4+1 syytä ottaa IPR haltuun

Tapio Anttilan suunnittelema sohva, pöytä ja senkki
Tapio Anttilan On Wood -vuodesohvan rakenne suojattiin hyödyllisyysmallilla, jota kutsutaan myös ”pikkupatentiksi”.Kuva: Tapio Anttila Collection

Ornamon uusi Aineetonta ansaintaa maailmalta -opas syventyy IPR:n mahdollisuuksiin kansainvälisellä kentällä. Kysyimme kahdelta muotoilijalta ja kahdelta IPR-asiantuntijalta, miksi aineettomiin oikeuksiin kannattaa satsata.

1. Panostus, joka maksaa itsensä takaisin

Muotoilun suojaamista pidetään usein kalliina ja maakohtainen suojan rekisteröinti maksaakin suojamuodosta riippuen sadoista euroista kymmeniin tuhansiin. Onko se kallista?

”Esimerkiksi Yhdysvalloissa utility patentin hinta saattaa nousta 10 000 euroon, mikä on nuorille designereille aluksi pikku shokki. Silti meille FFORAssa oli hyvin keskeistä, että hankimme patentit kaikkiin tuotteisiin. IPR-osaaminen lähtee perusasioiden ymmärtämisestä: mikä suunnittelemissani tuotteessa tai palvelussa on ainutlaatuista ja miten se voidaan ensin suojata ja sitten laittaa tuottaaman rahaa.”

– Vuoden 2020 Ornamo-palkittu muotoilija Joonas Kyöstilä

“Kalliiksi tulee se, ettei käytä IPR-suojausmahdollisuuksia hyväkseen. Ilman mitään IPR-suojausta muotoilu ja brändi ovat kilpailijoiden hyödynnettävissä,ja tällöin muotoiluyrityksen tekemät taloudelliset investoinnit muotoilu- ja brändityöhön valuvat kilpailijan laariin ja kuka tahansa voi käyttää muotoilua hyväkseen.”

– Lakimies, EU-tavaramerkki- ja -mallioikeusasiamies Milla Lehtoranta, Berggren

2. IPR-osaaja = vetovoimainen yhteistyökumppani

“Meillä oli FFORAssa hyviä mentoreita, jotka painottivat sitä, että patentit tuovat yritykselle arvoa, jota erityisesti sijoittajat arvostavat.”

– Joonas Kyöstilä

IPR-asioiden hallinta on usein edellytys ulkopuolisen rahoituksen saamiselle ja uusia yhteistyökumppaneita kiinnostaa, onko yritys huolehtinut aineettoman omaisuuden suojaamisesta.

“Hallitun IPR:n kautta yhteistyö muiden toimijoiden kanssa yksinkertaistuu, kun omat luomukset on suojattu järkevästi, jolloin kunkin ”omistamat” asiat rajautuvat selkeämmin kuin ilman suojausta.”

– Lakimies ja luvan saanut oikeuden- käyntiavustaja Hannes Kankaanpää, Kolster

3. IPR-strategia säästää aikaa ja vaivaa

IPR-strategian tärkeimmät askeleet ovat yrityksen aineettoman omaisuuden tunnistaminen, suojaaminen ja suojatun omaisuuden hallinnointi. Strategia systematisoi prosessin.

“Yleensä varsinkin nuoremmat muotoilijat pitävät IPR-asioita vaikeina, vaikka kyse ei suinkaan ole siitä. Tarvitaan strategista ajattelua. Täytyy osata luovia, tehdä vastatarjouksia ja kompromisseja ja katsoa sitä, mikä mahdollinen hyöty sinulle syntyy. IPR:n ehtojen hal- linnoiminen vaatii ennakointia. Pelkkä sopimuspohja ei riitä, vaan tarvitaan pelisilmää ja kokonaisvaltaista liiketoiminnan suunnittelua. IPR ei ole vain oikeuksien suojaamista vaan bisnestä.”

– Muotoilija, muotoiluyrittäjä Tapio Anttila

“Hyvin mietitty ja jalkautettu IPR-strategia säästää aikaa ja vaivaa ja myös auttaa riskien hallinnassa”

– Hannes Kankaanpää

4. IPR on avain liiketoiminnan skaalaamiseen

Lisenssit ovat olennainen, jollei olennaisin keino kaupallistaa muotoilua strategisesti mielekkäällä tavalla IPR:n avulla. Lisenssivalmistuksessa muotoilija antaa valmistajalle määraikaisen oikeuden käyttää aineetonta omaisuuttaan – ja muotoilija itse saa rojaltin.

“Lisenssivalmistus on skaalautuvaa liiketoimintaa parhaimmillaan. Lisenssien kautta kansainväliset markkinat voivat aueta isosti aika nopeastikin, ja siksi lisenssisopimus voi olla syytä näyttää kansainväliset kuviot hallitsevalle asiantuntijalle. Kyse voi olla hyvinkin isoista rahoista, ja jos sellaisen sopimuksen mokaa, se voi todella kaduttaa.”

– Tapio Anttila

+ Aineetonta ansaintaa maailmalta IPR:n avulla

Ornamo julkaisee 27.1.2021 kansainvälistymiseen ja immateriaalioikeuksiin keskittyvän oppaan, jossa ornamolaiset saavat käytännön vinkkejä muun muassa IPR-strategian laatimiseen. Aineetonta ansaintaa maailmalta -opas tarjoaa tietoa EU:n, Aasian ja USA:n IPR-lain- säädännöstä ja IPR-käytännöistä muotoilualaa silmällä pitäen.

Katso Julkaisut ja oppaat

Lyhyt IPR sanasto

Hyödyllisyysmalli = Keksintö, joka ei täytä patentin edellytyksiä ”pikkupatentti”. Suojan saannin edellytyksenä tekninen ratkaisu, jota voidaan käyttää teollisesti.

IPR = Immateriaalioikeudet eli aineettomat oikeudet

IPR-strategia = Systematisoitu tapa hallinnoida yrityksen aineettomia oikeuksia. Keskeinen osa muotoiluyrityksen liiketoimintasuunnitelmaa.

Lähioikeudet = Suojattava kohde esim. esitys, uutinen, luettelo tai tietokanta. Syntyy julkaistaessa tai esitettäessä.

Tavaramerkki = Tunnusmerkki, kuviomerkki, sanamerkki, kirjainmerkki, tavaran päällys. Edellytyksenä rekisteröitävyys, erottamiskyky.

Tekijänoikeus (teos) = Taidekäsityö, taideteos, rakennustaide, kirjallinen teos. Ei rekisteröintikustannuksia. Syntyy automaattisesti kansallisen lain mukaan (Yhdysvalloissa muotoedellytyksiä).

Patentti = Keksintö. Edellytyksenä uutuus, patentoitavuus (mm. tekninen luonne, keksinnöllisyys).

Mallioikeus = Tuotteen tai sen osan ulkomuoto, joka ilmenee tuotteen tai sen koristelun piirteistä. Edellytyksenä luovan työn tulos, uutuus, yksilöllisyys.