Teollisuustaiteen Liitto Ornamo on nyt Ornamo

Ornamo päivitti nimensä – järjestö edustaa monialaista asiantuntijoiden ja yritysten joukkoa murroskautta elävällä muotoilun alalla.

Teollisuustaiteen Liitto Ornamo ry:n uusi nimi on Ornamo ry. Englanniksi ja ruotsiksi järjestön nimi on Ornamo Art and Design Finland. Aiemmin järjestön nimi ruotsiksi oli Industrikonstförbundet Ornamo rf ja englanniksi The Finnish Association of Designers Ornamo.

Nimen muuttumisesta päätti Ornamon vuosikokous tänään torstaina. Päätös pohjautuu Ornamon jäsenistölle marraskuussa 2017 järjestettyyn neuvoa-antavaan nimiäänestykseen, jossa kantansa kertoi 597 Ornamon jäsentä. Enemmistö vastaajista kannatti nimivaihtoehtoa Ornamo (Design Finland Ornamo).

Muutoksen taustalla on Ornamon halu kirkastaa identiteettiään tilanteessa, jossa muotoilun ala elää murroskautta ja muotoilun käyttö laajenee uusille aloille. Tämä monipuolistaa muotoilijoiden tehtäviä ja antaa mahdollisuuden laajentaa Ornamon jäsenkuntaa.

”Muotoilun keinoin ratkaistaan yhä uudenlaisia haasteita ja alalle tulee uusia ammattilaisia muilta suunnittelun aloilta. Järjestön profiili on muuttunut ajan mukana, minkä vuoksi keskustelu järjestön nimestä tuli ajankohtaiseksi”, kertoo Ornamon hallituksen puheenjohtaja Kristian Keinänen.

”Nimi on tärkeä osa järjestön identiteettiä. Sen tulee kuvata jäsenistöä ja alaa mahdollisimman hyvin.”

Ornamo on kulkenut järjestössä yli 100 vuotta

Teollisuustaiteen Liitto Ornamo on ollut järjestön nimenä vuodesta 1966. Vuonna 1911 perustetun Ornamon ensimmäinen nimi oli Piirto. Vuonna 1912 nimeksi muutettiin Koristetaiteilijain Liitto Ornamo. Sana ornamo juontaa esperanton kielestä ja tarkoittaa koristetta.

Ornamo on valtakunnallinen asiantuntijajärjestö, joka kehittää muotoilijan ammattia ja vaikuttaa muotoilun asemaan yhteiskunnassa. Ornamo tarjoaa jäsenilleen neuvontapalveluita, koulutusta, tapahtumia, verkostoitumista ja viestintää.

Ornamon jäsenet työskentelevät muotoilun kentällä, jossa perinteiset ammatit kehittyvät yhdessä uusien työnkuvien kanssa.

Digitalisoituvan yhteiskunnan luomisessa ovat mukana erilaisia käyttöliittymiä, palvelukokemuksia, älylaitteita, sekä virtuaali- ja kaupunkiympäristöjä suunnittelevat muotoilijat. Perinteisempiä ammatteja jäsenistössä edustavat, sisustusarkkitehdit, teolliset- ja taideteolliset muotoilijat, tekstiili-, printti- ja vaatesuunnittelijat sekä taidekäsityöläiset ja taiteilijat. Jäsenistöön kuuluvat myös muun muassa eri rooleissa työskentelevät palvelumuotoilijat, strategisen muotoilun asiantuntijat, muotoilujohtajat sekä alan yrittäjät.

Ornamon jäsenmäärä on kasvanut viime vuosina tasaisesti. Huhtikuussa 2018 järjestössä on 2 528 jäsentä. Kuluneen vuoden 2017 aikana jäsenmäärä kasvoi 122 jäsenellä.

Järjestön jäseneksi otetaan muotoilun alalla työskenteleviä ja muotoilun menetelmiä hyödyntäviä korkeakoulutettuja ammattilaisia sekä alan opiskelijoita.

Ornamo on seurannut vuodesta 2013 muotoilualan kehitystä vuosittaisilla suhdannekatsauksilla ja työmarkkinatutkimuksilla. Alan säännöllinen seuraaminen on tärkeä osa Ornamon toimintaa luovan toimialan kehittämiseksi. Yrityskyselyjen perusteella käy ilmi, että muotoilualalla on enemmän kasvuyrityksiä kuin maamme pk-yrityskentässä keskimäärin. Muotoilualan yritysten optimismi näkyy suhdanneodotuksissa, sillä vuoden 2017 kyselyihin vastanneista yrittäjistä peräti joka toinen uskoo yleisten kysyntä- ja suhdannenäkymien kohenevan seuraavan vuoden aikana.

Lue lisää Ornamon nimenmuutoksen taustoista, sekä neuvoa-antavasta nimiäänestyksestä.