Taiteilijat O:n Vuodenaikataiteilija: Soile Hovila

Kuvassa Taitelijat O:n syksyn 2020 vuodenaikataitelija Soile Hovila. Taustalla metsämaisema.
Vuodenajat rytmittävät Hovilan työskentelyä. Häntä inspiroi muuttuva luonnonvalo ja sen hetkellisyyden tallentaminen kutoen. Kuva: Ninni Vidgren

Soile Hovila tekee suuria luontoaiheisia kuvakudoksia. Hän on Taiteilijat O:n Syksyn taiteilija.

Kuvakudosteni lähtökohtana ovat valokuvat, joista osa on itse ottamiani. Oikeiden kuvien löytäminen on ensimmäinen askel teoksen synnyssä. Teen vain pienen luonnoksen piirtäen ja maalaten, sillä haluan tehdä visuaaliset päätökset työstäen tekstiilimateriaalia. Kutominen on hidas prosessi – voin suunnitella vain kaksi kuvaa vuodessa. Työ etenee rivi kerrallaan, nurjalta puolelta ja usein myös sivusuunnasta. Työskentelyä ohjaa peilikuvaksi piirretty ääriviivapiirustus. Nurjalta puolelta kutominen tekee työskentelystä silti aina myös osin intuitiivista.

Kuvassa Soile Hovilan kuvakudos, jonka keskiössä on muovista saastuva meri sekä elämänpuuna kuvattuna mangrove.

Vastakohtien maailma V, 2019. Kuvakudoksen Vastakohtien maailma V, 2019. Kuvakudoksen keskiössä on muovista saastuva meri sekä elämänpuuna kuvattuna mangrove. Mangrovemetsät tuhoutuvat nopeasti, vaikka niillä olisi tärkeä tehtävä hiilen sitojana sekä myrskyjen ja eroosion estäjänä. Kuva: Henna Mitrunen

Kudon luontoaiheita ja vuodenajat luovat kontrasteja teosteni teemoihin. Syksyssä nautin värien runsaudesta, joka ympäröi meidät vehreyden jälkeen. Samaan aikaan syksyn etenemiseen liittyy myös pimeämmän ajanjakson pelkoa. Elävä valo, sen vaikutus värisävyihin ja tallentuminen kameraan on tärkeä inspiraatio työskentelyssäni. Inspiroidun yhä uudelleen myös tekstiilimateriaalin kauneudesta ja siitä, miten väriliukumat syntyvät yhdistämällä useita ohuita kudelankoja yhteen.

Kuvassa Soile Hovila kutoo kangaspuilla.

Kuvakudoksen työstäminen on hidas prosessi. Soile Hovila käyttää työvälineenään kaksimetrisiä pystykangaspuita, joissa on tiheä pellavaloimi. Kuva: Ninni Vidgren

Uusin teossarjani on nimeltään Vastakohtien maailma. Sen viisi kuvakudosta valmistuivat vuosina 2017-19. Huomasin olevani valmis kutomaan suurempia teoksia ja myös ottamaan kantaa töilläni. Esteettisyyden rinnalle nousi tarve kuvata maailman vastakohtia kuten asukastiheyttä, rikkautta ja ympäristön tuhoa. Sarjan teoksissa kuvakertomuksen osana on aina jokin puu, kuten merialueiden mangrove tai Kalevalan maailmanpuu, suuri tammi, joka oli tarpeen kaataa.

Tällä hetkellä työstän monumentaalikokoista kuvakudosta, jonka on määrä valmistua vuonna 2023. Tässä mittakaavassa työskentely on minulle uusi haaste. Teoksen suunnittelu osui stressaavaan ajankohtaan, jolloin suurkaupunkien asukkaita kehotettiin pysymään kodeissaan. Koin suurta etuoikeutta päästessäni nauttimaan suomalaisesta luonnosta: metsästä, valosta ja linnunlaulusta. Korostankin teoksessani luonnon merkitystä sisäisen rauhan tavoittelussa.

Kuvassa Soile Hovilan kuvakudos, jonka maisemassa on rinnastettu hiekan kuivuus ja lumen valkeus.

Vastakohtien maailma IV, 2019 (osa). Hovila ottaa teoksellaan kantaa aavikoitumiseen ja tästä aiheutuvaan sotaan ja pakolaisuuteen. Maisemassa on rinnastettu hiekan kuivuus ja lumen valkeus. Kuva: Henna Mitrunen

Kuvassa Soile Hovilan kuvakudos, jossa yhdistyy kaksi todellisuutta: ihmisistä vapaa luonto ja tiheästi asutun Vallettan kaupungin katunäkymä.

Vastakohtien maailma I, 2017. Teoksessa yhdistyy kaksi todellisuutta: ihmisistä vapaa luonto ja tiheästi asutun Vallettan kaupungin katunäkymä. Kuva: Henna Mitrunen