Sodasta alkoi uusi elämä

Ukrainalainen muotoilija Helena Kulishova saapuu haastatteluun Helsingin Kaapelitehtaalle kahden sukupolven naisten kanssa. Mukanaan hänellä on 82-vuotias äitinsä sekä tyttärensä Katerina Harahulia, joka toimii haastattelun tulkkina ja on myöskin taiteilija. Miehillä ei ole ulospääsyä Ukrainasta – sinne on Helena Kulishovan mieskin jäänyt.

Kulishovan kotikaupunki Harkova Itä-Ukrainassa, vain 30 kilometrin päässä Venäjän rajasta, on Ukrainan toiseksi suurin kaupunki. Ennen sotaa siellä asui yli kaksi miljoonaa ihmistä. Nyt jäljellä on Kulishovan mukaan ehkä miljoona. ”Laskeminen on mahdotonta”, hän toteaa.

Venäjän hyökkäyssota alkoi pommituksella varhain aamulla 24. helmikuuta 2022. ”Menimme nukkumaan edellisenä iltana normaalissa maailmassa ja elimme normaalia elämää. Heräsimme ihan erilaiseen maailmaan”, Kulishova kertoo.

Siitä, mitä sitten tapahtui, ei ole helppo puhua. Elämä muuttui nopeasti julmaksi, kun ruoka, lääkkeet ja polttoaine loppuivat. Vanhukset, sairaat ja pikkuvauvat kärsivät ensimmäisinä.

Kulishova asui perheineen Harkovan keskustassa arkkitehtonisesti arvokkaassa vanhassa rakennuksessa. Hyökkäyksen jälkeen naiset lähtivät Harkovasta sukulaisten luokse, koska he uskoivat, että hyökkäys loppuisi pian. Kaksi päivää sen jälkeen, kun he olivat lähteneet, raketti lensi suoraan heidän Harkovan asuntoonsa.

”Olemme onnekkaita, että olemme elossa”

Perheen naiset päättivät lähteä Ukrainasta, kun Venäjä miehitti myös heidän pakopaikkansa. Suomi oli Kulishovalle ennestään tuttu maa, sillä hän oli vieraillut täällä vuonna 2007. Hän on muutenkin matkustanut paljon Euroopassa ja tehnyt töitä monessa maassa. ”Ei ole tietenkään sama asia integroitua uuteen maahan pakolaisena kuin vierailla jossakin turistina”, hän huomauttaa.

Kulishova saapui äitinsä kanssa Suomeen heinäkuussa 2022. Vastaanottokeskus lähetti heidät Imatralle. Kulishova asuisi mieluummin Helsingissä, missä on enemmän taidetta, kulttuuria ja elämää, ja missä myös hieman aikaisemmin Suomeen tullut tytär asuu. Heidän mielestään Helsinki muistuttaa Harkovaa, jopa näyttää samalta.

Se, että Imatra on aivan Venäjän rajan tuntumassa, ei häiritse Kulishovaa. ”Venäjä voi iskeä yhtä hyvin Helsinkiin tai Ruotsiin. Kaikkialla on vaarallista. Tai ehkä ei ole nyt enää, kun Suomi on Naton jäsen”, Kulishova pohtii.

Imatra on Kulishovan mielestä surullinen paikka toisesta syystä. Venäjän rajan sulkeutuminen on ajanut sen taloudelliseen ahdinkoon, kun turistit ovat kaikonneet. Kulishova on ollut mukana kulttuuriprojekteissa, joilla kaupunkia pyritään elävöittämään. Hän on esimerkiksi suunnitellut Imatran asemarakennuksen kunnostamista, mutta hanke kaatui Imatran kaupungin rahapulaan. Hän tekee kuitenkin asemalle seinämaalauksia.

Kulishova on kutsuttu osallistumaan Imatran taideviikon yhteisnäyttelyyn ja hän on tehnyt sinne taidetta pakolaisten elämäntarinoista.

Kulishova on halunnut näyttää, millaisia eri alojen huippuammattilaisia pakolaisten joukossa on.

Näyttely ”Resqued by Finland” oli Imatran jälkeen esillä Espoossa ja Järvenpäässä. Taide on auttanut Kulishovaa käsittelemään sodan ja pakolaisuuden nostattamia tunteita ja tuskaa siitä, että oma maa on tuhoutunut.

Kesällä 2023 Kulishova oli mukana projektissa, jossa Tampereella sijaitseva purkutalo Pinni täytettiin taiteella. Esillä oli pakolaisten muotokuvien lisäksi Kulishovan uusi näyttely nimeltä Myrskylintu, joka näytti sodan todellisuuden ja siviilin kärsimyksen. Näyttelyllä hän halusi varoittaa sodan mahdollisuudesta kaikkialla maailmassa ja tuoda esiin rauhantyön tärkeyttä.

Kulishova on opiskellut muotoilua valtiollisessa taide- ja designakatemiassa Harkovassa. Päästäkseen kouluun sisään hänen piti osallistua seitsemään erilaiseen pääsykokeeseen. Niissä testattiin muun muassa kasvokuvan, vartalon ja sisätilan piirtämistä.

”Muotoiluopintojen perusta Harkovassa on akateeminen piirtäminen”, Kulishova kertoo. Teollisen muotoilun opintoja Kulishova kuvailee todella monipuolisiksi. ”Koulutus sisälsi mm. kalusteiden, valaisimien, kodinkoneiden, autojen, ruokailuvälineiden, kellojen, leikkikenttien suunnittelua. Meitä koulutettiin projektiajattelussa, jonka avulla voimme työskennellä kaikilla näillä alueilla. Meille opetettiin myös graafista suunnittelua.” Koulussa perehdyttiin tietysti myös suomalaiseen muotoiluun. Kulishovalle syntyi mielikuva suomalaisista kultahiuksisina ihmisinä, jotka harjaavat hiuksiaan järven rannalla ja katsovat järvelle. Suomi näyttäytyi hänelle tulevaisuuden yhteiskuntana, jossa ihmiset elävät harmoniassa kauniin luonnon kanssa.

Kulishova näkee suomalaisessa muotoilussa yhtymäkohtia japanilaiseen muotoiluun. Molemmat kansat rakastavat luontoa ja hyödyntävät luonnonmuotoja muotoilussa. Suomalaista nykymuotoilua Kulishova ei pidä kuitenkaan kovin kiinnostavana tai omaleimaisena, ei ainakaan kalustemuotoilua. ”Trendinä on nyt näkymätön muotoilu, muotoilu ilman luonnetta.”

Suomalainen muotoilu vaikuttaa hänestä keskittyvän keramiikka-, lasi- ja tekstiilitaiteeseen.

Kulishova erikoistui opinnoissaan tulevaisuuden muotoiluun ja oli jo tekemässä aiheesta väitöskirjaakin, kun sota katkaisi jatko-opinnot. Hän on julkaissut myös tilasuunnittelua käsitteleviä akateemisia artikkeleita. Perheessä on akateemista perinnettä, sillä Kulishovan äiti on historian tohtori. Nyt Kulishova ei tiedä, pystyykö koskaan palaamaan tieteelliselle uralle. Sodan takia tulevaisuus on epävarma.

Kulishova on työskennellyt sisustusarkkitehtina ja tilasuunnittelijana, maalannut ja tehnyt graafista suunnittelua. Hän on suunnitellut sekä julkisten rakennusten että yksityiskotien sisustuksia Ukrainassa, Venäjällä ennen sotaa, eri Euroopan maissa, Intiassa sekä Yhdysvalloissa. Ukrainan kulttuuriministeri on myöntänyt hänelle tunnustuspalkinnon työstä, jota hän on tehnyt Ukrainan muotoilun ja kulttuurin hyväksi.

Ympäristövastuullisuus on Kulishovalle tärkeä arvo. Muotoilun tehtävä on hänen mielestään muuttaa maailmaa mukavammaksi ja asuttavammaksi. Se ei saa tarkoittaa kuitenkaan luonnonvarojen riistoa eikä

kertakäyttökulutusta, ei jätevuorten kasvattamista eikä syöpää aiheuttavan mikromuovin kulkeutumista ihmisten elimistöön.

Suomessa Kulishova on aktiivisesti auttanut muita ukrainalaisia. Hän on viime syksystä lähtien ylläpitänyt Telegram-kanavaa, jolla jaetaan tietoa suomalaisen yhteiskunnan säännöistä ja kulttuurieroista Ukrainaan verrattuna. Hän on järjestänyt ukrainalaisten perinteiden mukaisen uudenvuoden juhlan Imatralla. Yhdessä tyttärensä kanssa hän on myös järjestänyt vuoden alusta lähtien Helsingissä ukrainalaisia sunnuntaita. Niiden merkeissä on vietetty naistenpäivää, laitettu ukrainalaista ruokaa, askarreltu ukrainalaisia koristeita, maalattu pääsisäismunia, luettu runoja, laulettu ja soitettu musiikkia. Tulevaisuudessa Kulishova haaveilee perustavansa Suomeen ukrainalaisen kulttuurikeskuksen.

Kulishovan aktivismi on myös poliittista aktivismia.

”Meillä on oma näkemyksemme Euroopan ja koko maailman tulevaisuudesta, jonka toivomme heijastuvan ryhmämme taide- ja kulttuuritoiminnassa”, Kulishova toteaa.