Kannattava yrittäjyys

Koko muotoilualan liikevaihto oli noin 10,7 miljardia vuonna 2016. Muotoilua tarjoavien palveluyritysten, muotoilutuotteita valmistavan teollisuuden sekä taideteosten luonnin lisäksi luvussa ovat mukana arkkitehtuuri ja maisemanhoito sekä digitaalinen muotoilu. Kaikki muotoilun toimialaan kuuluvat alat työllistivät yhteensä 55 000 henkilöä. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen yritystilastoihin.

Ornamon suhdannekatsauksen mukaan suurin osa  muotoilualan yrityksistä on kasvuhakuisia ja moni suuntaa toimintaansa kansainvälisille markkinoille. Voimakkaasti kasvuhakuisia yrityksiä oli vuoden 2018 kyselyyn vastanneista runsas kymmenesosa, mutta mahdollisuuksien mukaan kasvavia yrityksiä oli peräti yli 60 prosenttia. Jälkimmäisten osuus oli tuntuvasti suurempi kuin koko pk-yrityskentässä keskimäärin.

Ornamo vaikuttaa pienten muotoiluyritysten asemaan. Kehitämme mikroyritysten liiketoimintaosaamista ja valmiuksia luoda toiminnastaan kannattavaa liiketoimintaa. Kasvaakseen pienyritykset tarvitsevat monipuolista osaamista yli toimialarajojen.

Kasvuyrittäjyydessä keskeisessä roolissa ovat myös sopimukset ja aineettomien oikeuksien tunnistaminen yrityksen pääomana. Immateriaalioikeuksien (IPR) hallinta avaa yritykselle ovia rahoittajien ja yhteistyökumppaneiden suuntaan ja suojaa immateriaalioikeusloukkauksilta ja -kaappauksilta.

Digitalisoituneessa, palveluihin perustuvassa taloudessa aineettomien oikeuksien strategisella hallinnalla on yhä suurempi merkitys. Muotoilupalveluita tarjoavien yritysten pitää tuntea omat oikeutensa ja osata neuvotella sopimuksiin sellaiset tekijänoikeudet, jotka suojaavat omaa toimintaa väärinkäytökseltä ja luovat perustaa kannattavalle yritystoiminnalle. Sopimusehtojen pitää palvella molempien osapuolien tarpeita.

Ornamon tavoitteena on: