkä ovat tavoitteet?

Mitä hankkeessa on tehty?

Rakennustietokortti eli RT-kortti Taide rakennushankkeessa julkaistiin keväällä 2014. RT-kortti sisältää perustiedot taiteen hankinta- ja rahoitustavoista sekä sen kytkemisestä rakentamisprosesseihin. Sen tavoitteena on edistää ja helpottaa taidehankkeiden toteuttamista osana rakennushanketta. Taidehankkeen liittäminen rakentamisprosessiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa luo parhaan lähtökohdan taiteen ja suunnittelun yhteensovittamiselle korkeatasoiseksi kokonaisuudeksi. Ohjeen tavoitteena on palvella kaikkia hankkeissa mukana olevia tahoja, joita ovat viranomaiset, rakennuttajat, suunnittelijat, taiteilijat ja urakoitsijat sekä julkisista rakennushankkeista päättävät.

Saavutetut tulokset

Hankkeessa syntyivät prosenttiperiaatteen käsikirjat taiteen tilaajille ja taiteilijalle. Ne auttavat toteuttamaan taidehankkeita rakennetussa ympäristössä, kuten esimerkiksi asuinalueilla, kouluissa ja julkisilla paikoilla. Käsikirja esittelee yleisimmät mallit ja käytännöt, joilla prosenttiperiaatetta toteutetaan Suomessa.

Lisää aiheesta:

OKM:n julkaisu (2013) Taidetta arkeen. Ehdotus valtion keinoiksi edistää prosenttiperiaatetta osana julkista rakentamista

Prosenttitaide –sivusto