Näkökulma: Tarjolla osaamista ja taitoja oppimisen tueksi

Kiinnostus muotoilun entistä laajempaan hyödyntämiseen oppimisessa on kovassa kasvussa.  Muotoilun menetelmät ovat tarjonneet koululaisille kriittisiä ja luovia työkaluja oppimisen tueksi suosituissa Designakatemia – kouluohjelmassa. Muotoiluoppiminen on tarjonnut välineitä esimerkiksi hyvinvoinnin, sosiaalisen yhdenvertaisuuden sekä kestävän kehityksen edistämiseksi. 

Perusopetuksessa arkkitehtuuriin ja muotoiluun tutustutaan usein kuvataiteen ja käsityön oppiaineissa. Viime vuosina olen kollegojen kanssa huolissani seurannut taito- ja taideaineiden tuntimäärien kehitystä. Luovuutta pidetään voimavarana, joka turvaa niin ihmisen henkilökohtaista kuin ammatillistakin kasvua. Jostakin syystä tätä tunnustettua faktaa ei kuitenkaan viedä käytäntöön kaikessa potentiaalissaan. 

Samansuuntaiseen haasteeseen on törmätty myös muun muassa Iso-Britanniassa, jossa tuntimäärät design ja teknologia -aineessa ovat supistuneet. Taide- ja kulttuurialalla juuri muotoilu tarjoaa oppimiseen kokeilevan, iteratiivisen suunnitteluprosessin, jossa itse oppimisprosessi on keskiössä. Tämä kuljettaa pois suorituskeskeisyydestä. Muotoilu tarjoaa oppimiseen menetelmiä, tapoja ratkaista ongelmia ja havaita kehitysmahdollisuuksia kokonaisvaltaisesti, kriittisesti ja luovasti.

Tarjolla on osaamista ja taitoja, joista voivat hyötyä kaikki – kaikki siis Designakatemiaan!

Designakatemia on jo yli vuosikymmenen ajan tarjonnut muotoilun näkökulmia kouluopetukseen. Kantavana ajatuksena on antaa helsinkiläisille lapsille, nuorille, kouluille ja oppilaitoksille mahdollisuus työskennellä yhdessä ornamolaisten ammattimuotoilijoiden kanssa. Ensimmäisen Designakatemian (vuoteen 2017 asti nimenä oli Skidiakatemia) tavoitteena oli lisätä hyvinvointia kouluissa tarjoamalla mahdollisuus harrastaa muotoilua koulupäivän jälkeen. 

Vuosina 20102017 muotoilijat työskentelivätkin kouluilla ohjaamassa muotoilukerhoja. Vuodesta 2018 Designakatemia siirtyi osaksi kouluopetusta ja opetussuunnitelmaan kiinnittyvää työtä eri oppiaineissa. Muotoilijasta tuli samalla opettajan työpari. Yhteistyötä ja pedagogista työtä tukee Designmuseo.

Kiinnostus muotoilun hyödyntämistä kohtaan on ollut suurta. Helsingin kouluissa järjestettyjen oppikokonaisuuksien lisäksi Designakatemiassa syntyneitä lasten ja nuorten ajatuksia muotoilusta on ollut esillä näyttelyissä kirjastoissa, kouluilla ja museossa. Designakatemia on myös näkynyt vuosien varrella osana erilaisia kaupunkitapahtumia.

” Kiinnostus muotoilun hyödyntämistä kohtaan on ollut suurta.

Vuosina 2017 ja 2019 koululaisten hyvinvointia tukeva lapsi- ja nuorisotyön palvelujärjestö Opinkirjo julkaisi hankkeen pohjalta muotoilukasvatuksen opettajan oppaita ja verkkosivuston muotoilupakki.fi innostamaan muotoilun pariin. Designakatemian opit ja aineistot ovat olleen mukana myös opettajakoulutuksessa, muun muassa vuosina 20172019 Helsingissä, Tampereella, Turussa, Oulussa ja Rovaniemellä järjestetyissä pitkäkestoisissa opetushenkilöstön täydennyskoulutuksissa (MOKKI: Muotoilulla monialaisuutta, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä 2017-2018, MOKKI: Tuotemuotoilua ja teknologiaa monialaisesti 2018-2019). Lukuisia lyhyempiä päivän tai iltapäivän opettajakoulutuksia on järjestetty vuosien varrella Designmuseossa.

Muotoilijoiden, museon ja kouluyhteisön välille syntyvät suhteet tarjoavat mahdollisuuden luoda ja oppia uutta. Laaja monialainen yhteistyö yli ammattikenttien toteuttaa ajatusta yhteisöllisestä ja jatkuvasta oppimisesta, jolla nykykäsityksen mukaan voidaan parhaiten vastata kestävän tulevaisuuden haasteisiin.

Koulut hyötyvät designprojektien voimasta kehittää koulua

Desingnakatemia on tarjonnut muotoilijoille mahdollisuuden oppia käytännön taitoja ja vuorovaikutusta erilaisten oppijoiden kanssa oikeassa kouluympäristössä. Museo on kasvattanut kouluverkostoaan ja syventänyt ymmärrystään sekä kasvatuksen ja koulutuksen kentän tarpeista että muotoilijoiden osaamisesta ja motivaatioista.

