Ornamon uusi yhteisömanageri Nanna

Nanna Pikkarainen Kuva: Anni Koponen
202300123 Ornamo Nanna Pikkarainen kuva:Anni Koponen

Hei, Hauska tavata. Kerro vähän kuka olet, mistä tulet?

Olen Nanna Pikkarainen. Asun Espoossa perheeni kanssa ja olen toiminut aiemmin projektipäällikkönä ja sitä ennen tapahtuma-alalla. Olen opiskellut Kouvolassa muotoilua, joskin niitä hommia en ole työkseni tehnyt. Ornamossa työskentely liippaa jo aika läheltä. 

Millä mielellä Ornamoon?

Olin suunnitellut jatkavani opiskeluja äitiyslomani jälkeen, mutta Ornamon Yhteisömanagerin avoin paikka herätti kiinnostukseni ja ilokseni sain työn. Olen todella innoissani tästä mahdollisuudesta oppia muotoilualasta, kehittää muotoilijoiden yhteisöä ja tutustua uusiin ihmisiin. 

Missiosi Ornamossa?

Jatkaa Ornamon yhteisön kehittämistä niin, että sen toiminta on kiinnostavaa ja jäsenet kokevat Ornamoon kuulumisen mielekkäänä ja tärkeänä. 

Intohimosi?

Tämä on vaikea – innostun tosi monesta asiasta. Uusin urheilukokeiluni josta olen innostunut, on padel, jonka lisäksi tykkään hiihtää, uida ja olla luonnossa. Musiikki ja laulaminen ovat myös lähellä sydäntäni ja yritän hyödyntää Museokorttiani aina kuin mahdollista. Pääsin vuosi sitten opiskelemaan projektijohtamista, ja olen toiminut vapaaehtoisena Mothers in Business järjestössä, eli tykkään ehkä yleisesti puuhata kaikenlaista laajalla kirjolla.