Ornamon avaus taidemarkkinoista herätti EU:n kiinnostuksen

Suomalaiset arvostavat taidetta ja ovat kiinnostuneita sen ostamisesta, mutta eivät tiedä mistä sitä löytää. Ornamon luotsaama kuvataiteen ja taidekäsityön kotimaista ja kansainvälistä markkinatilannetta selvittävä tutkimus onnistui käynnistämään viime vuonna vilkasta keskustelua taiteen myyntikanavien parantamisesta suomalaisten kuluttajien ja yritysten tarpeita vastaaviksi.

Näin arvioi Työ- ja elinkeinoministeriön EU:n rakennerahaston ylitarkastaja Leena Lyra. Aihe kiinnostaa myös Euroopan sosiaalirahaston viestintäammattilaisia, joiden kokoontumista Työ- ja elinkeinoministeriö luotsaa kaksipäiväisellä vierailulla. Mukana on myös EU:n komission jäseniä. Perjantaina 5.6.2015 eurooppalainen ryhmä pääsee tutustumaan suomalaiseen taiteen markkinoiden nykytilaan, kun Ornamo esittelee Taideteollisuus myyntivaltiksi -hankkeen vaikutuksia suomalaiseen taidekentällä. Hanke sai viime vuonna Euroopan sosiaalirahaston tukea.

– Haluamme esitellä eurooppalaiselle asiantuntijaryhmälle onnistuneita luovien alojen liiketoiminnan avauksia. Taiteen markkinatutkimuksen tulokset myös kiinnostivat mediaa. Tämä kertoo selvästi tarpeesta kehittää taiteen markkinoita ja välittäjätoimintaa kysyntää vastaavaksi. Nämä ovat tuloksia, joista luovien alojen työllistämisvaikutuksista kiinnostuneet asiantuntijat ovat erityisen kiinnostuneita, Lyra sanoo.

Media teki taidetta helpommin lähestyttäväksi

Taiteen markkinatutkimuksen lisäksi Taideteollisuus myyntivaltiksi -hanke tarjosi koulutusta ja uratukea taiteilijoille ja herätteli keskustelua taidealalla taiteen markkinoista. Räjäytetään taidemarkkinat -seminaaria varten Ornamo kutsui viime syksynä Suomeen brittiläisen museobrändääjä Damien Whitmoren, joka haastoi suomalaista taidealaa kuuntelemaan enemmän museoiden kävijöitä.

Teollisuustaiteen Liitto Ornamon toiminnanjohtaja Salla Heinänen on tyytyväinen siitä, että myös media kertoi tutkimuksen tuloksista ja teki eri näkökulmilla taidetta helpommin lähestyttäväksi.

– Media kertoi aktiivisesti eri taidelajeista ja taidehankinnoista osana suomalaisten koteja sekä mahdollisuuksista yrityksille. Jutuissa kerrottiin myös eri kaupunkien taidelainaamoista, teosmyyntitapahtumista, gallerioiden osamaksumahdollisuuksista, taidehuutokaupoista sekä yritysten kiinnostuksesta erottautua taiteen avulla, Heinänen sanoo.

”Kuvataidetta on vietävä kansainvälisille markkinoille”

Kuluneella viikolla myös tuore kulttuuriministeri jatkoi keskustelua, kun Sanni Grahn-Laasonen kehotti Helsingin Sanomissa suomalaisia ostamaan lisää taidetta.

– On hienoa, että nyt myös uusi kulttuuriministeri nostaa esille myös taiteen yksityiset markkinat.

Taiteen myyntikanavien avaaminen ja välittäjätoiminnan lisääminen kotimaan markkinoiden lisäksi myös kansainvälisille markkinoille on tärkeää. Näin voidaan vaikuttaa positiivisesti alalla työskentelevien toimeentuloon ja tehdä Suomea tunnetuksi korkeatasoisen taiteen avulla, huomauttaa Teollisuustaiteen Liitto Ornamon toiminnanjohtaja Salla Heinänen.

Ornamo edistää aktiivisesti alan kansainvälistymistä. Ensi syksynä Ornamo on mukana taideteollisen taiteen tärkeimmässä näyttelytapahtumassa Pariisissa yhteispohjoismaisella näyttelyllä. Révélations-messut tuo yhteen alan keräilijät, taiteilijat, ostajat, galleristit ja konsultit eri puolilta maailmaa legendaariseen Grand Palais -näyttelyhalliin. Suomesta mukana ovat tekstiilitaiteilija Deepa Panchamia sekä korutaiteilija Maria Nuutinen. Loput taiteilijavalinnat julkistetaan elokuussa. Heinäsen mukaan messuosallistumiset eivät kuitenkaan yksinään riitä nostamaan taidetta kotimaiseksi vientivaltiksi. Ornamo vaatii Suomelle kuvataidestrategiaa, joka on osa Suomen vientimarkkinoita ja nostaa Suomen maakuvaa. – Messuosallistuminen on meille erittäin tärkeä askel taideteollisen taiteen ja nykytaidekäsityön myynnin kansainvälisessä edistämisessä. Luomme samalla kansainvälisiä verkostoja kansainväliselle kentälle. Taidetta tulisi tämän lisäksi viedä kansainvälisille markkinoille myös vaikuttavana osana muita vientialoja, Heinänen sanoo.

Suomalaiselle taiteelle on kysyntää kansainvälisillä markkinoilla, mikä ilmenee mm. yksittäisten keramiikka-, koru- ja tekstiilitaiteilijoiden menestymisenä kansainvälisellä kentällä. Laajimpia taideteollisuudesta kumpuavia nykytaiteen alueita ovat keramiikka- ja tekstiilitaide. Niiden lisäksi joukkoon voidaan lukea mm. nykykorutaide, lasitaide, käsitteelliseen sisältöön pohjaava kokeellinen muotoilu sekä wearable art – pukutaide.

Lisätiedot:
Toiminnanjohtaja
Salla Heinänen
salla.heinanen@ornamo.fi
p. 0400 221 143

Viestintäpäällikkö
Johanna Lassy-Mäntyvaara
johanna.lassy@ornamo.fi
p. 043 211 0755

Taiteen markkinatutkimus