Koulut taas hyötyvät sekä muotoilijan että museon erityisosaamisesta ja designprojektien voimasta kehittää koulua. Designakatemian toiminta painottaa yhteisöllisyyttä, yhdessä tekemistä ja sitä, että jokainen osallistuu työskentelyyn omalla näkemyksellään ja osaamisellaan. Näin syntyy oivalluksia, jollaisia ei mikään taho voisi yksin saada aikaan.

Suomessa muotoilukasvatuksen parissa syntyy merkittäviä hankkeita, jotka kaikki piirtävät esille ideoita muotoilun entistä laajempaan hyödyntämiseen oppimisessa. Tänä vuonna Muotoilukasvatusseura Suomu viettää 10-vuotisjuhliaan ja Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon yhteinen A&DO – Arkkitehtuurin ja muotoilun oppimisen keskus -hanke (2020–2024) saa päätökseen valtakunnallista toimintaa pilotoineen toimintansa. Viime keväällä Arkkitehtuurin ja muotoilun päivien aikana tarjottiin entistä laajempaa yleisöä puhuttelevaa ohjelmaa ja julkaistiin myös uutta opetusmateriaalia kouluihin.

Muotoiluoppimisen seuraava aalto

Käynnissä on myös matka kohti uutta arkkitehtuuri- ja designmuseota Helsingissä. Uutta museota mietitään vahvasti myös oppimisen näkökulmasta. Minkälaisia uusia näkymiä museo voikaan avata suunnittelualojen ammattilaisten työhön tutustumiseen? Entä mitä kaikkea suunnittelualojen osaamisesta voi ammentaa eri elämän aloille ja ihmisten arkeen? Ja millä tavoilla voisimme rikastuttaa ymmärrystämme muotoilun ja arkkitehtuurin kulttuuriperinnöstä yhdessä eri ikäisten oppijoiden kanssa?

Kouluissa suunnittelualoihin linkittyvät oppimissisällöt ovat osa yleissivistävää opetusta, mutta niiden saatavuus ja opetuksen laajuus voi vaihdella opettajien ja käytettävissä olevien tuntimäärien mukaan. Taiteen perusopetuksessa ja harrastustoiminnassa muotoiluun ja arkkitehtuuriin liittyvä tarjonta on haluttua. Tärkeää olisi edelleen varmistaa suunnitteluoppimisen mahdollisuus kaikille perusopetuksen puitteissa. Arkkitehtuuri- ja muotoiluoppiminen on vahvasti kehittyvä sisältöalue, jolla on paljon tärkeää tarjottavaa tähän päivään ja tulevaan. Työskentelyn mahdollisuuksia tulee siis edelleen vahvistaa. Asian nostaa esille muun muassa Suomen uusi valtakunnallinen arkkitehtuuripoliittinen ohjelma, Kohti kestävää arkkitehtuuria(2022).

Minkälainen on muotoiluoppimisen seuraava aalto? Missä sitä eniten tarvitaan? Ainakin lasten ja nuorten hyvinvoinnin ylläpitäminen ja lisääminen tuntuu jälleen kovin keskeiseltä. Sosiaalisen yhdenvertaisuuden toteuttamiseksi toimintaa tulisi tarjota nimenomaan alueille, joissa kaivataan vuorovaikutusta sekä muotoilun luovien työkalujen tuomaa iloa ja yhteisöllisyyttä. 

Myös kestävään kehitykseen liittyvät haasteet saavat ratkaisuihin vahvaa tukea muotoilusta. Kysymykset suunnitellun ja rakennetun ympäristön kestävyydestä ja laadusta sekä tähän sidoksissa oleva suuri tarve osallisuuden ja vaikuttamisen mahdollisuuksien lisäämiseen, ovat ajankohtaisia ja tärkeitä. Juuri näihin asioihin sukeltamiseen muotoilu antaa eväitä. Uskon, että monille syntyy kiinnostus tarttua näihin aiheisiin juuri muotoilun näkökulmasta. Muotoilussa kun on mukana niin kädet, pää kuin sydänkin.

Kirjoittaja on Designmuseossa Designakatemia -hanketta koordinoiva museolehtori, joka innostuu arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatuksen teemoista ja kehittää oppimista museossa mieluiten yhdessä muiden kanssa. Ja odottaa jo innolla kuluvan lukuvuoden mukanaan tuomia oivalluksia.

DEESIGNAKATEMIASTA

Designakatemia on suunnittelualan ammattilaisten Ornamon ja muotoilun alan valtakunnallisen vastuumuseon Designmuseon yhteishanke, joka käynnistettiin vuonna 2010  kehittämään muotoilukasvatuksen toimintatapoja helsinkiläisissä kouluissa. Samalla se tutkii ja jakaa tietoa siitä, miten muotoilua voidaan hyödyntää oppimisessa. Tänäkin syksynä Designakatemia toimii kolmella helsinkiläisellä koululla. Ajankohtaisina teemoina ovat kestävän kehityksen näkökulmat ja lasten ja nuorten osallistuminen oman elinympäristönsä suunnitteluun. Toimintaa tukee Helsingin kaupunki.

Kaksi ihmistä seisomassa luokkahuoneessa ison pöydän vieressä ja pöydän ääressä oppilaita

Designakatemia antaa eväitä elämään

Ornamon ja Designmuseon yhteishanke on jo kymmenen vuoden ajan vienyt muotoilua helsinkiläisiin ala- ja yläkouluihin sekä lukioihin. Vuonna 2022 hanketta toteutettiin Porolahden peruskoulun ala-asteella,…